Valtuutettu Ville Ylikahrin aloite Yrjönkadun uimahallin auki pitämisestä myös kesäisin
Päätös
Kaupunginvaltuusto katsoi kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuutettu Ville Ylikahrin aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Valtuutettu Ville Ylikahri ja 15 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Yrjönkadun uimahalli olisi auki ympäri vuoden tai vaihtoehtoisesti kesä- ja huoltotaukoa lyhennettäisiin vastaamaan muiden uimahallien noin kuukauden pituista kesätaukoa.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.
Kaupunginhallitus viittaa liikuntalautakunnan antamaan lausuntoon ja toteaa seuraavaa:
Yrjönkadun uimahallin aukioloaikojen laajentaminen nykyisestä ei ole mahdollista muita palveluita karsimatta. Resurssikysymyksen lisäksi Yrjönkadun uimahallin aukioloaikojen laajentamista vaikeuttavat ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus kesällä.
Kesällä 2017 uimahallissa tehtiin peruskorjauksia ja kunnostustöitä. Nämä työt voidaan suorittaa vain laitoksen ollessa suljettuna.
Vakinaisen henkilöstön lomat on syytä pitää pääosin kesällä, jotta ne eivät toiminnallisesti (mm. pätevien sijaisten saatavuus) ja taloudellisesti rasita liikaa toimintaa talvikaudella. Tämän lisäksi erityisesti osa teknisestä ja kassahenkilökunnasta tarvitaan samaan aikaan maauimaloissa riittävän osaamisen varmistamiseksi. Maauimaloita ei voida operoida pelkästään kesätyöntekijöiden voimin.
Uudessa Liikuntapaikat-palvelussa selvitetään, onko määrärahojen ja henkilöstöresurssien kohdentaminen mahdollista jatkossa siten, että Yrjönkadun uimahallin 1. kerroksen palvelut voitaisiin pitää avoinna kesällä 2018 juhannukseen saakka ja aloittaa syyskausi jo elokuun puolivälissä.
Liikuntaviraston sisäliikuntapaikoissa toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely syksyllä 2015. Yrjönkadun uimahalli sai kouluarvosanaksi 8,5. Viraston keskiarvo oli 8,7. Vuonna 2016 uimahalleissa tehdyn asiakaskyselyn tulokseksi Yrjönkadun uimahallissa tuli 4,30 asteikolla 1 - 5.
Liikuntalautakunta on lausunnossaan esittänyt, että selvitetään mahdollisuutta pitää Yrjönkadun uimahalli auki esimerkiksi koeluonteisesti jonain kesänä kustannusneutraalisti eli niin, että tilapäisesti lippujen hinnat korotettaisiin todellisia kuluja vastaaviksi. Näin Yrjönkatu palvelisi kaupunkiin tulevia turisteja ja matkailijoita nähtävyytenä ja kulttuurikohteena. Vaihtoehtoisesti voitaisiin myös selvittää, voisiko Yrjönkadun uimahallia kesällä operoida esimerkiksi yksityinen yritys.
Kaupunginhallitus 11.09.2017 § 826
Päätös
Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Ville Ylikahrin aloitteen loppuun käsitellyksi.
Esittelijä
Lisätiedot
Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36185
Liikuntalautakunta 11.04.2017 § 83
Lausunto
Liikuntalautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle Ville Ylikahrin ym. valtuustoaloitteeseen, joka koskee Yrjönkadun uimahallin pitämistä auki myös kesäisin:
Tämän hetkiset taloudelliset resurssit eivät mahdollista Yrjönkadun uimahallin aukioloaikojen laajentamista nykyisestä muita palveluita karsimatta.
Taloudellisten resurssien lisäksi Yrjönkadun uimahallin aukioloaikojen laajentamista vaikeuttavat ammattitaitoisen henkilöstön saatavuus kesällä ja tulevan kesän korjaukset.
Tulevana kesänä uimahallikiinteistön katto peruskorjataan ja allastiloissa tehdään maalaus- ja kunnostustöitä. Lisäksi ensimmäisen ja toisen kerroksen asiakkaiden pukukaappien kunnostus aloitetaan kesällä 2017. Nämä työt voidaan suorittaa vain laitoksen ollessa suljettuna.
Vakinaisen henkilöstön lomat on syytä pitää pääosin kesällä, jotta ne eivät toiminnallisesti (mm. pätevien sijaisten saatavuus) ja taloudellisesti rasita liikaa toimintaa talvikaudella. Tämän lisäksi erityisesti osa teknisestä ja kassahenkilökunnasta tarvitaan samaan aikaan maauimaloissa riittävän osaamisen varmistamiseksi. Maauimaloita ei voida operoida pelkästään kesätyöntekijöiden voimin.
Johtamisjärjestelmän uudistamisen yhteydessä aloittavassa uudessa Liikuntapaikat-palvelussa selvitetään onko määrärahojen ja henkilöstöresurssien kohdentaminen mahdollista jatkossa siten, että Yrjönkadun uimahallin 1. kerroksen palvelut voitaisiin pitää avoinna kesällä 2018 juhannukseen saakka ja aloittaa syyskausi jo elokuun puolivälissä.
Liikuntavirasto ylläpitää neljää yleisölle avoinna olevaa uimahallia (Itäkeskus, Jakomäki, Pirkkola ja Yrjönkatu) sekä Uimastadionin ja Kumpulan maauimalaa.
Kesällä 2017 uimahallien kesäseisokit ovat seuraavat:
Itäkeskus 23.6. - 6.8.
Jakomäki 29.5. - 3.9.
Pirkkola 3.7. - 13.8.
Yrjönkatu 28.5. - 3.9.
Samaan aikaan liikuntavirasto kuitenkin avaa maauimalat seuraavasti:
Uimastadion 7.5. - 17.9.
Kumpula 25.5. - 27.8.
Maauimaloiden päivittäiset aukioloajat ovat maanantaista lauantaihin klo 6.30 - 20.00 ja sunnuntaisin 9.00 - 20.00.
Yrjönkadun uimahallin vuosittainen kävijämäärä on viime vuosina ollut
2016 163 567
2015 152 904
2014 153 949
Toukokuussa Yrjönkadun uimahallissa on ollut avoinna vain 1. kerroksen uintipalvelut (2. kerros on ollut suljettu).
Liikuntaviraston sisäliikuntapaikoissa toteutettiin asiakastyytyväisyyskysely syksyllä 2015. Yrjönkadun uimahalli sai kouluarvosanaksi 8,5. Viraston keskiarvo oli 8,7. Vuonna 2016 uimahalleissa tehdyn asiakaskyselyn tulokseksi Yrjönkadun uimahallissa tuli 4,30 asteikolla 1 - 5.
Liikuntalautakunta esittää, että selvitetään mahdollisuutta pitää Yrjönkadun uimahalli auki esimerkiksi koeluonteisesti jonain kesänä kustannusneutraalisti eli niin, että tilapäisesti lippujen hinnat korotettaisiin todellisia kuluja vastaaviksi. Näin Yrjönkatu palvelisi kaupunkiin tulevia turisteja ja matkailijoita nähtävyytenä ja kulttuurikohteena.
Vaihtoehtoisesti voitaisiin myös selvittää, voisiko Yrjönkadun uimahallia kesällä operoida esimerkiksi yksityinen yritys.
Käsittely
Jäsen Joonas Lyytinen teki puheenjohtaja Riku Aholan kannattamana seuraavan vastaehdotuksen. Muuten esityksen mukaan, mutta lisätään esitykseen:
Liikuntalautakunta esittää, että selvitetään mahdollisuutta pitää Yrjönkadun uimahalli auki esimerkiksi koeluonteisesti jonain kesänä kustannusneutraalisti eli niin, että tilapäisesti lippujen hinnat korotettaisiin todellisia kuluja vastaaviksi. Näin Yrjönkatu palvelisi kaupunkiin tulevia turisteja ja matkailijoita nähtävyytenä ja kulttuurikohteena.
Vaihtoehtoisesti voitaisiin myös selvittää, voisiko Yrjönkadun uimahallia kesällä operoida esimerkiksi yksityinen yritys.
Äänestys
JAA-ehdotus: Ehdotuksen mukaan
EI-ehdotus: Joonas Lyytisen vastaehdotuksen mukaan
Jaa-äänet: 1
Tiina Sandberg
Ei-äänet: 8
Riku Ahola, Silja Borgarsdottir Sandelin, Riitta Hämäläinen-Bister, Jukka Järvinen, Lotta Kortteinen, Heimo Laaksonen, Joonas Lyytinen, Heidi Ruhala
Liikuntalautakunta hyväksyi Joonas Lyytisen vastaehdotuksen äänin 1-8.
Esittelijä
Lisätiedot
Mia Savolainen, hallintosihteeri, puhelin: 310 87812
Päätös tullut nähtäväksi 12.10.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Hilkka Tapiolinna, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36185