Taidemuseon lausunto valtuustoaloitteesta Kaikukortin käyttöönotosta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-001952
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 19 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Taidemuseon lausunto valtuustoaloitteesta Kaikukortin käyttöönotosta

Taidemuseon johtokunta

Lausunto

Taidemuseon johtokunta antoi seuraavan lausunnon:

Taidemuseon johtokunnalta on pyydetty lausunto valtuustoaloitteesta koskien Kaikukortin käyttöönottoa. Aloitteen mukaan Kaikukortilla luotaisiin mahdollisuuksia pienituloisille kulttuurin käyttöön.

Taidemuseo pitää kulttuurin ja taiteen taloudellista saavutettavuutta tärkeänä. Taidemuseossa sitä toteutetaan seuraavasti: Sisäänpääsy HAMiin, sen tapahtumat ja palvelut ovat ilmaisia kaikille alle 18-vuotiaille. Osaan HAMin tiloista Tennispalatsissa on aina ilmainen sisäänpääsy. Kerran kuussa sisäänpääsy on ilmainen kolmen viimeisen aukiolotunnin ajan. Ilmaispäiviä ovat myös mm. Kansainvälinen museopäivä 18.5. ja Helsinki-päivä 12.6.

Ilmaiseen sisäänpääsyyn ovat oikeutettuja lisäksi kulttuurikaveritoiminnan piiriin hakeutuneet ihmiset sekä kulttuurikaverit, turvapaikanhakijaryhmät, koululuokat opettajineen, vammaisten avustajat ja sotaveteraanit. Lisäksi taidemuseon hallinnoima Helsingin julkinen taide on kaikkien vapaasti koettavissa kaupunkitilassa.

Taidemuseo suhtautuu Kaikukortin käyttöönottoon Helsingissä myönteisesti, eikä näe, että kortin käyttöönotolla olisi merkittäviä taloudellisia vaikutuksia taidemuseolle. Palvelun toteuttaja ei ota kantaa kortin myöntämiseen, mikä vaikuttaa käytäntönä selkeältä. Mikäli kortti halutaan ottaa käyttöön, tulisi kuitenkin uudella Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalla tehdä asiasta päätös, yhtenäinen linjaus sekä laatia ohjeistus.

Lausunto kaupunginkanslialle.

Lausunto on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuustoaloitteessa todetaan, että kulttuuri kuuluu kaikille. Kaikilla ei kuitenkaan ole varaa hankkia lippuja esimerkiksi museoon, teatteriin tai konserttiin. Taide ja kulttuuri laajemmin ymmärretään nykyisin ihmisten hyvinvoinnin rakentajana. Kulttuuripalvelujen piiriin pääseminen ehkäisee syrjäytymistä ja lisää ihmisten mahdollisuutta aktiiviseen osallisuuteen.

Jotta turvataan matalatuloisten perheiden lasten, pienituloisten työttömien ja eläkeläisten pääsy osalliseksi kulttuuripalveluista varmistetaan, aloitteessa ehdotetaan otettavaksi käyttöön Kaikukortti. Korttia jaetaan Kaikukorttiverkostoon hyväksytyille sosiaali- ja terveystoimijoiden asiakkaille. Kortti on suunnattu yli 16 vuotiaille ja sisältää mahdollisuuden ottaa mukaan alle 16 vuotiaita lapsia. Kortti on käytössä Espoossa ja Kainuussa. Aloitteen allekirjoittajat esittävät, että kortti otetaan käyttöön Helsingissä.

Sulje

Direktionen för svenska arbetarinstitutet 23.03.2017 § 20

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.04.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

taidemuseon johtaja
Maija Tanninen-Mattila

Lisätietojen antaja

Taru Tappola, intendentti, yleisötyö, puhelin: 09 310 87077

taru.tappola@hel.fi