Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-001953
Asialla on uudempia käsittelyjä
22. / 340 §

Valtuutettu Heimo Laaksosen aloite Puistolan tyhjän Tenavatien koulun saattamisesta asukaskäyttöön

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto katsoi kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti valtuutettu Heimo Laaksosen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Valtuutettu Heimo Laaksonen ja 16 muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Puistolan koulun myyntiaikeet keskeytetään, ja rakennuksen saattaminen asukkaiden palvelukäyttöön selvitetään.

Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallitus esittää kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi aloitteen, jonka on allekirjoittanut vähintään 15 valtuutettua.

Kaupunkiympäristölautakunta toteaa lausunnossaan, että opetusviraston vuonna 2014 järjestämän kouluverkkotarkastelun seurauksena opetusviraston suomenkielinen jaosto päätti 27.5.2014 kokouksessaan luopua Puistolanraitin ala-asteen koulun Tenavatien rakennuksesta 1.1.2015 lukien.

Tenavatien rakennus on ollut tyhjillään syksystä 2015 lähtien. Tilaa on tarjottu kaupungin sisäisille toimijoille ja väistötilakouluksi muun muassa Medialukion julkisivukorjauksen ajaksi vuonna 2017. Kohde on ollut myyntilistalla, sillä kaupunginvaltuuston hyväksymän strategian mukaisesti ne tilat, joita kaupunki ei tarvitse omaan toimintaansa, myydään.

Kaupunkiympäristön toimiala on yhdessä kasvatus- ja koulutustoimialan kanssa käynyt läpi koillisen alueen palvelutilatarpeita. Syksyllä 2017 on tarkoitus aloittaa palvelutilaverkkotarkastelu, jossa tarkastellaan tarkemmin Puistolan aluetta. Samassa yhteydessä voidaan selvittää myös alueen asukastilojen tarve.

Sulje

Kaupunginhallitus 11.09.2017 § 816

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto katsoo valtuutettu Heimo Laaksosen aloitteen loppuun käsitellyksi.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunta 15.08.2017 § 39

Lausunto

Kaupunkiympäristölautakunta antoi seuraavan lausunnon kaupunginhallitukselle:

Opetusvirasto järjesti vuonna 2014 kouluverkkotarkastelun Puistolan alueella, jonka seurauksena Helsingin kaupungin opetusviraston suomenkielinen jaosto päätti 27.5.2014 kokouksessaan luopua Puistolanraitin ala-asteen koulun Tenavatien rakennuksesta sekä Puistolanraitti 18 rakennuksessa sijaitsevasta erillisestä iltapäivätoiminnan tilasta 1.1.2015 lukien, sekä 1.8.2015 osasta Puistolanraitti 18 koulun tiloista.

Tenavatien rakennus on ollut tyhjillään syksystä 2015 lähtien. Tilaa on tarjottu kaupungin sisäisille toimijoille sekä väistötilakouluksi muun muassa Medialukion julkisivukorjaukseen 2017. Kohde on ollut myyntilistalla, koska kaupunginvaltuuston hyväksymän strategian mukaisesti ne tilat, joita kaupunki ei tarvitse omaan toimintaansa, myydään.

Puistola-Seura järjesti 22.5.2017 keskustelutilaisuuden, jossa keskusteltiin Tenavatien koulun kohtalosta. Mukana tilaisuudessa oli kaupungin valtuutettuja ja edustajia eri hallintokunnista, tilakeskuksesta, kaupunkisuunnitteluvirasto sekä Puistolanraitin ala-asteen vanhemmat ry:stä.

Kaupunkiympäristön toimiala on käynyt keskusteluita Kasvatus- ja koulutus- sekä Kulttuuri- ja vapaa-ajan toimialojen kanssa Tenavatien toimipisteen tulevaisuudesta. Tähän mennessä tiloille ei ole löytynyt kaupungin sisäistä käyttöä.

Kaupunkiympäristön toimiala ja Kasvatus- ja koulutustoimialan edustajat pitivät 20.3.2017 kokouksen, jossa käytiin lävitse koillisen alueen palvelutilatarpeita. Syksyllä 2017 on tarkoitus aloittaa palvelutilaverkkotarkastelu, jossa tarkastellaan tarkemmin Puistolan aluetta. Samassa yhteydessä voidaan selvittää myös alueen asukastilojen tarve.

Esittelijä
kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho
Lisätiedot

Hannu Kurki, erityissuunnittelija, puhelin: 310 36285

hannu.kurki@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.10.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 36045

anna.villeneuve@hel.fi