Asemakaavan muutos nro 12767, Mosaiikkikortteli, Vuosaari

HEL 2016-014145
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 319 §

Vuosaaren keskustan länsiosan asemakaavan muuttaminen (nro 12767)

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi 54. kaupunginosan (Vuosaari, Keski-Vuosaari) kortteleiden 54090 ja 54178 sekä puisto- ja katualueiden asemakaavan muutoksen 11.10.2022 päivätyn piirustuksen 12767 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

Käsittely

Palautusehdotus

Valtuutettu Ville Jalovaara ehdotti valtuutettu Laura Korpisen kannattamana, että kaupunginvaltuusto palauttaa asian kaupunginhallitukselle uudelleen valmisteltavaksi siten, että Vuosaaren keskustaan kaavoitetaan asuntokorttelin sijaan palvelukortteli.

2 äänestys

Asian käsittelyn jatko JAA, palautus EI

JAA-ehdotus: Asian käsittelyä jatketaan
EI-ehdotus: Valtuutettu Ville Jalovaaran palautusehdotus

Jaa-äänet: 77
Hilkka Ahde, Mahad Ahmed, Alviina Alametsä, Outi Alanko-Kahiluoto, Paavo Arhinmäki, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Maaret Castrén, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Elisa Gebhard, Mia Haglund, Oona Hagman, Juha Hakola, Timo Harakka, Atte Harjanne, Eveliina Heinäluoma, Titta Hiltunen, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Shawn Huff, Nuutti Hyttinen, Anniina Iskanius, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Elina Kauppila, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Sini Korpinen, Minna Lindgren, Ajak Majok, Teija Makkonen, Otto Meri, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Tuomas Nevanlinna, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Tom Packalén, Matias Pajula, Pia Pakarinen, Amanda Pasanen, Mikko Paunio, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Sanna-Leena Perunka, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Laura Rissanen, Wille Rydman, Suldaan Said Ahmed, Sari Sarkomaa, Pekka Sauri, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Nina Suomalainen, Ilkka Taipale, Pilvi Torsti, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Sanna Vesikansa, Maarit Vierunen, Ozan Yanar

Ei-äänet: 4
Ville Jalovaara, Laura Korpinen, Pirkko Ruohonen-Lerner, Erkki Tuomioja

Tyhjä: 2
Pentti Arajärvi, Sinikka Vepsä

Poissa: 2
Mikael Jungner, Elina Valtonen

Kaupunginvaltuusto jatkoi asian käsittelyä.

Katso äänestystulos taulukkona

Toivomusponnet

Valtuutettu Ville Jalovaara ehdotti hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta selvittää, miten Vuosaaren 40 000 asukkaalle voidaan tarjota riittävät kaupungin peruspalvelut.

Valtuutettu Atte Kaleva ehdotti hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

 
Kaupunginvaltuusto edellyttää selvitettävän mahdollisuutta selvittää, miten Vuosaaren asukkaille voidaan asukasmäärän kasvaessa tarjota jatkossakin riittävät kaupungin peruspalvelut.

Puheenjohtaja totesi, etteivät toivomusponnet liity käsiteltävänä olevaan asiaan eikä näin ollen ottanut ponsia käsiteltäväksi.

Eriävä mielipide

Valtuutettu Ville Jalovaara jätti eriävän mielipiteen seuraavin perusteluin:

Vuosaaren asukasmäärän kasvattaminen ilman, että asukkaille voidaan taata riittäviä peruspalveluita, on Suomen suurimman lähiön kehittämisen kannalta kestämätön tie.

Äänestys 1

Jaa: Asian käsittelyä jatketaan

Ei: Kaupunginvaltuusto päättää palauttaa asemakaavan valmisteluun. Vuosaaren keskustaan kaavoitetaan asuntokorttelin sijaan palvelukortteli.

Jäsen Valtuustoryhmä
Ahde, Hilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Ahmed, Mahad Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Alametsä, Alviina Vihreä valtuustoryhmä
Alanko-Kahiluoto, Outi Vihreä valtuustoryhmä
Arhinmäki, Paavo Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Asko-Seljavaara, Sirpa Kokoomuksen valtuustoryhmä
Biaudet, Eva Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Bogomoloff, Harry Kokoomuksen valtuustoryhmä
Borgarsdottir Sandelin, Silja Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Castrén, Maaret Kokoomuksen valtuustoryhmä
Diarra, Fatim Vihreä valtuustoryhmä
Ebeling, Mika Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä
Gebhard, Elisa Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Haglund, Mia Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Hagman, Oona Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Hakola, Juha Kokoomuksen valtuustoryhmä
Harakka, Timo Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Harjanne, Atte Vihreä valtuustoryhmä
Heinäluoma, Eveliina Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Hiltunen, Titta Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Holopainen, Mari Vihreä valtuustoryhmä
Honkasalo, Veronika Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Huff, Shawn Vihreä valtuustoryhmä
Hyttinen, Nuutti Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Iskanius, Anniina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kaleva, Atte Kokoomuksen valtuustoryhmä
Karhuvaara, Arja Kokoomuksen valtuustoryhmä
Kari, Emma Vihreä valtuustoryhmä
Kauppila, Elina Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kivekäs, Otso Vihreä valtuustoryhmä
Kivelä, Mai Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Kolbe, Laura Keskustan valtuustoryhmä
Kopra, Pia Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Korkkula, Vesa Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Korpinen, Sini Kokoomuksen valtuustoryhmä
Lindgren, Minna Vihreä valtuustoryhmä
Majok, Ajak Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Makkonen, Teija Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Meri, Otto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Muttilainen, Sami Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Muurinen, Seija Kokoomuksen valtuustoryhmä
Månsson, Björn Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Nevanlinna, Tuomas Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Niskanen, Dani Kokoomuksen valtuustoryhmä
Nuorteva, Johanna Vihreä valtuustoryhmä
Packalén, Tom Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Pajula, Matias Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pakarinen, Pia Kokoomuksen valtuustoryhmä
Pasanen, Amanda Vihreä valtuustoryhmä
Paunio, Mikko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Peltokorpi, Terhi Keskustan valtuustoryhmä
Pennanen, Petrus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Perunka, Sanna-Leena Liike Nyt Helsinki
Raatikainen, Mika Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantala, Marcus Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä
Rantanen, Mari Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Rantanen, Tuomas Vihreä valtuustoryhmä
Rautava, Risto Kokoomuksen valtuustoryhmä
Razmyar, Nasima Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Rissanen, Laura Kokoomuksen valtuustoryhmä
Rydman, Wille Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Said Ahmed, Suldaan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä
Sarkomaa, Sari Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sauri, Pekka Vihreä valtuustoryhmä
Saxberg, Mirita Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sazonov, Daniel Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sinnemäki, Anni Vihreä valtuustoryhmä
Soininvaara, Osmo Vihreä valtuustoryhmä
Suomalainen, Nina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Taipale, Ilkka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Torsti, Pilvi Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Wallgren, Thomas Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vanhanen, Reetta Vihreä valtuustoryhmä
Vartiainen, Juhana Kokoomuksen valtuustoryhmä
Vesikansa, Sanna Vihreä valtuustoryhmä
Vierunen, Maarit Kokoomuksen valtuustoryhmä
Yanar, Ozan Vihreä valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Jalovaara, Ville Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Korpinen, Laura Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Ruohonen-Lerner, Pirkko Perussuomalaisten valtuustoryhmä
Tuomioja, Erkki Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Arajärvi, Pentti Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Vepsä, Sinikka Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä
Sulje
Jäsen Valtuustoryhmä
Jungner, Mikael Liike Nyt Helsinki
Valtonen, Elina Kokoomuksen valtuustoryhmä
Sulje
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä Jaa Ei Tyhjä Poissa
Kokoomuksen valtuustoryhmä 21 0 0 1
Vihreä valtuustoryhmä 18 0 0 0
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä 11 0 0 0
Sosiaalidemokraattinen valtuustoryhmä 9 2 2 0
Perussuomalaisten valtuustoryhmä 8 2 0 0
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä 6 0 0 0
Keskustan valtuustoryhmä 2 0 0 0
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä 1 0 0 0
Liike Nyt Helsinki 1 0 0 1
Sulje

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaavaratkaisun keskeinen sisältö

Asemakaavan muutos (kaavaratkaisu) koskee liike- toimisto- sekä ympäristöhäiriöitä aiheuttamattomien teollisuusrakennusten korttelialuetta, urheilutoimintaa palvelevien rakennusten korttelialuetta sekä katu- ja puistoalueita, jotka sijaitsevat Vuosaaren keskustassa Tyynylaavantien ja Vuosaarentien välisellä alueella. Kaava-ratkaisu mahdollistaa uusien työpaikkojen sijoittumisen, laadukkaan keskusta-asumisen, virkistyspalvelujen kehittymisen sekä pikaraitiotien rakentamisen Vuosaaren keskustaan. Kaavaratkaisu on tehty nykyisellään keskeneräisen keskusta-alueen laadukkaan tiivistämisen mahdollistamiseksi.

Tavoitteena on mahdollistaa Vuosaaren keskustan suunnitteluperiaatteiden (Kslk 15.11.2016) mukainen keskusta-alueen täydentäminen keskustakorttelilla ja urheilutalon laajennuksella. Kaavamuutoksen yhteydessä mahdollistetaan olemassa olevan Mosaiikkipuiston laadullinen parantaminen sekä pikaraitiotievaraus joukkoliikenneterminaalin yhteyteen.

Kaavaratkaisussa on erityisesti tavoiteltu Vuosaaren työpaikkaomavaraisuuden vahvistamista, laadukasta asumista tiivistyvässä keskustassa sekä tehostuvan rakentamisen liittämistä olemassa oleviin rakenteisiin.

Keskustakortteliksi suunnitellun nk. Mosaiikkikorttelin kaavakumppanin hakemiseksi ja toteuttamiseksi järjestettiin kilpailullinen neuvottelumenettely, jonka kautta yhteistyökumppaniksi valikoitui NREP – Bonava
– L Arkkitehdit -työryhmä ehdotuksellaan Tilkkutäkki.

Urheilutalon laajennuksen ja Mosaiikkipuiston järjestelyiden osalta yhteistyötä tehtiin Urheiluhallit Oy:n kanssa.

Uutta asuntokerrosalaa on 24 900 k-m2, josta palvelua vaativan erityisasumisen osuus on 4 600 k-m2. Toimitilakerrosalaa on 1 750 k-m2. ALP-korttelin tonttitehokkuus on e=4,50 ja YU-korttelin tonttitehokkuus e=1,38. Kaavaratkaisun toteuttamisen myötä alueelle tulee noin 450 uutta asukasta ja 120-160 työpaikkaa.

Kaavaratkaisun yhteydessä on laadittu liikennesuunnitelma (piir.nro 7333), jossa esitetään erityisesti pikaraitiotien ja huoltoliikenteen tilavaraukset keskusta-alueella.

Kaavaratkaisun toteuttamisella rakentamaton osa Vuosaaren keskustaa muutetaan alueellisesti merkittäviksi lähipalveluiden tarjoajaksi ja asuinpaikaksi, jossa työnteko, asuminen, kauppa ja liikenne toteutuvat sosiaalisesti ja ekologisesti kestävällä tavalla. Kaavaratkaisu vahvistaa edelleen yhteyksiä keskustaa ympäröiville alueille tarjoten asukkaille yhteisöllisyyttä vahvistavia arjen elämyksiä lähiympäristössään.

Päätökset kaavaratkaisun pohjana

Helsingin yleiskaavan 2016 mukaan alue on liike- ja palvelukeskusta merkinnällä C1 sekä asuntovaltaista aluetta merkinnöin A1 ja alue A2. Helsingin maanalaisen yleiskaavan 2021 mukaan alueella ei ole maanalaisia tilavarauksia. Kaavaratkaisu on em. yleiskaavojen mukainen.

Kaavaratkaisun kaupunkistrategiaa tukevat päätavoitteet ovat seuraavat: Kaupunki, jossa asuinalueet eivät eriydy ja kaikkialla on mahdollista elää turvallista ja viihtyisää elämää positiivisesti omaleimaisissa kaupunginosissa, alueiden tasapainoista kehitystä edistetään panostamalla kaupunkiuudistusalueisiin, monipuoliseen asuntotuotantoon ja kaupunkiympäristön viihtyisyyteen (Nimetyt alueet: Malminkartano, Kannelmäki, Malmi, Mellunkylä ja Vuosaari) sekä kaupunkirakennetta kehitetään kestävästi, ensisijaisesti uudistamalla ja täydentämällä olemassa olevaa rakennettua ympäristöä huomioiden alueiden erityispiirteet.

Kaupunkisuunnittelulautakunta hyväksyi Vuosaaren keskustan suunnitteluperiaatteet 15.11.2016.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi kilpailullisen ilmoittautumis- ja neuvottelumenettelyn järjestämisen Mosaiikkikorttelin kehittämiseksi (Vuosaari, kortteli 54178) 3.3.2020.

Kaupunkiympäristölautakunta hyväksyi Mosaiikkikorttelin kehittämistä koskevan kilpailun perusteella alueen varaamisen NREP Oy:lle ja Bonava Suomi Oy:lle (Vuosaari, kortteli 54178) 2.3.2021.

Alueen lähtökohdat ja nykytilanne

Alue koostuu nykyisellään katu- ja puistoalueista Vuosaaren Urheilutaloa ja Mosaiikkitorin pysäköintilaitosta lukuun ottamatta. Alueen yleisilme on keskeneräiseksi jäänyt yhdistelmä 1970- ja 2000-luvuilla tehtyjä uudistuksia, joissa suuria keskeisiä kortteleita on jäänyt kokonaan tai osittain toteuttamatta. Pysäköintilaitos on toteutettu Vuotalon kulttuurikeskuksen rakentamisen yhteydessä maanalaiseksi tilaksi, jonka päällä on Vuotalon takapihalla oleva, kaupunginosan keskustorina toimiva Mosaiikkitori. Täydentyvän keskusta-alueen merkittävin viheralue Mosaiikkipuisto on nykytilassaan keskeneräinen. Viereisen Urheilutalon korttelikokonaisuus aitoineen rajaa merkittävän osan puistomaisesta kaupunkitilasta erilliseksi tilaksi omalle tontilleen. Urheilutalon sisäänkäynnit eivät tue esteettömän ympäristön toteutumista kaupunginosan keskusta-alueella.

Alueella on voimassa useita asemakaavoja vuosilta 1975–2019.

Helsingin kaupunki omistaa kortteli-, katu- ja puistoalueet. Kaavaratkaisu on tehty kaupungin aloitteesta.

Kaavaratkaisun kustannukset

Kaavaratkaisun toteuttamisesta aiheutuu kaupungille kustannuksia ilman arvonlisäveroa seuraavasti:

Kadut ja aukiot 2,0 milj. euroa
Puistot 1,0 milj. euroa
   
Yhteensä 3,0 milj. euroa

Kaavaratkaisu nostaa alueen arvoa. Kaavoitettavan rakennusoikeuden arvo on karkeasti arvioiden 15–20 milj. euroa.

Vuorovaikutus kaavan valmisteluaikana

Liitteenä olevassa vuorovaikutusraportissa esitetään yhteenvedot kaavan valmisteluaikana saaduista viranomaisten kannanotoista ja osallisten mielipiteistä sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Viranomaisyhteistyö

Kaavaratkaisun valmistelun yhteydessä on tehty yhteistyötä kaupunkiympäristön toimialan eri tahojen lisäksi seuraavien tahojen kanssa:

  • Helen Oy
  • Helen Sähköverkko Oy
  • Helsingin seudun liikenne -kuntayhtymä (HSL)
  • Helsingin seudun ympäristöpalvelut -kuntayhtymä (HSY) vesihuolto

Viranomaisten kannanotot osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat olemassa olevan rakennuskannan kuvaamiseen selostuksessa, vesihuoltolinjojen järjestelyihin, joukkoliikenteen toimintaedellytyksiin sekä paloteknisiin ratkaisuihin uusissa ja olemassa olevissa kiinteistöissä. Kannanotoissa esitetyt asiat on otettu huomioon kaavatyön yhteydessä tehdyissä selvityksissä ja kaavakumppanin kanssa käydyissä neuvotteluissa.

Mielipiteet

Mielipiteet osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta sekä valmisteluaineistosta kohdistuivat suunnitteluprosessiin, toimitilatarjontaan, esteettisen kaupunkiympäristön tuottamiseen kaikille ikäryhmille, veden ja luonnonaiheiden yhdistämiseen suunnitteluratkaisuun, joukkoliikenneratkaisuihin, tietoliikenneyhteyksiin sekä virkistys- ja viherverkoston jatkuvuuteen. Mielipiteet on otettu huomioon kaavoitustyössä koostamalla alueen tavoitteita julkisten alueiden yleissuunnitelmaksi sekä kaavakumppanin kanssa käydyissä neuvotteluissa. Tietoliikenneyhteyksiä tarkastellaan osana muun infran siirto- ja suojaamistarpeita.

Kirjallisia mielipiteitä saapui 3 kpl.

Kaavaehdotuksen julkinen nähtävilläolo (MRL 65 §)

Kaavaehdotus oli julkisesti nähtävillä 30.3.–28.4.2022, mistä ilmoitettiin maankäyttö- ja rakennusasetuksessa säädetyllä tavalla.

Kaavaehdotuksesta tehtiin 2 muistutusta. Niissä esitetyt huomautukset kohdistuivat toimitilojen laajuuteen suhteessa yleiskaavan vaatimuksiin sekä linnuston suojeluun.

Lausunnot saatiin seuraavilta tahoilta: HSL, HSY ja Museovirasto. Lisäksi Helen Sähköverkko Oy ja kaupunginmuseo ilmoittivat, ettei niillä lausuttavaa

Toimenpiteet julkisen nähtävilläolon jälkeen

Vuorovaikutusraportissa on esitetty yhteenvedot kaavaehdotuksesta saaduista muistutuksista ja viranomaisten lausunnoista sekä vastineet niissä esitettyihin huomautuksiin.

Huomautuksissa esitetyt asiat on otettu huomioon, kaavan tavoitteet huomioon ottaen, tarkoituksenmukaisilta osin.

Kaavakartan merkintöihin tai määräyksiin ja muuhun aineistoon tehtiin julkisen nähtävilläolon jälkeen muutoksia, jotka on esitetty yksityiskohtaisesti kaavaselostuksen viimeisessä luvussa. Ne on myös koottu tehdyt muutokset -liitteeseen.

Julkisen nähtävilläolon jälkeen tehdyistä muutoksista on neuvoteltu asianomaisten tahojen kanssa. Niitä, joiden etua muutokset koskevat, on kuultu erillisessä palavereissa.

Tarkemmat perustelut

Kaavaratkaisun vaikutukset ja tarkemmat perustelut ilmenevät liitteenä olevasta asemakaavaselostuksesta.

Sulje

Kaupunginhallitus 21.11.2022 § 813

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy 54. kaupunginosan (Vuosaari, Keski-Vuosaari) kortteleiden 54090 ja 54178 sekä puisto- ja katualueiden asemakaavan muutoksen 11.10.2022 päivätyn piirustuksen 12767 mukaisena ja asemakaavaselostuksesta ilmenevin perustein.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 25.10.2022 § 580

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunta esitti

  • 11.10.2022 päivätyn asemakaavan muutosehdotuksen nro 12767 (liite nro 3) hyväksymistä. Asemakaavan muutos koskee 54. kaupunginosan (Vuosaari, Keski-Vuosaari) kortteleita 54090 ja 54178 sekä puisto- ja katualueita.

Lisäksi lautakunta päätti

  • ettei ehdotusta aseteta uudelleen nähtäville
  • antaa vuorovaikutusraportista ilmenevät vastineet valmisteluaikana esitettyihin mielipiteisiin, kannanottoihin sekä julkisena nähtävilläoloaikana saatuihin lausuntoihin ja muistutuksiin. Päätösasiakirjat ja vuorovaikutusraportti ovat luettavissa kaupunkiympäristön toimialan asiakaspalvelussa, Työpajankatu 8 (puh. 09 310 22111), sekä internet-sivuilla: Päätöksenteko
  • ilmoittaa päätöksestään ja vuorovaikutusraportista muodostuvan MRL 65 §:n mukaisen kunnan perustellun kannanoton niille kaavasta muistutuksen tehneille, jotka ovat ilmoittaneet osoitteensa.
Käsittely

Asian aikana kuultavana oli arkkitehti Petri Leppälä. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.

11.10.2022 Pöydälle

Esittelijä
vs. kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Silja Hyvärinen
Lisätiedot

Petri Leppälä, arkkitehti, puhelin: 310 37046

petri.leppala@hel.fi

Janne Antila, liikenneinsinööri, puhelin: 310 20355

janne.antila@hel.fi

Karri Kyllästinen, diplomi-insinööri, puhelin: 310 37347

karri.kyllastinen@hel.fi

Kaupunkiympäristön toimiala Palvelut ja luvat -palvelukokonaisuus Kaupunkimittauspalvelut Kartat ja paikkatiedot Yksikön päällikkö 10.02.2022 § 11

Päätös

Yksikön päällikkö päätti hyväksyä asemakaavan 12767 pohjakartan kaupunginosassa 54 Vuosaari. Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Päätöksen perustelut

Helsingin kaupungin kaupunkiympäristön toimialan kaupunkimittauspalvelut on valmistanut asemakaavan pohjakartan:

Asemakaavan numero: 12767
Kaupunginosa: 54 Vuosaari
Kartoituksen työnumero: 29/2021
Pohjakartta valmistunut: 16.9.2021
Tasokoordinaatisto: ETRS-GK25
Korkeusjärjestelmä: N2000

Pohjakartta täyttää maankäyttö- ja rakennuslain (132/1999) 54a §:n asettamat vaatimukset.

Kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden asiakkuusjohtaja on päätöksellä (4§/1.6.2017) siirtänyt hallintosäännön 16 luvun 8 § 2 momentin 7 kohdan toimivallan hyväksyä kaavoja varten valmistetut pohjakartat kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden kaupungingeodeetille sekä kartat ja paikkatiedot -yksikön päällikölle.

Lisätiedot

Merja Kyyrö, vastaava kartoittaja, puhelin: 310 31911

merja.kyyro@hel.fi

Ville Jussila, kiinteistöinsinööri, puhelin: 310 31825

ville.jussila@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.12.2022

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen
  • viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa
  • maakunnan liitto ja kunta, joiden alueella kaavassa osoitetulla maankäytöllä on vaikutuksia
  • rekisteröity paikallinen tai alueellinen yhteisö toimialaansa kuuluvissa asioissa toimialueellaan.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Kunnan jäsenen, asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Valituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 24.12.2021 saakka seuraava:

Sähköpostiosoite:   
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on 27.12.2021 alkaen seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Sörnäistenkatu 1
 
00580 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Sörnäistenkatu 1
Puhelinnumero:
029 56 42000

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa: https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai ehyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 260 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä. Maksua ei myöskään peritä eräissä asiaryhmissä eikä myöskään mikäli asianosainen on muualla laissa vapautettu maksusta. Maksuvelvollinen on vireillepanija ja maksu on valituskirjelmäkohtainen.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
09 310 13700

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Tanja Sippola-Alho, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36154

tanja.sippola-alho@hel.fi