Poikkeamishakemus (Mellunmäki, Länsimäentie 25/Jänkäpolku 2)
Poikkeamishakemus (Mellunmäki, Länsimäentie 25/Jänkäpolku 2)
Päätös
Maankäyttöjohtaja päätti myöntää poikkeamisen 47. kaupunginosan (Mellunmäki) korttelin 47329 tonttia 2 koskevan poikkeamisen seuraavilla ehdoilla:
- asuntojen keskipinta-ala ei saa alittaa 28 m²
- vähintään 19 asuntoa tulee toteuttaa kaksiona
- vähintään 6 asuntoa tulee toteuttaa kolmiona
- pysäkkialueelle sijoittuvalle pilarille haetaan Helsingin kaupunkiympäristötoimialan palvelu ja luvat-yksikön sijoituslupa. Pilari tulee rakentaa siten, ettei se estä vieressä olevan pysäkin pysäkkikatoksen toteuttamista katusuunnitelman mukaisesti. Pilarin ja rakennuksen väliin tulee jäädä hyötyleveydeltään 2,5 metriä leveä jalankulkuyhteys.
- varmistetaan että katualueella on riittävä tila nostoautoille. Pelastusreiteistä ja nostopaikoista tulee laatia erillinen selvitys, jossa tilavaraukset on esitetty.
- pihakannelta poistuminen tulee olla aina mahdollista ilman avaimia.
- seitsemännen kerroksen tilankäytön tulee noudattaa liitteen 7 (päivitetty 7. kerroksen pohjakuva) mukaista suunnitelmaa.
- kaikki rakentaminen tulee tapahtua voimajohtoalueen ulkopuolella.
- poistuva Mellunmäenraition yhteys tulee korvata vaihtoehtoisella katuyhteydellä terminaalista Länsimäentielle. Korvaavan yhteyden tulee olla käytössä ennen Mellunmäenraition katkaisemista. Järjestelyistä on neuvoteltava HSL:n kanssa.
- tontin jätehuolto tulee pystyä järjestämään niin, ettei siitä koidu haittaa linja-autoliikenteelle eikä kevyelle liikenteelle suunnittelualueen länsipuolella ja linja-autoterminaalialuetta ei käytetä rakennuksen jätehuoltoon.
- Länsimäentien linja-autopysäkin viisteestä voidaan järjestää sisäänajoliittymä huoltoa varten Helsingin liikenne- ja katusuunnittelupalvelun ohjeiden mukaisesti: Länsimäentien varressa oleva eroteltu jalkakäytävä ja pyörätie säilyy katusuunnitelman mukaisella paikalla. Huoltopiha erotetaan n. 2 m leveällä erotuskaistalla jalkakäytävästä. Erotuskaistalle rakennetaan suojakaide. (Liite 8)
- ääneneristys tulee toteuttaa meluselvityksen suositusten mukaisesti.
Hakija
NREP (jättöpäivämäärä 6.3.2017)
Rakennuspaikka
47. kaupunginosan (Mellunmäki) 47329 tonttia 2
Hakemus
Hakija hakee lupaa 8-kerroksisen monitoimirakennuksen (13 000 k-m²) rakentamiseen poiketen voimassa olevasta asemakaavasta nro 12026 siten, että
- Suunnitelmassa 8 kerrosta asemakaavan 7 kerroksen sijaan (pohjoisosa) ja 6 kerrosta asemakaavan 5 kerroksen sijaan (eteläosa).
Perustelu: Asemakaavassa esitettyä maanalaista pysäköintiä ei vaikeista perustamisolosuhteista johtuen ole mahdollista toteuttaa kohtuullisella teknis-taloudellisella panostuksella, vaan pysäköinti joudutaan sijoittamaan maanpäälliseen lisäkerrokseen. Rakennusmassaan muodostuu näin lisäkerros, jotta kaavan sallima asuntokerrosneliömetrimäärä pystytään toteuttamaan. Vastaavasti pihakannen korkeusasema nousee n. yhden kerroskorkeuden verran. Luonnossuunnitelmissa on osoitettu, että lisäkerros tuo rakennusmassaan vain kohtuullisen, yhden metrin lisäkorotuksen.
- Räystäskorot 1,5 m korkeammalla kuin kaavassa.
- Pihakannen korkeusaseman nosto (4,3 m korkeammalla kuin kaavassa)
Perustelu: Asemakaavan vaatimus vesikaton yhtenäisestä vinosta kattomuodosta aiheuttaa sen, että iv-kanavat ja niiden päätelaitteet sijoittuvat kaltevan vesikaton alapuolelle. Korotuksen perusteena kaupunkikuvan rauhoittaminen.
- Kerrosalan mukaista autopaikkamäärää ei toteuteta
Perustelu: Tilajärjestelyjen osalta perustelu kuten edellä.
Autopaikoitusratkaisua on kehitetty yhdessä kaupunginkanslian alueryhmän ja tontinvaraajien kesken ja päädytty ratkaisuun, joka on hyväksytty aluerakentamisprojektien johtoryhmässä:
- yhteiskäyttöautovähennyksen hyödyntäminen 30 %
- Asunnot: Kaavan määräys 39 ap à 21 autopaikkaa (sis. 5 yk-autopaikkaa)
- Liiketila: Kaavan määräys 31 ap à 49 autopaikkaa
- Kortteliin ei osoiteta liityntäpysäköintipaikkoja
- Yhteensä 70 ap
Tontti sijaitsee alle 200 metrin etäisyydellä metroasemasta, käytännössä siis kiinni metroasemalaiturissa. Alueella on bussiliikenteen toimesta myös hyvät poikittaisyhteydet (mm. runkolinja 560). Tontille rakennettaan pääasiassa pieniä asuntoja, joiden asukaskunta on pääosin nuoria yhden ja kahden hengen talouksia. Tällaisilla talouksilla on tilastollisesti selvästi harvemmin käytössään oma auto kuin väestöllä keskimäärin. Autopaikattomuus ei haittaa alueen toteuttamista tai toimivuutta, vaan enemmänkin autottomuus helpottaa tonttiin liittyvän joukkoliikenneterminaalin liikenteen sujuvuutta, kun tontin autoliikennettä ei ole.
- Huoltoliikenteellä oma sisäänajo kaavan liityntäkiellon kohdalla
Perustelu: Tontin liikennejärjestelyistä on laadittu liikennesuunnittelukonsultin luonnos. Suunnitelmassa esitetyllä ratkaisulla, jossa huoltoon ajetaan erillisestä eteläisestä liittymästä ja ulos ns. pääliittymästä, säästetään tilaa ja parannetaan toimivuutta sekä turvallisuutta ahtaassa paikassa.
- Rakennuksen lounaisnurkassa on pilari katualueella
Perustelu: Kaavassa esitetyn ulokerakenteen toteuttaminen ei ole mahdollista toteuttaa kohtuullisella teknis-taloudellisella panostuksella. Pilarin avulla voidaan toteuttaa kaavan tavoittelema puhdaslinjainen rakennusmassan muotoilu. Pysäkkialueelle sijoittuvalle pilarille haetaan Helsingin rakennusvalvonnan/ Rakennetun ympäristön valvontayksikön sijoituslupa.
- Rakennuksen pohjoisosaan ei tehdä kulkuaukkoa eikä –yhteyttä Aarteenetsijänsillan ja pihakannen välille.
Perustelu: Pihakannen huolto järjestetään kaakkoiskulman huolto-asiakashissillä. Kulku pihakannelle tapahtuu asuntojen porrashuoneista, joista on myös suora yhteys kadulle.
- Pihakannelle ei toteuteta puuistutuksia. Puuistutukset korvataan pensasistutuksilla.
Perustelu: Kansirakenteisiin istutettavien puiden hoito, mm. kasteluveden annostelu on lukuisissa kohteissa osoittautunut haasteelliseksi. Pystyyn kuolleiden puiden korvaaminen jatkuvasti uusilla puilla johtaa siihen, että kannelle ei muodostu suurta, vehreää vihermassaa. Pensasistutuksilla voidaan varmemmin toteuttaa jatkuvasti elävänä ja vihreänä säilyvä pihakansimiljöö.
- Koillisnurkan uloke rakennetaan alemmas kuin kaavassa. Tontin lounaisnurkassa kaavamerkintä ”u” (Kortteliin 47329 kuuluva uloke, jolle saadaan rakentaa likimääräisestä tasosta +20 ylöspäin). Uloke rakennetaan likimäärin tasosta +18 ylöspäin.
Perustelu: Maatasokerroksen lasiseinän yläreunan yhtenäinen linjaus. Ulokkeen alikulkukorkeudeksi jää vähintään 3,2 metriä.
- Keskikäytäväratkaisun myötä osa asunnoista avautuu rakennuksen sisäkehälle asemakaavan vastaisesti.
Perustelu: Asunnoista pelastaudutaan kahteen suuntaan kahden palo-osastoidun porrashuoneen kautta. Savunpoistoa varten keskikäytäville on lisätty parvekeovet ja käytävien päihin ikkunat. Ratkaisua on kehitetty yhdessä paloteknisen suunnittelijan kanssa ja ratkaisusta on neuvoteltu pelastuslaitoksen kanssa.
Säännökset, joista poiketaan
Haettu toimenpide on vastoin voimassa olevaa asemakaavaa ja siten vastoin maankäyttö- ja rakennuslain 58 §:n 1 momenttia.
Lähtötiedot
Rakennuspaikka sijaitsee alueella, jolla on voimassa 10.10.2012 hyväksytty asemakaava nro 12026. Asemakaavan mukaan rakennuspaikalle saa rakentaa maantasokerroksiin liike- ja palvelutiloja, jotka avautuvat pääosin bussiterminaalin suuntaan kevyen liikenteen pääkulkureittien varsille. Liike- ja palvelutilojen päälle saa rakentaa asumista. Liityntäliikenteen bussiterminaali sijoitetaan metrosillan ympärille maantasoon. Autojen pysäköintitilat muuttuvat pääosin maanalaisiksi. Metroradan pohjoispuolelle katutasoon sijoittuu S-Market päivittäistavarakauppa.
Nykytilanne: Asemakaavan mukainen rakentaminen ei ole toteutunut ja alue toimii pysäköintialueena.
Osallisten kuuleminen ja lausunnot
Hakemuksesta on tiedotettu naapureille kaupunkiympäristön toimialan asemakaavoitus -palvelun kirjeellä (21.8.2017). Heille on varattu tilaisuus kirjallisen muistutuksen tekemiseen. Muistutuksia ei ole esitetty. Laajempi kuuleminen ei ole tarpeen, koska poikkeamisella ei ole vaikutuksia laajemmalle.
Muistutuksia ei ole esitetty.
Hakemuksesta on pyydetty lausunnot Kulttuurin ja vapaa-ajan toimialalta, Kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta, Sosiaali- ja terveystoimialalta, Pelastuslaitokselta, Liikenneliikelaitokselta (HKL), Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskukselta, Liikennevirastolta, Helsingin seudun ympäristöpalveluilta (HSY), Helen Sähköverkko Oy:ltä, Helen Oy:ltä, Helsingin seudun liikenteeltä (HSL), Helsingin seurakuntayhtymältä ja Vantaan kaupungilta.
Lausunnon antoivat Helen Oy, Helen Sähköverkko Oy, HSL, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus, Pelastuslaitos ja Sosiaali- ja terveystoimiala.
Helen Sähköverkko Oy toteaa lausunnossaan (8.9.2017) että
rakennettavan korttelin läheisyydessä on voimajohtoalue. Kaikki rakentaminen tulee tapahtua voimajohtoalueen ulkopuolella.
HSL toteaa lausunnossaan (14.9.2017) että
kortteliin 47329 saa sijoittaa 36 liityntäpysäköintipaikkaa. Jos kortteliin ei ole tarkoitus sijoittaa liityntäpysäköintiä, tulisi kokonaisuus kyetä ratkaisemaan niin, että 200 liityntäpysäköintipaikan toteutuminen lopputilanteessa olisi mahdollista.
Tontin rakentamisen aikana ja sen jälkeen on tärkeää varmistaa joukkoliikenteen toimivuus. Sisäänajo Mellunmäen bussiterminaaliin tapahtuisi Mellunmäen raition poistumisen jälkeen ainoastaan etelän suunnasta Mellunmäentieltä, ja tämä vaikeuttaa ja hidastaa useamman bussilinjan kulkua. HSL esittää, että poistuva Mellunmäenraition yhteys korvataan vaihtoehtoisella katuyhteydellä terminaalista Länsimäentielle. Korvaavan yhteyden tulisi olla käytössä ennen Mellunmäenraition katkaisemista. HSL haluaa olla mukana Mellunmäen joukkoliikenneterminaalin ja sen ajoyhteyksien jatkosuunnittelussa.
Lisäksi tontin jätehuolto tulee pystyä järjestämään niin, ettei siitä koidu haittaa linja-autoliikenteelle eikä kevyelle liikenteelle suunnittelualueen länsipuolella.
Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus toteaa lausunnossaan (14.9.2017) että
Meluselvitystä poikkeamahakemuksen mukaisesta suunnitelmasta ei ole esitetty. Selvitykset tarvitaan niin leikki- ja oleskelualueilta kuin julkisivuilta. Selvityksen tulokset on otettava huomioon ehtoina lupapäätöksessä niin, että valtioneuvoston ohjearvot alitetaan. Sama selvitystarve ja huomioon ottamistarve koskee metroliikenteen aiheuttamia runkomelu- ja tärinähaittoja.
Asuntojen julkisivun melutason ylittäessä ulkomelun ohjearvot, asuntojen on avauduttava myös sellaisen julkisivun puolelle, jossa melun ohjearvot alittuvat. Makuuhuoneet on tällöin sijoitettava rakennuksen hiljaisemmalle puolelle. Lisäksi on varmistuttava siitä, että yöaikana 45 dB LAFmax –taso ei asunnoissa ylity.
Julkisivun ääneneristysvaalitus ja koneellinen ilmanvaihto eivät korvaa mahdollisuutta tuulettaa huoneistoa ikkunan kautta, vaan tuuletusikkunan kohdalla on saavutettava vähintään VNp:n 993/1992 mukaiset melunohjearvot (KHO 1.7.2013).
Pelastuslaitos toteaa lausunnossaan (22.9.2017) että
rakennuksen 7.kerroksessa sijaitsee sekä asuntoja että sauna- ja kerhohuonetiloja, joista kaikista on järjestettävä poistuminen joko kahteen toisistaan erilliseen osastoituun uloskäytävään tai niistä on oltava varatie. Koska rakennuksen sisäpihalle ei ole pelastuslaitoksen nostokalustolla pääsyä, ei sisäpihan puolelle avautuvien tilojen varateitä voida ajatella järjestettävän pelastuslaitoksen avustamana.
Pihakannen poistumisjärjestelyiden suunnittelussa onkin huomioitava, että pihakannelta esitetty poistuminen porrashuoneiden kautta on mahdollista aina avaimitta.
Muissa lausunnoissa (Helen Oy ja Sosiaali- ja terveystoimiala) ei ollut huomautettavaa.
Päätöksen perustelut
Haettu toimenpide voidaan toteuttaa, koska
- Rakentaminen tulee tapahtumaan voimajohtoalueen ulkopuolella. Poikkeamispäätöksen ehtoihin on liitetty kartta voimajohdon sijainnista. (Liite 4)
- Poikkeamishakemuksen hakija ei voi ottaa kantaa liityntäpysäköintipaikkojen toteuttamiseen muille kuin nyt kyseessä olevalle tontille. Mikä nyt kyseessä olevaan tonttiin tulee, hankkeen suunnittelun lähtökohtana on jo useamman kehitysvaiheen ajan ollut se, että tontille ei toteuteta liityntäpysäköintipaikkoja. Hankkeen suunnittelun alkuvaiheessa asiaa on selvitetty ja käsitelty kaupungin viranomaisten kanssa laajasti, ja lopputuloksena on todettu, että liityntäpysäköintipaikkojen toteuttaminen kortteliin ei ole taloudellisesti mahdollista. Liityntäpysäköintipaikkojen määrä olisi joka tapauksessa vähäinen. Näiden paikkojen sijainti usealla eri alueella vaikeuttaa opastamista sekä paikkojen käyttöä.
- Hankkeen luonnossuunnitelmassa on esitetty asemakaavan mukainen liittymä terminaalista Länsimäentielle. Tämä liittymä sijaitsee tontin ulkopuolella ja se on mahdollista toteuttaa riippumatta tontin rakentamisesta. Työjärjestelyt tontin rakentamisen yhteydessä tulee toteuttaa siten, että bussiliikenne ei esty.
- Tontin jätehuollon tilat on keskitetty tontin pohjoiskärkeen, jossa asukkaiden jätehuone sijaitsee kaupan huoltopihan vieressä. Jätehuoneen käyntiovi avautuu jalkakäytävälle ja huolto-ovi avautuu huoltopihalle. Sekä kaupan että asukkaiden jätehuoltoajo tapahtuu huoltopihan kautta.
- Päivitetty meluselvitys on ohessa liitteenä 5. Piha-alueilla saavutetaan sekä päivä- että yöaikaan melutason ohjearvot.
- Meluohjearvot asumiseen käytettävillä ulkoalueille ovat päivällä 55dB ja yöllä 50 dB. ELY-keskuksen lausunnon mukaan asunnot eivät saisi avautua yksinomaan sellaisen julkisivun puolelle, jonka kohdalla nämä melutasot ylittyvät. Tämä vaatimus on ratkaistavissa esitetyllä toteutustavalla, kuten meluselvityksessä on osoitettu:
a. Meluselvityksen mukaan yhtä sisäkaarteen julkisivun kohtaa lukuun ottamatta julkisivun keskiäänitaso päiväsaikaan jää alle 70 dB (ilman parvekkeita tai muita vaimentavia rakenteita) ja muutamaa kohtaa lukuun ottamatta alle 65 dB. Katso Meluselvitys, sivu 4.
b. Poikkeamishakemuksessa esitetyn suunnitelman mukaan sisäpihan julkisivu tullaan verhoamaan lasitetulla parvekenauhalla.
c. Meluselvityksen mukaan hyvällä parvekelasituksella on saavutettavissa 15 dB äänenvaimennus.
d. Tällä äänenvaimennuksella julkisivun kohdalla vaimentamaton äänitaso voi olla korkeintaan 70 dB, sillä 70 dB - 15 dB = 55 dB.
e. Toisin sanoen lukuun ottamatta yhtä kohtaa sisäpuolisella julkisivulla lasitetulla parvekenauhalla on saavutettavissa ELY-keskuksen vaatimusten mukainen äänitaso julkisivun kohdalla. Samalla on saavutettavissa sama korkeintaan 55 dB äänitaso parvekkeilla.
f. Meluselvityksen mukaan sisäkaarteen oikeassa kulmassa äänitaso nousee 71 dB tasolle. Tällä paikalla riittävän vaimennuksen saavuttamiseksi tullaan tutkimaan kiinteiden parvekelasien käyttöä, joilla Meluselvityksen mukaan on saavutettavissa riittävä vaimennus.
- Lukitus suunnitellaan siten, että pihakannelta poistuminen on aina mahdollista ilman avaimia.
Poikkeamisen erityinen syy on asemakaavan toteutumisen edistäminen ja tontin tarkoituksenmukainen käyttö.
Hakijalle on toimitettu saapuneet lausunnot (sähköposti 27.9.2017).
Sovelletut oikeusohjeet
Maankäyttö- ja rakennuslaki 58 § 1 mom, 145, 171, 173 ja 174 §
Maankäyttö- ja rakennusasetus 85 ja 86 §
Hallintosääntö 16 luku 5 § kohta 3a
Rakennusvalvontataksa 2017, 8 §
Maksu
1 000 euroa
Voimassaolo ja jatkotoimenpiteet
Ennen mahdolliseen rakennustoimenpiteeseen ryhtymistä on saatava rakennuslupa, mikäli sellaista edellytetään. Rakennus- tai muu mahdollisesti vaadittava lupa on haettava kahden vuoden kuluessa poikkeamispäätöksen lainvoimaisuudesta lukien. Lupahakemukseen on liitettävä tämä päätös lainvoimaisuustodistuksineen.
Tämä päätös annetaan julkipanon jälkeisenä arkityöpäivänä jolloin sen katsotaan tulleen asianosaisen tietoon. Julkipanopäivä vastaa pöytäkirjan nähtävilläolopäivää. Päätöksen valitusaika päättyy 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Kuulutusteksti kirjaamoon
Päätös tullut nähtäväksi 13.12.2017
Valitusosoitus
Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.
Valitusoikeus
Tähän päätökseen saa hakea muutosta
- se, jonka oikeuteen, etuun tai velvollisuuteen, päätös välittömästi vaikuttaa
- viereisen tai vastapäätä olevan alueen omistaja ja haltija
- sellaisen kiinteistön omistaja ja haltija, jonka rakentamiseen tai muuhun käyttämiseen päätös voi olennaisesti vaikuttaa
- se, jonka asumiseen, työntekoon tai muihin oloihin hanke saattaa huomattavasti vaikuttaa
- kunta ja naapurikunta, jonka maankäytön suunnitteluun päätös vaikuttaa
- toimialueellaan sellainen rekisteröity yhdistys, jonka tarkoituksena on luonnon- tai ympäristönsuojelun tai kulttuuriarvojen suojelun edistäminen taikka elinympäristön laatuun muutoin vaikuttaminen
- viranomainen toimialaansa kuuluvissa asioissa.
Valitusaika
Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Asianosaisen ja muun valittamaan oikeutetun katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun päätös on julkipanon jälkeen annettu.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusviranomainen
Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös, johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, joilla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, johon asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisesta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11–13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Lisätietojen antaja
Johanna Backas, arkkitehti, puhelin: 09 310 37286