Avustusperusteet perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustuksiin, toimivallan siirtäminen hallintojohtajalle

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-004033
Asialla on uudempia käsittelyjä
16. / 29 §

Avustusperusteet perusopetuslain mukaisen iltapäivätoiminnan avustuksiin, toimivallan siirtäminen hallintojohtajalle

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti oikeuttaa hallintojohtajan tekemään koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Opetuslautakunta päätti koululaisten iltapäivätoiminnan avustusperusteet 25.4.2017 (§ 54). Samalla opetuslautakunta päätti oikeuttaa kehittämisjohtajan tekemään avustuksia koskevat järjestökohtaiset maksatuspäätökset sekä päättämään tarvittaessa ennakkoavustusten myöntämisestä 31.5.2017 asti.

Organisaatiomuutoksen johdosta koululaisten iltapäivätoiminnan avustuksia koskevat maksatuspäätökset kuuluvat kasvatuksen ja koulutuksen toimialalla hallintojohtajan toimivallan alle.

Sulje

Opetuslautakunta 25.04.2017 § 53

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 07.09.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Hanna Keränen, taloussihteeri, puhelin: 09 310 86338

hanna.keranen@hel.fi

Leena Palve-Kaunisto, palveluvastaava, puhelin: 09 310 86809

leena.palve@hel.fi

Seija Ryymin, talouspäällikkö, puhelin: 09 310 86278

seija.ryymin@hel.fi