Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, joka koskee Pasilan ja Vallilanlaakson välistä junatunnelia

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-003857
Asialla on uudempia käsittelyjä
11. / 245 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuustoaloitteesta, joka koskee Pasilan ja Vallilanlaakson välistä junatunnelia

Kaupunkisuunnittelulautakunta

Lausunto

Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti antaa kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Tunnelin käyttämistä pyöräliikenteeseen ei ole huomioitu nykyisissä suunnitelmissa tai investointiohjelmassa. Pääosin tämä johtuu siitä, että kyseisen tunnelin liittymiskohta katuverkkoon länsipäässä ei sijaitse verkostollisesti hyvässä kohdassa. Teollisuuskadun rakentumisen myötä on poistunut mahdollisuus liittää tunnelista tuleva väylä sujuvasti pyöräilyn pääverkostoon, esimerkiksi pääradan varteen. Itäpäässä yhteys Kumpulanlaaksoon onnistuu, mutta muuhun verkostoon kuten Mäkelänkadulle luontevan yhteyden rakentamista haittaa suuret korkeuserot.

Kumpulanlaaksosta Pasilan baana on linjattu Asemapäällikönkatua pitkin Pasilan sillalle. Pasilan kehittyessä pyöräliikenne Vanhankaupungin suunnalta on arvioitu olevan enemmän Pasilaa kohti, joten kantakaupungin tavoiteverkossa reitti on linjattu sen mukaisesti. Hämeentie toimii pääreittinä keskustan suuntaan. Pyöräilyinvestointien tulisikin kohdentua ensisijaisesti kaupunkisuunnittelulautakunnassa hyväksytyn verkon rakentamiseen.

Tunnelin korkotaso suhteessa länsipään ympäröivään reitistöön on erittäin vaikea. Kokonaisuutena yhteys pääradan varren pyörätielle tunnelin kautta tarkoittaisi ensin nousua Sähköttajänsillalle korkeustasolle 31 m noin kahdensadan metrin matkalla. Tunnelin suuaukolla korkotaso on n. 14 m joten reitin pituuskaltevuuden maksimiarvot ylittyvät. Tämän tyyppisten pyörätieratkaisujen käyttöä ei nykyisin suositella, koska pyörätieratkaisujen tulisi palvella kaikenlaisia pyöräilijöitä.

Tunneli on suunniteltu tavarajunaliikenteen käyttöön ja sen ratkaisut muun muassa turvallisuuden kannalta ovat sen mukaiset. Se on rakennettu 1960-luvulla eivätkä sen ajan suunnittelu- ja rakentamisvaatimukset vastaa nykyisiä. Yleiseen liikennekäyttöön ottamiselle riskejä aiheuttaa se, että tunnelissa on liikennöity dieselkalustolla sekä kuljetettu vaarallisia ja muuten haitallisia aineita. On todennäköistä, että tämä on vaikuttanut sekä maaperään että tunnelin muihin rakenteisiin. Ympäristökeskuksella ei ollut tietoja tunnelin puhdistuksesta tavarajunakäytön jälkeen. Edellä kuvatut tekniset haasteet nostavat reitin rakentamiskustannuksia. Todennäköisesti tunnelin seinät ja katto tulisi puhdistamisen lisäksi tiivistää ja vahvistaa. Tunnelia on myös käytetty maankaatopaikkana. Sinne on ajettu huomattava määrä maa-ainesta.

Tunnelin ilmanvaihto, paloturvallisuus sekä sosiaalisen turvallisuuden luominen tulee varmistaa ennen tunnelin käyttöön ottoa, mikä lisää reitin rakennuskustannuksia. Hätäpoistumiskuiluja jouduttaisi tekemään useita tunnelin pituudelle. Tunnelin linjalla on puiston lisäksi olemassa olevien asuinrakennusten tontteja sekä koulutontti, joille tarvittavia pystykuiluja olisi sijoitettava. Olemassa olevasta kaupunkirakenteesta on haastavaa löytää sijoituspaikkoja jälkikäteen tehtäville pystykuiluille ja niiden maanpäällisille osille. Tunnelissa ei ole myöskään yhtään valoaukkoa. Turvallisuudentunteen riittävän tason saavuttaminen näillä lähtökohdilla on hankalaa, mikä vähentää potentiaalista käyttäjämäärää.

Tunneli on ollut pitkään vailla käyttöä, mutta nyt sen itäpäässä olevaan kaavahankkeeseen liittyen on noussut ajatuksia tunnelin käyttämisestä muun muassa urheilutoimintaan. Tarkastelut maaperän tai rakenteiden pilaantuneisuudesta sekä ilmanvaihdosta ja muiden tarvittavien seikkojen osalta tehdään osana suunnitteluprosessia.

Edellä mainituilla perusteilla Pasilan ja Vallilanlaakson välinen junatunneli ei ole tarkoituksenmukaista rakentaa pyöräliikenteen käyttöön. Sen sijaan pyöräilyn edistämiseen varatut investointiresurssit suunnataan jo päätettyjen pyöräliikenteen tavoiteverkkojen rakentamiseen. Tunnelista osan muuttaminen urheilukäyttöön tutkitaan kaavaprosessin yhteydessä.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuustoaloite

Valtuutettu Leo Stranius ja 24 muuta kaupunginvaltuutettua ovat tehneet seuraavan aloitteen:

Stadsplaneringskontoret ska utreda möjligheten till en cykelväg i den övergivna tågtunneln mellan Böle och Vallgårdsdalen.

Stadsfullmäktige skulle besluta återremittera ärendet för ny beredning utgående från att cykelstråket i den övergivna tågtunneln mellan Böle och Vallgårdsdalen utreds grundligt med beaktande av rampen vid västra mynningen och inpassning av cykelåkning eller vid behov också gång i tunneln.

Lausuntopyyntö

Kaupunginkanslia pyytää aloitteesta kaupunkisuunnittelulautakunnan lausunnon kaupunginhallitukselle 1.8.2017 mennessä.

Sulje

Kaupunginvaltuusto 22.02.2017 § 125

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Käsittely

Valtuutettu Leo Stranius ehdotti valtuutettu Paavo Arhinmäen kannattamana, että kaupunginvaltuusto päättäisi palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että pyöräväylä Pasilan ja Vallilanlaakson väliseen hylättyyn junatunneliin selvitetään perusteellisesti ottaen huomioon länsipään suuaukon liuskan sekä pyöräilyn tai tarvittaessa myös kävelyn sovittamisen tunneliin.

1 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Jatko
EI-ehdotus: Valtuusto palauttaa asian uuteen valmisteluun siten, että pyöräväylä Pasilan ja Vallilanlaakson väliseen hylättyyn junatunneliin selvitetään perusteellisesti ottaen huomioon länsipään suuaukon liuskan sekä pyöräilyn tai tarvittaessa myös kävelyn sovittamisen tunneliin.

Jaa-äänet: 32
Mukhtar Abib, Hennariikka Andersson, Maija Anttila, Pentti Arajärvi, Harry Bogomoloff, Mika Ebeling, Juha Hakola, Fatbardhe Hetemaj, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Helena Kantola, Arja Karhuvaara, Tapio Klemetti, Kauko Koskinen, Timo Laaninen, Maria Landén, Harri Lindell, Jape Lovén, Seija Muurinen, Terhi Mäki, Matti Niiranen, Pia Pakarinen, Jaana Pelkonen, Mari Rantanen, Tatu Rauhamäki, Laura Rissanen, Wille Rydman, Tomi Sevander, Kaarin Taipale, Sinikka Vepsä, Tuulikki Vuorinen, Heta Välimäki

Ei-äänet: 45
Zahra Abdulla, Paavo Arhinmäki, Gunvor Brettschneider, Charlotte Granberg-Haakana, Yrjö Hakanen, Jasmin Hamid, Veronica Hertzberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Rene Hursti, Nina Huru, Nuutti Hyttinen, Suzan Ikävalko, Jessica Karhu, Emma Kari, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Otto Lehtipuu, Eija Loukoila, Hannele Luukkainen, Petra Malin, Silvia Modig, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Jarmo Nieminen, Laura Nordström, Hannu Oskala, Tom Packalén, Terhi Peltokorpi, Erkki Perälä, Sirpa Puhakka, Timo Raittinen, Marcus Rantala, Nasima Razmyar, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Tuomas Tuure, Thomas Wallgren, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ville Ylikahri

Tyhjä: 3
Sirpa Asko-Seljavaara, Matti Enroth, Terhi Koulumies

Poissa: 5
Outi Alanko-Kahiluoto, Eero Heinäluoma, Sirkku Ingervo, Seppo Kanerva, Tuomo Valokainen

Kaupunginvaltuusto päätti palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi.

15.02.2017 Pöydälle

01.02.2017 Pöydälle

18.01.2017 Pöydälle

30.11.2016 Pöydälle

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi

Kaupunginhallitus 14.11.2016 § 997

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Leo Straniuksen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Anni Sinnemäki
Lisätiedot

Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi

Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.06.2016 § 233

Lausunto

Kaupunkisuunnittelulautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Kantakaupungin pyöräliikenteen pääverkon tavoitetila 2025 (piirustus 6083-7, kaupunkisuunnittelulautakunta 22.5.2012) sekä Pyöräliikenteen laatukäytävien (baanojen) verkkosuunnitelmassa (piirustus 6168-7, kaupunkisuunnittelulautakunta 19.2.2013) on esitetty Pasilan ja Vallilanlaakson välinen pyöräily-yhteys kulkevaksi Asemapäällikönkatua pitkin ja edelleen olemassa olevan jalankululle ja pyöräilylle osoitetun sillan kautta Mäkelänkadun ylitse Vallilanlaaksoon. Lännessä yhteys jatkuu Pasilansillan ja Esterinportin kautta Länsi-Pasilaan ja sieltä Keskuspuistoon. Alueen suunnittelussa on huomioitu nämä tavoiteverkot.

Ajantasa-asemakaavassa tunneli on osoitettu maanalaiseksi rautateitä varten varatuksi tilaksi. Tunnelin molemmissa päissä on viime vuosina ollut vireillä useita hankkeita, joita käsiteltäessä ei ole ollut tiedossa tunnelia koskevia tavoitteita esim. pyöräilyn suhteen. Lännessä on rakenteilla Teollisuuskadun muutokset, jotka perustuvat yleiskaavaan ja idässä on ollut suunnitteilla koulun laajennushanke. Tunnelin suuaukon suurin haaste länsipäässä on korkeusasemat eli liittyminen tunnelista länteen.

Junatunnelin länsipää sijaitsee Itä-Pasilassa, Kumpulantien ja Ratamestarinkadun kulmassa. Teollisuuskadun tunneli valmistuu vuonna 2019 eikä se mahdollista pyöräyhteyden rakentamista ratojen alitse länteen. Ainoa mahdollisuus olisi nousta tunnelista Ratapihantielle. Tunnelin suuaukon tasaus on +13,7. Maanpinta nousee lännen suuntaan ja saavuttaa Ratapihantiellä koron +26,9. Tämä tekee esteettömän tai ylipäätänsä kaltevuudeltaan ja pituudeltaan kohtuullisen luiskan rakentamisen tunnelista länteen Ratapihantielle mahdottomaksi.

Junatunneli on yli 600 metriä pitkä kalliotunneli. Tunnelin muuttaminen miellyttäväksi, laadukkaaksi ja turvalliseksi jalankulun ja pyöräilyn yhteydeksi olisi hankalaa tunnelin pituuden ja kapeuden johdosta.

Edellä esitetyistä syistä johtuen pyöräilyn osoittamista Pasilan ja Vallilanlaakson väliseen junatunneliin ei ole arvioitu tarkoituksenmukaiseksi.

Pasilassa itä-länsi suuntaisen pyöräilyn edistämiseksi parannetaan Asemapäällikönkadun ja Pasilansillan kautta kulkevaa reittiä. Pasilansillalla valmistuu uudet yksisuuntaiset pyöräjärjestelyt vuonna 2019. Asemapäällikönkadulle ollaan laatimassa liikennesuunnitelmaa, jossa on tavoiteverkon mukaiset pyörätieratkaisut.

Esittelijä
liikennesuunnittelupäällikkö
Reetta Putkonen
Lisätiedot

Harri Verkamo, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37127

harri.verkamo@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

liikennesuunnittelupäällikkö
Reetta Putkonen

Lisätietojen antaja

Ilari Heiska, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37220

ilari.heiska@hel.fi

Harri Verkamo, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37127

harri.verkamo@hel.fi

Raila Hoivanen, diplomi-insinööri, puhelin: 09 310 37482

raila.hoivanen@hel.fi