Keski-Pasilan Ratapihakortteleiden liikennesuunnitelman hyväksyminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-002052
Asialla on uudempia käsittelyjä
12. / 247 §

Keski-Pasilan Ratapihakortteleiden liikennesuunnitelman hyväksyminen

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6678-1 mukaisen Ratapihakortteleiden liikennesuunnitelman.

Käsittely

Valtuutettu Yrjö Hakanen ehdotti valtuutettu Rene Hurstin kannattamana, että valtuusto palauttaa liikennesuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi niin, että selvitetään vaihtoehtoja mm. moottoriväylän ja rautatiealueen osalta.

15 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Jatko
EI-ehdotus: Valtuusto palauttaa liikennesuunnitelman uudelleen valmisteltavaksi niin, että selvitetään vaihtoehtoja mm. moottoriväylän ja rautatiealueen osalta.

Jaa-äänet: 73
Outi Alanko-Kahiluoto, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Gunvor Brettschneider, Mika Ebeling, Matti Enroth, Laura Finne-Elonen, Juha Hakola, Jasmin Hamid, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Seppo Kanerva, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Dan Koivulaakso, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Minerva Krohn, Heimo Laaksonen, Timo Laaninen, Maria Landén, Eija Loukoila, Jape Lovén, Hannele Luukkainen, Pekka Majuri, Petra Malin, Silvia Modig, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Terhi Mäki, Sari Mäkimattila, Lasse Männistö, Jan D Oker-Blom, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Osku Pajamäki, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Mari Puoskari, Mika Raatikainen, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Tatu Rauhamäki, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Jukka Relander, Laura Rissanen, Wille Rydman, Tomi Sevander, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Ulla-Marja Urho, Thomas Wallgren, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki

Ei-äänet: 7
Zahra Abdulla, Yrjö Hakanen, Rene Hursti, Sirkku Ingervo, Harri Lindell, Ilkka Taipale, Tuomo Valokainen

Tyhjä: 1
Suzan Ikävalko

Poissa: 4
Hennariikka Andersson, Eero Heinäluoma, Fatbardhe Hetemaj, Laura Kolbe

Kaupunginvaltuusto päätti jatkaa asian käsittelyä.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jäsen Valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Brettschneider, Gunvor Ei valtuustoryhmää
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Enroth, Matti Ei valtuustoryhmää
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huru, Nina Ei valtuustoryhmää
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kanerva, Seppo Ei valtuustoryhmää
Kantola, Helena Ei valtuustoryhmää
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Kousa, Tuuli Ei valtuustoryhmää
Krohn, Minerva Ei valtuustoryhmää
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Laaninen, Timo Ei valtuustoryhmää
Landén, Maria Ei valtuustoryhmää
Loukoila, Eija Ei valtuustoryhmää
Lovén, Jape Ei valtuustoryhmää
Luukkainen, Hannele Ei valtuustoryhmää
Majuri, Pekka Ei valtuustoryhmää
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Mäki, Terhi Ei valtuustoryhmää
Mäkimattila, Sari Ei valtuustoryhmää
Männistö, Lasse Ei valtuustoryhmää
Oker-Blom, Jan D Ei valtuustoryhmää
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Paavolainen, Sara Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Pajamäki, Osku Ei valtuustoryhmää
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Perälä, Erkki Ei valtuustoryhmää
Puhakka, Sirpa Ei valtuustoryhmää
Puoskari, Mari Ei valtuustoryhmää
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Raittinen, Timo Ei valtuustoryhmää
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rauhamäki, Tatu Ei valtuustoryhmää
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Relander, Jukka Ei valtuustoryhmää
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sevander, Tomi Ei valtuustoryhmää
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Kaarin Ei valtuustoryhmää
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Abdulla, Zahra Ei valtuustoryhmää
Hakanen, Yrjö Ei valtuustoryhmää
Hursti, Rene Ei valtuustoryhmää
Ingervo, Sirkku Ei valtuustoryhmää
Lindell, Harri Ei valtuustoryhmää
Taipale, Ilkka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Valokainen, Tuomo Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ikävalko, Suzan Ei valtuustoryhmää
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Andersson, Hennariikka Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eero Ei valtuustoryhmää
Hetemaj, Fatbardhe Ei valtuustoryhmää
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 37 6 1 3
Vihreä valtuustoryhmä 10 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 9 0 0 0
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 5 1 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 4 0 0 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 3 0 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 3 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 1 0 0 1
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Pasilan ratapihakortteleiden asemakaava ja liikennesuunnitelma

Pasilan Ratapihakortteleiden asemakaavan valmistelun yhteydessä on laadittu Ratapihakortteleiden liikennesuunnitelma (piirustus 6678-1). Liikennesuunnitelman mukaisten liikennejärjestelyjen toteuttamisen kustannusarvion suunnitelmassa on esitetty asemakaavan mahdollistamat järjestelyt jalankululle, pyöräilylle, joukkoliikenteelle sekä autoille.

Liikennesuunnitelma

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi 1.3.2016 Ratapihakortteleiden asemakaavaehdotuksen (piirustus 12360) sekä siihen liittyvän Ratapihakortteleiden alustavan liikennesuunnitelman (piirustus 6551-1).

Liikennesuunnitteluosastolla on laadittu Ratapihakortteleiden liikennesuunnitelma (piirustus 6678-1). Alustavan liikennesuunnitelman perusteella laadittuun liikennesuunnitelmaan ei ole tehty oleellisia muutoksia.

Suunnitelmassa alueen keskiosaan tulee uusi kokoojakatu, Höyrykatu, joka yhdistää alueen sisäiset kadut lännessä Pasilankatuun ja idässä Veturitiehen valo-ohjatuilla liittymillä.

Asuinalueen sisäiselle liikenteelle on esitetty etelässä yksisuuntainen Tenderinlenkki, jossa on kadunvarsipysäköintiä ajoradalla. Alueelle on myös suunniteltu pohjoiseen kulkeva päättyvä tonttikatu Tulistimenkatu, jonka varrella on pysäköintiä ajoradan vieressä. Tulistimenkadulta on yhteys Laskumäkeä pitkin väliaikaiselle autojunaterminaalille Veturitien alitse.

Alueen pohjoisosassa on uusi kokoojakatu, Radioportti, joka yhdistää liikenteen Pasilankadulta ja Radiokadulta Veturitielle valo-ohjatuilla liittymillä.

Veturitielle, Televisiokadulle sekä Firdonkadulle on tehty vähäisiä tarkennuksia asemakaavaehdotuksen mukaisesti.

Pasilankadulle on suunniteltu raitiotien ja linja-autoliikenteen yhteiskäyttöpysäkki noudattaen Pasilankadun liikennesuunnitelmassa (piirustus 6311-34, kaupunkisuunnittelulautakunta 13.5.2014) päätettyjä suunnitteluratkaisuja Esterinportin ja Kyllikinportin välillä.

Ratapihakortteleiden asuinalueelle on suunnitelmassa esitetty kadunvarsipysäköintiä alueella vieraileville ja asioiville yhteensä 68 autopaikkaa, kun laskennallinen tarve olisi 132 autopaikkaa. Loput vieras- ja asiointipysäköinnistä voidaan olettaa käyttävän lähialueen pysäköintilaitoksia.

Pyöräliikenteen järjestelyt noudattavat Kantakaupungin pyöräliikenteen pääverkon tavoitetila 2025 (piirustus 6083-7, kaupunkisuunnittelulautakunta 22.5.2012) suunnitelmaa.

Kustannukset

Liikennejärjestelyiden kustannukset sisältyvät uuden alueen asemakaavan toteuttamisesta aiheutuviin kokonaiskustannuksiin. Asemakaavaselostuksessa katujen rakentamisesta aiheutuviksi kustannuksiksi on arvioitu noin 10 M€ (alv 0 %). Ratapihakortteleiden katujen kustannusarviot ovat yhteensä n. 6,5 miljoonaa euroa (sisäkadut ja Radiokadun osuus), lisäksi Pasilankadun muutokset kaava-alueella n. 4,2 miljoonaa euroa. Kaavaan kuuluu myös siltoja, joille ei ole vielä kustannusarviota. Edelleen esirakentamisrahoissa on joitakin osuuksia, joita on tehtävä katujen vuoksi.

Kaava-alueeseen sisältyvän Veturitien liikennejärjestelyjen kustannukset eivät ole luvuissa mukana, koska valtuusto on päättänyt siltä osin asiasta erikseen.

Jatkotoimenpiteet

Rakennusvirasto laatii alueesta katusuunnitelmat liikennesuunnitelman perusteella. Kadut rakennetaan alueen maankäytön rakentamisen tahdissa.

Sulje

Kaupunginhallitus 02.05.2017 § 469

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle, että se hyväksyy kaupunkisuunnitteluviraston liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6678-1 mukaisen Ratapihakortteleiden liikennesuunnitelman.

Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Anni Sinnemäki
Lisätiedot

Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 31036024

hannu.hyttinen@hel.fi

Kaupunkisuunnittelulautakunta 17.01.2017 § 5

Päätös

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle liikennesuunnitteluosaston piirustuksen 6678-1 mukaisen Ratapihakortteleiden liikennesuunnitelman hyväksymistä.

01.03.2016 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
liikennesuunnittelupäällikkö
Reetta Putkonen
Lisätiedot

Harri Verkamo, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37127

harri.verkamo@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 26.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Hannu Hyttinen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 31036024

hannu.hyttinen@hel.fi