Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2016-013841
Asialla on uudempia käsittelyjä
28. / 230 §

Valtuutettu Hannu Oskalan aloite Guggenheim-hankkeelle varatun maa-alueen kehittämisestä

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti katsoa valtuutettu Hannu Oskalan aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Hannu Oskala ja 39 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Helsingin kaupunki ryhtyy välittömästi toimenpiteisiin aiemmin Guggenheim-hankkeelle varatun maa-alueen kehittämiseksi.

Kaupunginvaltuuston työjärjestyksen 22 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää valtuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunginhallitus viittaa kaupunkisuunnittelulautakunnan lausuntoon ja toteaa, että Eteläsataman alueen suunnittelua tehdään kaupunkisuunnitteluvirastossa kantakaupunkitoimiston ja Keskustaprojektin yhteisenä tehtävänä. Suunnittelua tehdään kokonaisuutena koko Eteläsataman alueen toiminnot ja toimijat huomioiden. Kirjava Satama -kilpailun ideoita tullaan hyödyntämään suunnittelussa. Kauppatorin alueelle vuonna 2016 laaditut suunnitteluperiaatteet ovat osa kokonaisuutta.

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi Kauppatorin alueen suunnitteluperiaatteet 13.12.2016 (441 §). Yleissuunnitelmaa käytetään asemakaavatyön, liikenne- ja katusuunnittelun sekä toimintojen suunnittelussa lähtötietona ja runkona. Yleissuunnitelma valmistuu kuluvan vuoden aikana ja asemakaavamuutos tullee vireille syksyllä 2017.

Eteläsataman alueen suunnittelu on alkanut Torikortteleista ja edennyt Kauppatorin ja kauppahallin alueen suunnitteluperiaatteiden laatimiseen. Suunnittelualuetta laajennetaan vuoden 2017 aikana koskemaan koko Eteläsataman aluetta Olympiaterminaalin ja Katajanokan puolella. Väliaikaisten käyttöjen mahdollisuudet ratkeavat suunnittelun edetessä.

Lopuksi kaupunginhallitus toteaa, että Eteläsataman alueen suunnittelu on haastavaa, sillä satamatoiminnan ja matkustajaliikenteen toimintaedellytykset on turvattava. Olympiaterminaalin ja Kauppahallin välinen alue on kokonaisuudessaan Helsingin Satama Oy:n hallinnoimaa aluetta ja sataman aktiivisessa ja ympärivuotisessa toiminnallisessa käytössä. Suunnittelussa on otettava huomioon, että satama-aluetta toimintoineen määrittelee kansainvälinen turvatoimialue, jonka mukaan satama-alue tulee olla rajattuna ympäröivästä toiminnasta, ja pääsyn satama-alueelle tulee olla rajoitettua ja valvottua. Guggenheim-hankkeelle varatulla alueella väliaikaisten toimintojen kehittämiseen vaikuttavat ratkaisevasti myös sataman tarpeet. Eteläsataman
suunnittelussa voidaan edetä askel askeleelta, kokeilujen kautta, pyrkien viihtymiselle ja oleskelulle sopivaan kokonaisuuteen.

Kiinteistöviraston lausuntoa ei saatu.

Sulje

Kaupunginhallitus 24.04.2017 § 435

Päätös

Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto päättää katsoa valtuutettu Hannu Oskalan aloitteen loppuun käsitellyksi.

18.04.2017 Pöydälle

Esittelijä
apulaiskaupunginjohtaja
Anni Sinnemäki
Lisätiedot

Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi

Kaupunkisuunnittelulautakunta 07.03.2017 § 136

Lausunto

Kaupunkisuunnittelulautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:

Eteläsataman alueen suunnittelua tehdään kaupunkisuunnitteluvirastossa kantakaupunkitoimiston ja Keskusta-projektin yhteisenä tehtävänä. Suunnittelua tehdään kokonaisuutena koko Eteläsataman alueen toiminnot ja toimijat huomioiden. Kirjava Satama -kilpailun ideoita tullaan hyödyntämään suunnittelussa. Kauppatorin alueelle vuonna 2016 laaditut suunnitteluperiaatteet ovat osa kokonaisuutta.

Eteläsataman alueen suunnittelu on alkanut Torikortteleista ja edennyt Kauppatorin ja kauppahallin alueen suunnitteluperiaatteiden laatimiseen. Suunnittelualuetta laajennetaan vuoden 2017 aikana koskemaan koko Eteläsataman aluetta Olympiaterminaalin ja Katajanokan puolella. Väliaikaisten käyttöjen mahdollisuudet ratkeavat suunnittelun edetessä. Guggenheim-hankkeelle varatulla alueella väliaikaisten toimintojen kehittämiseen vaikuttaa ratkaisevasti sataman tarpeet.

Esittelijä
asemakaavapäällikkö
Olavi Veltheim
Lisätiedot

Janne Prokkola, toimistopäällikkö, puhelin: 310 37233

janne.prokkola@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi