Lauttasaaren tonttien 31052/13 ja 14 rakennuskiellon pidentäminen (nro 12456)
Päätös
Kaupunginhallitus päätti pidentää 31. kaupunginosan (Lauttasaari) tonttien 31052/13 ja 14 rakennuskieltoa kahdella vuodella 27.4.2019 saakka maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla (piirustus nro 12456, päivätty 14.3.2017).
Samalla kaupunginhallitus päätti todeta, että maankäyttö- ja rakennuslain 202 §:n perusteella tämä päätös tulee voimaan ennen kuin se on saanut lainvoiman ja että se tulee kuuluttaa.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Alue
Kaupunginhallituksen 27.4.2015 (437 §) määräämä rakennuskielto on voimassa 27.4.2017 saakka 31. kaupunginosassa (Lauttasaari), Luoteisväylän varrella, korttelin 31052 tonteilla 13 ja 14.
Tontit ovat Suomen kulttuurirahaston omistuksessa.
Suunnittelutilanne
Alueella on voimassa asemakaava numero 11371 vuodelta 2006, jonka mukaan alue on asuin- ja ateljeerakennusten korttelialuetta ja erillispientalojen korttelialuetta. Asemakaavan tonttijako sekä tonteille sijoitettujen uudisrakennusten sijainti, koko ja käyttötarkoitus ovat sidoksissa tontilla 14 sijainneen, merkinnällä sr-1 suojellun ateljeerakennuksen säilyttämiseen. Kaupunkisuunnittelulautakunta myönsi poikkeamisluvan huonokuntoisen ateljeerakennuksen purkamiselle 31.3.2015, minkä myötä voimassa olevan asemakaavan perusteet ovat vanhentuneet. Alueelle tekeillä olevassa asemakaavan muutoksessa tontin rakentamisen määrä ja sijoittuminen voidaan arvioida ympäristön lähtökohdat huomioon ottaen.
Rakennuskiellon pidentäminen
Kaavoituksen keskeneräisyyden vuoksi tulisi rakennuskieltoa pidentää kahdella vuodella maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin perusteella.
Kaupunkisuunnitteluvirasto on laatinut rakennuskieltoalueesta 14.3.2017 päivätyn piirustuksen nro 12456.
Esittelijä toteaa, että päätösehdotus on kaupunkisuunnittelulautakunnan esityksen mukainen.
Kaupunkisuunnittelulautakunta 14.03.2017 § 147
Esitys
Kaupunkisuunnittelulautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että 31. kaupunginosan (Lauttasaari) liitteenä olevasta piirustuksesta nro 12456 ilmenevän alueen rakennuskieltoa pidennetään maankäyttö- ja rakennuslain 53 §:n 2 momentin nojalla 27.4.2019 saakka.
Esittelijä
Lisätiedot
Jouni Heinänen, arkkitehti, puhelin: 310 37257
Päätös tullut nähtäväksi 08.05.2017
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen saa hakea muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Nähtäville asettamispäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä päivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, joko alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Anna Villeneuve, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 36045