Capellan korttelin urakka 2:n muutostyövarauksen korottaminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-012184
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 11 §

Capellan korttelin urakka 2:n muutostyövarauksen korottaminen

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti oikeuttaa rakennuttaminen-palvelun käyttämään Capellan korttelin urakka 2:n lisä- ja muutostöihin yleisten töiden lautakunnan 22.11.2016 (448 §) tekemän päätöksen lisäksi arvonlisäverottomana 4 500 000 euroa eli urakassa yhteensä arvonlisäverottomana 5 620 000 euroa.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Yleisten töiden lautakunta päätti 22.11.2016 § 448 oikeuttaa HKR-Rakennuttajan tekemään urakkasopimuksen Capellan korttelit, urakka 2:n rakennustöistä hinnaltaan halvimman tarjouksen antaneen Graniittirakennus Kallio Oy:n kanssa 11 228 000 euron arvonlisäverottomasta kokonaishinnasta ja oikeuttaa HKR-Rakennuttajan rakennuttamistoimisto 2:n käyttämään urakassa mahdollisesti esiintyviin muutostöihin sekä urakkasopimuksen perusteella mahdollisesti syntyviin muihin lisävelvoitteisiin arvonlisäverottomana enintään 1 120 000 euroa.

Urakka on pilaantuneiden maiden käsittelyn, rakennusjätettä sisältävän pilaantumattoman maan käsittelyn ja paalutuksien osalta sidottu rakennuttajan ilmoittamiin määriin kokonaishintaan sisältyvinä. Nämä määrät on suunnittelukonsulttiryhmä määritellyt kaupungin toimesta teetettyjen maaperätutkimuksien pohjalta. Urakkasopimuksen mukaisesti urakoitsija joko hyvittää tai veloittaa määrämuutoksen sopimuksen kilpailutetuilla yksikköhinnoilla.

Maansiirtotöistä on nyt tehty noin puolet. Laaditun ennusteen mukaisesti pilaantuneiden maiden käsittelymäärät tulevat ylittymään n. 75 %. Rakennusjätettä sisältävien maiden määrät ovat jo nyt ylittyneet huomattavasti ja tulevat ylittymään yli kymmenkertaisesti. Kaikesta tästä tulee n. 3 500 000 euron lisäkustannus.

Paalutuksessa joudutaan taas lyöntipaaluja muuttamaan porapaaluiksi perusmaan kivisyyden ja paalupituuksien lisääntymisen vuoksi. Paalutuksesta tulee kokonaisuudessaan n. 1 000 000 euron lisäkustannus.

Urakkatarjouspyynnön mukainen kustannusarvio oli 16,1 miljoonaa euroa. Päätösesityksen mukaisella lisäyksellä vastaavavaksi kokonaiskustannukseksi muodostuu 15,728 miljoonaa euroa.

Sulje

Yleisten töiden lautakunta 22.11.2016 § 448

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 11.07.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

tekninen johtaja
Jaakko Stauffer

Lisätietojen antaja

Jukka Forsman, rakennuttamispäällikkö, puhelin: 09 310 38484

jukka.forsman@hel.fi