Helsingin uuden yleiskaavan toteuttamisohjelma
Kaupunkiympäristölautakunnan esitys kaupunginhallitukselle toteuttamisohjelman hyväksymiseksi Helsingin uuden yleiskaavan mukaisen maankäytön jatkosuunnittelun aikataulutuksen pohjaksi (a-asia)
Esitys
Kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle
- että yleiskaavan toteuttamisohjelma hyväksytään Helsingin uuden yleiskaavan mukaisen maankäytön jatkosuunnittelun aikataulutuksen pohjaksi kuitenkin niin, että Rastilan nykyisen leirintäalueen alueen toteuttaminen siirretään toteuttamisohjelman II-vaiheeseen.
- että yleiskaavan toteuttamisohjelmaa tarkistetaan valtuustokausittain kaupunkistrategian valmistelun yhteydessä.
Samalla kaupunkiympäristölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että Malmin pikaratikka Viiman aikaistamista priorisoidaan 1. vaiheen aikataulutuksessa.
Kaupunkiympäristölautakunta päätti, että yleiskaavan toteuttamisohjelmaa tarkistetaan tarvittavilta osin vuosittain kaupunkiympäristön toimialan toiminnan suunnittelun yhteydessä.
Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päätti
- että tiederatikan ensimmäisen vaiheen toteuttamista välille Viikki-Meilahti tutkitaan siinä vaiheessa, kun Malmin ja Kalasataman raitiotiet ovat valmistuneet.
- että toteuttamisohjelman ensimmäisen vaiheen täydennysrakentamisen painopisteiden joukossa suunnitellaan myös täydennysrakentamista kantakaupungin alueella.
- että yleiskaavan ensimmäisen vaiheen jatkosuunnitteluun liittyen tehdään tarvittavat luontoinventoinnit ja turvataan arvokkaat luontokohteet. Jatkosuunnittelussa luodaan edellytykset sille, että virkistys- ja viherverkoston investoinnit voidaan toteuttaa samassa yhteydessä muun kaupunkirakenteen toteuttamisen kanssa.
Käsittely
Vastaehdotus:
Jape Lovén: Esitän seuraavan vastaehdotuksen:
Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle yleiskaavan toteuttamisohjelman hyväksymistä Helsingin uuden yleiskaavan mukaisen maankäytön jatkosuunnittelun aikataulutuksen pohjaksi kuitenkin niin, että Rastilan nykyisen leirintäalueen alueen toteuttaminen siirretään toteuttamisohjelman II-vaiheeseen.
Kannattaja: Risto Rautava
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Jape Lovénin vastaehdotuksen.
Vastaehdotus:
Anni Sinnemäki: Esitän seuraavan vastaehdotuksen:
Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päättää
- että tiederatikan ensimmäisen vaiheen toteuttamista välille Viikki-Meilahti tutkitaan siinä vaiheessa, kun Malmin ja Kalasataman raitiotiet ovat valmistuneet.
- että toteuttamisohjelman ensimmäisen vaiheen täydennysrakentamisen painopisteiden joukossa suunnitellaan myös täydennysrakentamista kantakaupungin alueella.
Kannattaja: Risto Rautava
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Anni Sinnemäen vastaehdotuksen.
Vastaehdotus:
Mai Kivelä: Esitän seuraavan vastaehdotuksen:
Samalla kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle, että Malmin pikaratikka Viiman aikaistamista priorisoidaan 1. vaiheen aikataulutuksessa.
Kannattaja: Silvia Modig
Vastaehdotus:
Mai Kivelä: Esitän seuraavan vastaehdotuksen:
Samalla kaupunkiympäristölautakunta huomauttaa, että kaikkien alueiden osalta liikenneinvestoinnit on tärkeä ajoittaa yhdessä asuntorakentamisen kanssa.
Kannattaja: Silvia Modig
Vastaehdotus:
Atte Kaleva: Esitän seuraavan vastaehdotuksen:
Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle toteuttamisohjelman hyväksymistä Helsingin uuden yleiskaavan mukaisen maankäytön jatkosuunnittelun aikataulutuksen pohjaksi kuitenkin niin, että Tuusulanväylän bulevardisointi toteutetaan vasta, kun kokemukset Vihdintien bulevardisoinnin toteutumisesta on analysoitu ja voitu hyödyntää suunnittelussa.
Kannattaja: Sirpa Asko-Seljavaara
Vastaehdotus:
Anni Sinnemäki: Esitän seuraavan vastaehdotuksen:
Lisäksi kaupunkiympäristölautakunta päättää
- että yleiskaavan ensimmäisen vaiheen jatkosuunnitteluun liittyen tehdään tarvittavat luontoinventoinnit ja turvataan arvokkaat luontokohteet. Jatkosuunnittelussa luodaan edellytykset sille, että virkistys- ja viherverkoston investoinnit voidaan toteuttaa samassa yhteydessä muun kaupunkirakenteen toteuttamisen kanssa.
Kannattaja: Tuomas Rantanen
Kaupunkiympäristölautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä Anni Sinnemäen vastaehdotuksen.
Vastaehdotus:
Sirpa Asko-Seljavaara: Esitän seuraavan vastaehdotuksen:
Malmin lentokentän asuntorakentaminen siirretään aikaisintaan vaiheeseen 2.
Kannattaja: Atte Kaleva
1 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Mai Kivelän vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna
Jaa-äänet: 4
Sirpa Asko-Seljavaara, Nuutti Hyttinen, Risto Rautava, Laura Rissanen
Ei-äänet: 9
Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Atte Kaleva, Mai Kivelä, Jape Lovén, Silvia Modig, Tuomas Rantanen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara
Tyhjä: 0
Poissa: 0
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Mai Kivelän vastaehdotuksen äänin 4 - 9.
2 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Sirpa Asko-Seljavaaran vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna
Jaa-äänet: 10
Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mai Kivelä, Jape Lovén, Silvia Modig, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara
Ei-äänet: 3
Sirpa Asko-Seljavaara, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva
Tyhjä: 0
Poissa: 0
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 3.
3 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Atte Kalevan vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna
Jaa-äänet: 10
Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mai Kivelä, Jape Lovén, Silvia Modig, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Laura Rissanen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara
Ei-äänet: 3
Sirpa Asko-Seljavaara, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva
Tyhjä: 0
Poissa: 0
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 10 - 3.
4 äänestys
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Mai Kivelän vastaehdotuksen mukaisesti muutettuna
Jaa-äänet: 8
Sirpa Asko-Seljavaara, Kaisa Hernberg, Nuutti Hyttinen, Atte Kaleva, Risto Rautava, Laura Rissanen, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara
Ei-äänet: 4
Eveliina Heinäluoma, Mai Kivelä, Jape Lovén, Silvia Modig
Tyhjä: 1
Tuomas Rantanen
Poissa: 0
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi esittelijän ehdotuksen äänin 8 - 4 (1 tyhjä).
Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Anni Sinnemäen, Mai Kivelän ja Jape Lovénin vastaehdotusten mukaan muutetun ehdotuksen.
Kaupunkiympäristölautakunta esittää kaupunginhallitukselle
- että yleiskaavan toteuttamisohjelma hyväksytään uuden yleiskaavan mukaisen maankäytön jatkosuunnittelun aikataulutuksen pohjaksi.
- että yleiskaavan toteuttamisohjelmaa tarkistetaan valtuustokausittain kaupunkistrategian valmistelun yhteydessä.
Kaupunkiympäristölautakunta päättää, että yleiskaavan toteuttamisohjelmaa tarkistetaan tarvittavilta osin vuosittain kaupunkiympäristön toimialan toiminnan suunnittelun yhteydessä.
Helsingin yleiskaavan toteuttamisohjelma on kaupunginvaltuustossa 26.10.2016 hyväksytyn yleiskaavan jatkosuunnittelua ajoittava ohjelma. Yleiskaavasta tehtyjen valitusten käsittely on kesken hallinto-oikeudessa, eikä yleiskaava ole vielä lainvoimainen. Yleiskaavassa osoitettujen maankäytön muutosalueiden suunnittelua on kuitenkin tärkeää edistää ja varmistaa ennakoivasti asemakaavoituksen edellytykset Helsingissä.
Yleiskaavan toteuttamisohjelman pohjana on kaupunkistrategia 2017–2021 Maailman toimivin kaupunki. Kaupunkistrategian keskeisimmäksi tehtäväksi on nostettu kestävän kasvun turvaaminen. Uusi yleiskaava osoittaa alueiden käytön ja yhdyskuntarakenteen pitkän aikavälin tavoitetilan ja muodostaa osaltaan perustan toimivan kaupungin kehittämiselle kaupunkistrategian mukaisesti.
Yleiskaavan toteuttamisohjelma on laadittu helpottamaan asemakaavoituksen luotettavaa ja ennakoivaa suunnittelun ohjelmointia. Ohjelmassa aikataulutetaan asemakaavoitusta ja liikenteen suunnittelua siten, että kaupungin asemakaavoitukselle asetetut määrälliset tavoitteet ja liikenteen kehittämiselle asetetut tavoitteet voidaan tulevaisuudessa toteuttaa. Kaupunkistrategian mukaan Helsinki huolehtii asuntotuotannon edellytyksistä kaavoittamalla vuosittain 600 000–700 000 kerrosneliömetriä asuinkerrosalaa ja luovuttamalla riittävän määrän tontteja.
Toteuttamisohjelma ensimmäinen aikajakso kertoo, mitä merkittäviä aluekokonaisuuksia asemakaavoitetaan seuraavien n. 15 vuoden aikana. Lisäksi on arvioitu keskipitkän aikavälin ja pitkän aikavälin suunnittelun tavoitetilat.
Liikennejärjestelmän kehittäminen kytkeytyy vahvasti maankäyttöön. Kaupunkistrategian mukaan Helsingissä suunnitellaan liikenneinvestoinnit ja maankäyttö aina yhdessä. Toteuttamisohjelma mahdollistaa liikennejärjestelmän kehittämistarpeiden ennakoinnin. Kaupunkistrategian mukaan liikenneinvestoinneilla huolehditaan koko liikennejärjestelmän toimivuudesta. Kestävien liikennemuotojen kulkumuoto-osuutta kasvatetaan. Samalla huolehditaan kaikkien liikennemuotojen kehittämisestä ja elinkeinoelämän edellyttämän liikenteen kilpailukyky turvataan.
Kaupunkistrategiassa on asetettu tavoitteeksi, että yleiskaavan toteuttamisen suunnittelu aloitetaan Vihdintien bulevardista. Alueen pikaratikan suunnittelu etenee päätösvaiheeseen valtuustokauden aikana. Tuusulanväylän bulevardin suunnittelua viedään eteenpäin. Malmin pikaratikan toteuttamisen edellytykset selvitetään. Keskustan raitiotieverkko ja Kalasataman raitiotiesuunnitelman toteutus etenee. Helsinkiin rakentuvien uusien aluekokonaisuuksien ohella tehostetaan täydennysrakentamista.
Yleiskaavan toteuttamisohjelman rakentamismahdollisuudet sijoittuvat merkittäviltä osin kaupungin 10-vuotisen investointiohjelmakauden jälkeiselle ajalle. Niiltä osin kuin ne sijoittuvat 10-vuotisen investointiohjelman kaudelle, ne tuovat investointitarpeita näkyviksi. Muilta osin toteuttamisohjelma luo edellytyksiä pidemmän aikavälin investointitarpeiden arvioimiseksi.
Yleiskaavan toteuttamisohjelman tietopohjana on suunnittelu- ja selvitystöitä, joita taustoittavat Liite 1:ssä esitetyt aluekokonaisuudet ja arviointinäkökulmat. Valmisteluun liittyen on laadittu raitioteiden toteutettavuusselvitys sekä kaupunkibulevardien tavoitelähtöinen ilmanlaatuselvitys. Kantakaupungin joukkoliikennejärjestelmää on arvioitu omana erillisenä työnään.
Jotta suunnittelun vaiheistus on voitu laatia, on erityisesti yleiskaavan aluevarauksien toteuttamisen taloudellisia vaikutuksia arvoitu. Tällä mahdollistetaan kohteiden suunnittelun priorisointia kaupungin tavoitteiden kannalta kokonaistaloudellisesti. Lisäksi on arvioitu sosioekonomisesti tasapainoisen kaupunkirakenteen kehittämisen edellytyksiä. Kattava paikkatietodata mahdollistaa yleiskaavan tietoaineistojen hyödyntämisen kaupungin eri toimijoiden tarpeisiin.
Valmistelussa on tehty yhteistyötä kaupunginkanslian ja muiden toimialojen kanssa. Valtion liikenneviranomaisten kanssa on keskusteltu kaupunkibulevardien toteuttamisedellytyksistä.
Kaupunkiympäristölautakunta 28.11.2017 § 255
Esitys
Kaupunkiympäristölautakunta päätti panna asian kahdeksi viikoksi pöydälle.
Käsittely
Asian aikana kuultavina olivat liikenneinsinööri Anton Silvo, liikenneinsinööri Markku Granholm, arkkitehti Christina Suomi ja tiimipäällikkö Heikki Salmikivi. Asiantuntijat poistuivat kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Pöydällepanoehdotus:
Risto Rautava: Pyydän asian pöydälle seuraavaan kokoukseen.
Lautakunta päätti yksimielisesti panna asian pöydälle.
Esittelijä
Lisätiedot
Rikhard Manninen, yleiskaavapäällikkö, puhelin: 310 37160
Christina Suomi, yksikön päällikkö, puhelin: 310 37321
Anne Karlsson, tiimipäällikkö, puhelin: 310 37444
Heikki Salmikivi, tiimipäällikkö, puhelin: 310 37483
Mikko Jääskeläinen, erityisasiantuntija, puhelin: 310 37449
Raisa Kiljunen-Siirola, maisema-arkkitehti, puhelin: 310 37209
Anton Silvo, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37489
Markku Granholm, liikenneinsinööri, puhelin: 310 37121
Heikki Hälvä, yksikön päällikkö, puhelin: 310 37142
Mikko Juvonen, diplomi-insinööri, puhelin: 310 37252
Kaupunkisuunnittelulautakunta 09.05.2017 § 219
Päätös
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti merkitä tiedoksi uuden yleiskaavan toteuttamisohjelman lyhyen aikavälin painopisteet yhtenä vaihtoehtona.
Lautakunta korosti,
- että painopisteet määritetään valtuuston strategiatyön pohjalta.
- että kaupunginvaltuuston yleiskaavakäsittelyssä hyväksymät ponnet tulee ottaa jatkosuunnittelussa huomioon.
Käsittely
Vastaehdotus:
Eija Loukoila: Lisäksi lautakunta korostaa, että kaupunginvaltuuston yleiskaavakäsittelyssä hyväksymät ponnet tulee ottaa jatkosuunnittelussa huomioon.
Kannattaja: Risto Rautava
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä jäsen Loukoilan tekemän ja puheenjohtaja Rautavan kannattaman vastaehdotuksen.
Vastaehdotus:
Risto Rautava: Päätösehdotus muutetaan kuulumaan seuraavasti:
Kaupunkisuunnittelulautakunta päättää merkitä tiedoksi uuden yleiskaavan toteuttamisohjelman lyhyen aikavälin painopisteet yhtenä vaihtoehtona. Lautakunta korostaa, että painopisteet määritetään valtuuston strategiatyön pohjalta.
Kannattaja: Jape Lovén
Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti yksimielisesti hyväksyä puheenjohtaja Rautavan tekemän ja jäsen Lovénin kannattaman vastaehdotuksen.
25.04.2017 Pöydälle
13.12.2016 Esittelijän ehdotuksesta poiketen
29.11.2016 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Heikki Salmikivi, yleiskaavasuunnittelija, puhelin: 310 37483
Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Rikhard Manninen, yleiskaavapäällikkö, puhelin: 09 310 37160
Christina Suomi, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37321
Anne Karlsson, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37444
Heikki Salmikivi, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37483
Mikko Jääskeläinen, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 37449
Raisa Kiljunen-Siirola, maisema-arkkitehti, puhelin: 09 310 37209
Anton Silvo, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37489
Markku Granholm, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37121
Heikki Hälvä, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37142