Tunne Työ - suunnittele ura EU-rahoitushakemus

HEL 2016-010376
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 49

Määrärahan myöntäminen vuodelle 2018 EU:n rahoittamalle hankkeelle ”Tunne Työ -suunnittele ura”

Elinkeinojohtaja

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti viitaten kansliapäällikön 22.1.2018 §:ssä 24 (HEL 2017-013280) tekemään päätökseen, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarvion kohdasta 1 50 04 voidaan myöntää kasvatuksen ja koulutuksen toimialalle hankkeen ”Tunne Työ -suunnittele ura” (projektinumero 1098036) kustannusten maksamiseen yhteensä 579 245 euroa vuodelle 2018. Määrärahalle saadaan EU-tukea enintään 526 673 euroa. Määrärahassa on varauduttu hankepartnereiden EU-tukien välittämiseen.

Päätöksen perustelut

Tunne Työ -suunnittele ura -hankkeen hankehakemuksen on rakennus- ja ympäristötointa johtava apulaiskaupunginjohtaja hyväksynyt 12.10.2016 § 48 (HEL 2016-010376) ja hakemus on saanut myönteisen rahoituspäätöksen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselta 8.3.2017 hankekoodilla S20945. Hanke toteutetaan 1.3.2017 – 31.12.2019 välisenä aikana.

Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala toimii kaupungin edustajana ja vastuutahona kyseisessä hankkeessa ja vastaa hankkeen toteutuksesta ja raportoinnista projektin rahoittajalle sekä välittää rahoittajan hyväksymät ja maksamat tuet hankkeen muille partnereille.

Projektille on avattu Laske järjestelmään projektinumero 1098036 ja sille sovitut projektirakenneosat. Projektirakenneosat on annettu tiedoksi hankkeen projektipäällikölle. Hankkeen kaikki menot ja niitä vastaavat tuet ja muut tulot tulee kirjata avatuille projektirakenneosille ja mahdollisuuksien mukaan samalle toteumavuodelle. Hankkeen toteuttamisessa tulee noudattaa Helsingin kaupungin ja rahoittajan antamia sääntöjä ja ohjeita. Epäselvissä tilanteissa tulee olla yhteydessä elinkeino-osaston EU-suunnittelijaan. Määrärahapäätökset projektille tehdään kalenterivuosittain.

Elinkeinojohtajan päätös on sidottu hankkeen Pohjois-Pohjanmaan elinkeino- liikenne- ja ympäristökeskukselta saadun rahoituspäätöksen ehtoihin. Mikäli hankkeen toteutuksessa tai rahoituksessa tapahtuu muutoksia, jotka vaikuttavat tähän päätökseen, tulee ne välittömästi saattaa tiedoksi tämän päätöksen tekijälle.

Päätös tullut nähtäväksi 17.05.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 09 310 36571

mirja.eklund@hel.fi

Päättäjä

Marja-Leena Rinkineva
elinkeinojohtaja
Santtu Von Bruun
yksikön päällikkö