Selvitys vuoden 2016 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-004947
5. / 456 §

Selvitys vuoden 2016 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto merkitsee tiedoksi esityslistan liitteenä olevan selvityksen vuoden 2016 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavan toivomusponnen:

 
Samalla kun valtuusto päättää arviointiraportista annetun selvityksen hyväksymisestä, se edellyttää kaupunkia selvittämään keinoja edistää varhaiskasvatuksen henkilökunnan mahdollisuuksia hankkia lisäkoulutusta sukupuolisensitiivisestä varhaiskasvatuksesta. (Katju Aro)

Käsittely

Valtuutettu Katju Aro ehdotti valtuutettu Alviina Alametsän kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Samalla kun valtuusto päättää arviointiraportista annetun selvityksen hyväksymisestä, se edellyttää kaupunkia selvittämään keinoja edistää varhaiskasvatuksen henkilökunnan mahdollisuuksia hankkia lisäkoulutusta sukupuolisensitiivisestä varhaiskasvatuksesta.

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

3 äänestys

Valtuutettu Katju Aron ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI

JAA-ehdotus: Samalla kun valtuusto päättää arviointiraportista annetun selvityksen hyväksymisestä, se edellyttää kaupunkia selvittämään keinoja edistää varhaiskasvatuksen henkilökunnan mahdollisuuksia hankkia lisäkoulutusta sukupuolisensitiivisestä varhaiskasvatuksesta.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 61
Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Laura Finne-Elonen, Mia Haglund, Jasmin Hamid, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Jukka Järvinen, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Tapio Klemetti, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Petra Malin, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Björn Månsson, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Sara Paavolainen, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Kaarin Taipale, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Ei-äänet: 13
Mika Ebeling, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Pia Kopra, Heimo Laaksonen, Otto Meri, Dani Niskanen, Mika Raatikainen, Mari Rantanen, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Juhani Strandén, Matias Turkkila

Tyhjä: 8
Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Seija Muurinen, Mia Nygård, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori, Mauri Venemies

Poissa: 3
Maija Anttila, Eva Biaudet, Juhana Vartiainen

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Katju Aron ehdottaman toivomusponnen.

Katso äänestystulos taulukkona

Äänestys 1

Jäsen Valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Apter, Ted Kokoomuksen valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Ei valtuustoryhmää
Aro, Katju Ei valtuustoryhmää
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Finne-Elonen, Laura Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hamid, Jasmin Ei valtuustoryhmää
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Harkimo, Joel Liike Nyt Helsinki
Heinäluoma, Eero Ei valtuustoryhmää
Heinäluoma, Eveliina Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Hernberg, Kaisa Ei valtuustoryhmää
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Järvinen, Jukka Ei valtuustoryhmää
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Klemetti, Tapio Kokoomuksen valtuustoryhmä
Koivulaakso, Dan Ei valtuustoryhmää
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Koskinen, Kauko Ei valtuustoryhmää
Koulumies, Terhi Ei valtuustoryhmää
Kousa, Tuuli Ei valtuustoryhmää
Malin, Petra Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Modig, Silvia Ei valtuustoryhmää
Mohamed, Abdirahim Ei valtuustoryhmää
Moisio, Elina Ei valtuustoryhmää
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Ohisalo, Maria Vihreä valtuustoryhmä
Oskala, Hannu Vihreä valtuustoryhmä
Paavolainen, Sara Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Pajunen, Jenni Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Ei valtuustoryhmää
Parpala, Matti Ei valtuustoryhmää
Pelkonen, Jaana Ei valtuustoryhmää
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ei valtuustoryhmää
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Ei valtuustoryhmää
Sazonov, Daniel Ei valtuustoryhmää
Silvo, Satu Ei valtuustoryhmää
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Stranius, Leo Vihreä valtuustoryhmä
Sydänmaa, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Taipale, Kaarin Ei valtuustoryhmää
Wallgren, Thomas Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Ei valtuustoryhmää
Vuorjoki, Anna Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Laaksonen, Heimo Kokoomuksen valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Strandén, Juhani Ei valtuustoryhmää
Turkkila, Matias Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nygård-Peltola, Mia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Urho, Ulla-Marja Ei valtuustoryhmää
Vapaavuori, Jan Ei valtuustoryhmää
Venemies, Mauri Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Anttila, Maija Ei valtuustoryhmää
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Ei valtuustoryhmää
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Ei valtuustoryhmää 22 1 2 2
Vihreä valtuustoryhmä 15 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 7 0 0 0
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä 6 0 0 0
Kokoomuksen valtuustoryhmä 4 5 5 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 4 0 0 1
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 0 1 1 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 0 6 0 0
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus sekä lauta- ja johtokunnat antoivat toukokuussa lausunnot tarkastuslautakunnalle vuoden 2016 arviointikertomuksessa esitetyistä toimenpidesuosituksista ja -kehotuksista. Näissä lausunnoissa esitettiin, mihin toimenpiteisiin virastojen ja liikelaitosten oli tarkoitus ryhtyä arviointikertomuksen johdosta.

Kaupunginvaltuusto päätti 21.6.2017 tarkastuslautakunnan ehdotuksen mukaisesti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2016 ja siitä saadut kaupunginhallituksen sekä asianomaisten lauta- ja johtokuntien lausunnot sekä kehotti kaupunginhallitusta antamaan joulukuun 2017 loppuun mennessä valtuustolle selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat tahot ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta.

Toimenpiteet, joihin toimialat, virastot ja liikelaitokset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen esitettyjen toimenpidesuositusten ja -kehotusten johdosta, on koottu liitteenä olevaan selvitykseen.

Sulje

Kaupunginhallitus 04.12.2017 § 1088

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää merkitä tiedoksi esityslistan liitteenä olevan selvityksen vuoden 2016 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

27.11.2017 Pöydälle

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Mauno Rönkkö, erityissuunnittelija, puhelin: 310 46768

mauno.ronkko@hel.fi

Kaupunginvaltuusto 21.06.2017 § 289

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti tarkastuslautakunnan ehdotuksen mukaisesti

  1. merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2016 ja siitä saadut kaupunginhallituksen sekä asianomaisten lauta- ja johtokuntien lausunnot
  2. kehottaa kaupunginhallitusta antamaan joulukuun 2017 loppuun mennessä valtuustolle selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta
  3. merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen vuodelta 2016
  4. hyväksyä tilintarkastuskertomuksessa esitetyn perusteella tilinpäätöksen 
  5. myöntää tilintarkastuskertomuksessa tilinpäätöksen hyväksyttävyydestä esitetyn perusteella vastuuvapauden tilikaudelta 2016 kaupungin hallintoa ja taloutta hoitaneille toimielinten jäsenille ja tehtäväalueiden johtaville viranhaltijoille, lukuun ottamatta opetusviraston tietohallintopäällikkönä tammikuuhun 2016 saakka toiminutta viranhaltijaa, vuoden 2016 toukokuuhun saakka toiminutta kehittämisjohtajaa ja opetustoimen johtajaa.
Käsittely

Puheenjohtajan ehdotuksesta kaupunginvaltuusto hyväksyi menettelyn, että esityslistan asioiden 3 ja 4 kohdalla keskustelu käydään yhdessä. Keskustelun kuluessa on tehtävä kumpaistakin asiaa koskevat ehdotukset.

Esittelijä
Tarkastuslautakunta
Lisätiedot

Timo Terävä, arviointipäällikkö, puhelin: 310 43126

timo.terava@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Mauno Rönkkö, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 46768

mauno.ronkko@hel.fi