Jätkäsaaren tornihotellin ja kongressikeskuksen tontin myyminen Jätkäsaari Invest Ab:lle (20803/4)
Päätös
Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti oikeuttaa kaupunkiympäristölautakunnan myymään Jätkäsaari Invest Ab:lle Helsingin kaupungin 20. kaupunginosan (Länsisatama) korttelissa nro 20803 sijaitsevan noin 7 018 m²:n suuruisen asemakaavan muutoksen nro 12351 mukaisen suunnitellun tontin nro 4, joka muodostuu rekisteritontista 91-20-803-4 ja liikennealueesta 91-20-9906-101, seuraavin ehdoin:
1
Kauppahinta on 10 376 800 euroa (476 euroa/k-m² x 21 800 k-m²), johon lisätään kahden (2) prosentin vuotuinen korko 1.3.2015 ja tämän kauppakirjan allekirjoittamispäivän väliseltä ajalta.
2
Edellä sanotusta korotetusta kauppahinnasta vähennetään liitteen 2 (kauppakirjan liite 1) mukaiset vanhan makasiinirakennuksen korjaamiseen liittyvät haitta-ainekustannukset siltä osin, kuin ne ovat hyvittämättä pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen nro 23616 perusteella tämän kauppakirjan allekirjoitushetkellä.
3
Kauppakirjan allekirjoittamisen edellytyksenä on, että hotellitontin alitse kulkevaa tulvareittiä ja hotellin katolla sijaitsevaa pumppaamon tuuletusputkea koskevat rasitesopimukset on allekirjoitettu, asemakaavan muutos nro 12351 on saanut lainvoiman ja kaupan kohteena oleva tontti on lohkottu ja rekisteröity.
4
Muilta osin noudatetaan liitteenä 1 olevan kauppakirjaluonnoksen ehtoja.
5
Tontin pitkäaikainen maanvuokrasopimus (nro 23616, vuokraustunnus L1120-95) merkitään päättymään kauppakirjan allekirjoitushetkellä.
Käsittely
Valtuutettu Dan Koivulaakso ehdotti valtuutettu Vesa Korkkulan kannattamana, että kaupunginvaltuusto päättäisi hylätä päätösehdotuksen.
1 äänestys
Kaupunginhallituksen ehdotus JAA, hylkäys EI
JAA-ehdotus: Khs
EI-ehdotus: Esitän tontin myymisen hylkäämistä.
Jaa-äänet: 71
Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Sirpa Asko-Seljavaara, Harry Bogomoloff, Silja Borgarsdottir Sandelin, Jörn Donner, Laura Finne-Elonen, Tuula Haatainen, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eero Heinäluoma, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Tapio Klemetti, Laura Kolbe, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Otto Meri, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Seija Muurinen, Björn Månsson, Jussi Niinistö, Dani Niskanen, Johanna Nuorteva, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Hannu Oskala, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Mari Rantanen, Tuomas Rantanen, Risto Rautava, Nasima Razmyar, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Lilja Tamminen, Pilvi Torsti, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Reetta Vanhanen, Jan Vapaavuori, Juhana Vartiainen, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Ozan Yanar
Ei-äänet: 14
Zahra Abdulla, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Mika Ebeling, Mia Haglund, Veronika Honkasalo, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Vesa Korkkula, Petra Malin, Sami Muttilainen, Petrus Pennanen, Anna Vuorjoki, Paavo Väyrynen
Kaupunginvaltuusto päätti hyväksyä kaupunginhallituksen ehdotuksen.
Äänestys 1
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Alametsä, Alviina | Vihreä valtuustoryhmä |
Apter, Ted | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Arajärvi, Pentti | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Asko-Seljavaara, Sirpa | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Bogomoloff, Harry | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Borgarsdottir Sandelin, Silja | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Donner, Jörn | Ei valtuustoryhmää |
Finne-Elonen, Laura | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Haatainen, Tuula | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Hakola, Juha | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Halla-aho, Jussi | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Harjanne, Atte | Vihreä valtuustoryhmä |
Harkimo, Joel | Liike Nyt Helsinki |
Heinäluoma, Eero | Ei valtuustoryhmää |
Heinäluoma, Eveliina | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Hernberg, Kaisa | Ei valtuustoryhmää |
Holopainen, Mari | Vihreä valtuustoryhmä |
Jalovaara, Ville | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Juva, Kati | Vihreä valtuustoryhmä |
Järvinen, Jukka | Ei valtuustoryhmää |
Kaleva, Atte | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Karhuvaara, Arja | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Kivekäs, Otso | Vihreä valtuustoryhmä |
Klemetti, Tapio | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Kolbe, Laura | Keskustan valtuustoryhmä |
Kopra, Pia | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Koskinen, Kauko | Ei valtuustoryhmää |
Koulumies, Terhi | Ei valtuustoryhmää |
Kousa, Tuuli | Ei valtuustoryhmää |
Laaksonen, Heimo | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Laisaari, Johanna | Ei valtuustoryhmää |
Meri, Otto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Mohamed, Abdirahim | Ei valtuustoryhmää |
Moisio, Elina | Ei valtuustoryhmää |
Muurinen, Seija | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Månsson, Björn | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Niinistö, Jussi | Ei valtuustoryhmää |
Niskanen, Dani | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Nuorteva, Johanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Nygård-Peltola, Mia | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Ohisalo, Maria | Vihreä valtuustoryhmä |
Oskala, Hannu | Vihreä valtuustoryhmä |
Pajunen, Jenni | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Pakarinen, Pia | Ei valtuustoryhmää |
Parpala, Matti | Ei valtuustoryhmää |
Pelkonen, Jaana | Ei valtuustoryhmää |
Peltokorpi, Terhi | Keskustan valtuustoryhmä |
Raatikainen, Mika | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Rantala, Marcus | Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä |
Rantanen, Mari | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Rantanen, Tuomas | Vihreä valtuustoryhmä |
Rautava, Risto | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Razmyar, Nasima | Ei valtuustoryhmää |
Saxberg, Mirita | Kokoomuksen valtuustoryhmä |
Sazonov, Daniel | Ei valtuustoryhmää |
Silvo, Satu | Ei valtuustoryhmää |
Sinnemäki, Anni | Vihreä valtuustoryhmä |
Soininvaara, Osmo | Vihreä valtuustoryhmä |
Stranius, Leo | Vihreä valtuustoryhmä |
Sydänmaa, Johanna | Vihreä valtuustoryhmä |
Taipale, Ilkka | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Tamminen, Lilja | Ei valtuustoryhmää |
Torsti, Pilvi | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Turkkila, Matias | Perussuomalaisten valtuustoryhmä |
Urho, Ulla-Marja | Ei valtuustoryhmää |
Vanhanen, Reetta | Vihreä valtuustoryhmä |
Vapaavuori, Jan | Ei valtuustoryhmää |
Vartiainen, Juhana | Ei valtuustoryhmää |
Vepsä, Sinikka | Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä |
Vesikansa, Sanna | Ei valtuustoryhmää |
Yanar, Ozan | Vihreä valtuustoryhmä |
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|---|
Abdulla, Zahra | Ei valtuustoryhmää |
Arhinmäki, Paavo | Ei valtuustoryhmää |
Aro, Katju | Ei valtuustoryhmää |
Ebeling, Mika | Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä |
Haglund, Mia | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Honkasalo, Veronika | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Kivelä, Mai | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Koivulaakso, Dan | Ei valtuustoryhmää |
Korkkula, Vesa | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Malin, Petra | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Muttilainen, Sami | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Pennanen, Petrus | Ei valtuustoryhmää |
Vuorjoki, Anna | Vasemmistoliiton valtuustoryhmä |
Väyrynen, Paavo | Ei valtuustoryhmää |
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|
Jäsen | Valtuustoryhmä |
---|
Äänestystulos valtuustoryhmittäin
Valtuustoryhmä | Jaa | Ei | Tyhjä | Poissa |
---|---|---|---|---|
Ei valtuustoryhmää | 22 | 6 | 0 | 0 |
Kokoomuksen valtuustoryhmä | 15 | 0 | 0 | 0 |
Vihreä valtuustoryhmä | 15 | 0 | 0 | 0 |
Sosialidemokraattinen valtuustoryhmä | 7 | 0 | 0 | 0 |
Perussuomalaisten valtuustoryhmä | 5 | 0 | 0 | 0 |
Ruotsalaisen kansanpuolueen valtuustoryhmä | 4 | 0 | 0 | 0 |
Keskustan valtuustoryhmä | 2 | 0 | 0 | 0 |
Liike Nyt Helsinki | 1 | 0 | 0 | 0 |
Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä | 0 | 1 | 0 | 0 |
Vasemmistoliiton valtuustoryhmä | 0 | 7 | 0 | 0 |
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Kaupunginhallitukselle esitetään Jätkäsaaren tornihotellin ja kongressikeskuksen vuokra-alueen myyntiä alueen vuokralaiselle Jätkäsaari Invest Ab:lle. Alueelle toteutettu tornihotelli ja kongressikeskus on avattu käyttöön lokakuussa 2016.
Myyntihinnaksi esitetään 476 euroa/k-m². Hintaan lisätään 2 %:n vuotuinen korko pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen allekirjoittamisesta lukien.
Kauppahinnasta vähennetään maanvuokrasopimuksen mukainen haitta-ainekorvaus siltä osin, kuin se on vielä vuokranalennuksena korvaamatta vuokralaiselle.
Tietoja kohteesta
Ab Invest As on toteuttanut vuokra-alueelle 425 huonetta sisältävän 16-kerroksisen hotellin ja vanhaan L2-makasiinirakennukseen kongressikeskuksen sekä ravintolatiloja. Rakennusten suuruus on yhteensä 21 437 k-m². Hotelli ja kongressikeskus avattiin käyttöön lokakuussa 2016.
Pitkäaikainen maanvuokrasopimus on tehty ajalle 1.3.2015 - 31.12.2065.
Tontin vuosivuokra on 516 949,99 euroa, josta perittään 17.10.2021 asti 50 % ja tätä seuraavana kolmena vuotena 80 %. Vuokrakaudelta 1.4.2017 – 31.3.2018 perittävä vuokra on 158 475 euroa, kun edellä mainitulla tavalla alennetusta vuokrasta hyvitetään vielä makasiinirakennuksen puhdistamisesta aiheutuvia kuluja vuokrasopimuksen mukaisesti 100 000 euroa.
Asemakaava- ja tonttitiedot
Alueella on voimassa asemakaavan muutos nro 12246, joka on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 4.6.2014 ja saanut lainvoiman 18.7.2014.
Vuokra-alue koostuu tontista 20803/4 ja katualueesta 91-20-9906-101.
Makasiinirakennus L2 on suojeltu kaavassa sr-1 -merkinnällä. Sen mukaan rakennus on rakennustaiteellisesti, kaupunkikuvallisesti ja historiallisesti arvokas. Rakennusta ei saa purkaa eikä siihen saa tehdä sellaisia korjaus- tai muutostöitä, jotka heikentävät sen rakennustaiteellista, kaupunkikuvallista tai historiallista arvoa tai muuttavat arkkitehtuurin ominaispiirteitä. Olemassa olevat porrashuoneet tulee säilyttää mahdollisimman alkuperäisinä.
Sittemmin Kaupunginvaltuusto hyväksyi 15.2.2017 asemakaavamuutoksen nro 12351. Sillä laajennettiin Tyynenmerenkatua tontin 20803/4 suuntaan, mikä kavensi tontin aluetta, mutta vastaavasti tontti kasvoi etelään huoltoalueen järjestämiseksi. Tontin pinta-ala kasvoi 6 482 m²:stä 7 018 m²:iin.
Tontin 20803/4 rakennusoikeus on 21 800 k-m², josta 1 360 k-m² on varattava ensimmäisessä kerroksessa sijaitseviksi ravintola-, liike-, myymälä-, näyttely- tai muiksi asiakaspalvelutiloiksi.
Asemakaava nro 12246 on liitteenä 3 ja asemakaavan muutosehdotus nro 12351 on liitteenä 4.
Myyntihinta
Myyntihinnaksi esitetään 476 euroa/k-m². Hintaan lisätään 2 %:n vuotuinen korko 1.3.2015 lukien.
Kaupunginvaltuusto vahvisti 26.11.2014 (370 §) arviolausunnon perusteella tontille vuokrausperusteet, jotka perustuvat pääoma-arvoon 476 euroa/k-m², ja vuokralaisen kanssa solmitun pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen vuokra perustuu vastaavaan pääoma-arvoon. Pääoma-arvon voidaan edelleen katsoa vastaavan hotellitontin kohtuullista käypää pääoma-arvoa.
Tiedossa ei ole, että tontin käyttötarkoitus olisi muuttumassa tulevaisuudessa toimistosta asumiseen. Kauppakirjaluonnokseen on kuitenkin otettu varmuuden vuoksi ehto, että Helsingin kaupungilla on oikeus myyjänä saada ostajalta lisäkauppahintaa, mikäli tontin markkina-arvo kaavamuutoksen, poikkeamispäätöksen tai vastaavan viranomaispäätöksen johdosta nousee siitä, mitä tontin kauppahinnasta on kauppakirjassa sovittu. Lisäkauppahinta on kauppakirjan mukaisen kauppahinnan ja uuden markkina-arvon erotuksen määrä. Uusi markkina-arvo määritetään lisäkauppahinnan maksuhetken mukaan. Ehto on voimassa 31.12.2026 saakka.
Haitta-ainekorvaus
Kaupunginvaltuusto päätti 26.11.2014 (370 §), että kaupunki hyvittää vuokralaiselle makasiinirakennuksessa L2 tehtävän haitta-ainekorjauksen kustannuksia 400 000 euroon (alv. 0 %) saakka. Päätöksen mukaan hyvityksen tulee perustua vuokralaisen toimittamaan luotettavaan selvitykseen ja tarkemmasta menettelystä sovitaan pitkäaikaisessa maanvuokrasopimuksessa. Vuokralaisen toimittaman selvityksen mukaan haitta-aineiden poistaminen maksoi 241 391,74 euroa.
Maanvuokrasopimuksessa on sovittu edellä mainittujen kustannusten hyvittämisestä seuraavilla vuokranalennuksilla:
- ajalla 1.4.2016 - 31.3.2017 alennus on 100 000 euroa
- ajalla 1.4.2017 - 31.3.2018 alennus on 100 000 euroa
- ajalla 1.4.2018 - 31.3.2019 alennus on 41 391,74 euroa.
Koska tontin kauppa on tarkoitus tehdä kevään 2017 aikana, kauppahinnasta vähennetään hyvittämättä jäänyt määrä siltä osin, kuin se on hyvittämättä pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen perusteella kauppakirjan allekirjoitushetkellä.
Perustelut
Tontin myyntiä voidaan pitää kaupungin kannalta perusteltuna myös ottaen huomioon maanvuokran kassavirran nykyarvon suhde esitettyyn kauppahintaan sekä tontista jatkossa myynnin jälkeen saatava kiinteistöverotulo (noin 0,1 milj. euroa/v). Tontin maanvuokran kassavirran nykyarvo 50 vuoden ajalta laskettuna (2 %:n inflaatio-olettama ja 7 %:n diskonttauskorko) on noin 7,9 milj. euroa, kun esitetty kauppahinta on tätä korkeampi eli noin 10,7 milj. euroa. Tämän lisäksi kaupunki saisi edellä mainitulla tavalla tontista kiinteistöveroa noin 0,1 milj. euroa vuodessa. Kiinteistöveron kassavirran 50 vuoden ajalta laskettu nykyarvo (2 %:n inflaatio-olettama ja 7 %:n diskonttauskorko) on noin 2 milj. euroa. Tällöin tontin myynnin nykyarvoksi saadaan yhteensä noin 12,7 milj. euroa (kauppahinta lisättynä kiinteistöveron kassavirran nykyarvolla).
Tontin myynti on perusteltua kiinteistövirastolle vuodelle 2017 asetettujen myyntitulojen saavuttamiseksi. Myyntiä voidaan pitää perusteltuna myös, kun otetaan huomioon kaupunginhallituksen kesäkuussa 2014 tekemä periaatepäätös maanmyynnin edistämiseksi, jonka mukaan toimitilatontit luovutetaan ensisijaisesti myymällä.
Lopuksi
Ehdotus on kiinteistölautakunnan esityksen mukainen.
Kaupunginhallitus 29.05.2017 § 608
Päätös
Kaupunginhallitus päätti esittää kaupunginvaltuustolle seuraavaa:
Kaupunginvaltuusto päättää oikeuttaa kaupunkiympäristölautakunnan myymään Jätkäsaari Invest Ab:lle Helsingin kaupungin 20. kaupunginosan (Länsisatama) korttelissa nro 20803 sijaitsevan noin 7 018 m²:n suuruisen asemakaavan muutoksen nro 12351 mukaisen suunnitellun tontin nro 4, joka muodostuu rekisteritontista 91-20-803-4 ja liikennealueesta 91-20-9906-101, seuraavin ehdoin:
1
Kauppahinta on 10 376 800 euroa (476 euroa/k-m² x 21 800 k-m²), johon lisätään kahden (2) prosentin vuotuinen korko 1.3.2015 ja tämän kauppakirjan allekirjoittamispäivän väliseltä ajalta.
2
Edellä sanotusta korotetusta kauppahinnasta vähennetään liitteen 2 (kauppakirjan liite 1) mukaiset vanhan makasiinirakennuksen korjaamiseen liittyvät haitta-ainekustannukset siltä osin, kuin ne ovat hyvittämättä pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen nro 23616 perusteella tämän kauppakirjan allekirjoitushetkellä.
3
Kauppakirjan allekirjoittamisen edellytyksenä on, että hotellitontin alitse kulkevaa tulvareittiä ja hotellin katolla sijaitsevaa pumppaamon tuuletusputkea koskevat rasitesopimukset on allekirjoitettu, asemakaavan muutos nro 12351 on saanut lainvoiman ja kaupan kohteena oleva tontti on lohkottu ja rekisteröity.
4
Muilta osin noudatetaan liitteenä 1 olevan kauppakirjaluonnoksen ehtoja.
5
Tontin pitkäaikainen maanvuokrasopimus (nro 23616, vuokraustunnus L1120-95) merkitään päättymään kauppakirjan allekirjoitushetkellä.
Käsittely
Hylkäysehdotus:
Henrik Nyholm:
Kaupunginhallitus päättää hylätä esityksen ja säilyttää tontin kaupungin omistuksessa.
Kannattaja: Veronika Honkasalo
Äänestys:
JAA-ehdotus: Esityksen mukaan
EI-ehdotus: Henrik Nyholmin hylkäysehdotuksen mukaan
Jaa-äänet: 13
Arja Karhuvaara, Otso Kivekäs, Laura Kolbe, Antti Koskela, Lasse Männistö, Hannu Oskala, Mika Raatikainen, Marcus Rantala, Tatu Rauhamäki, Laura Rissanen, Pilvi Torsti, Mirka Vainikka, Sanna Vesikansa
Ei-äänet: 2
Veronika Honkasalo, Henrik Nyholm
Kaupunginhallitus päätti hyväksyä esittelijän ehdotuksen äänin 13 - 2.
Esittelijä
Lisätiedot
Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028
Kiinteistölautakunta 18.05.2017 § 269
Esitys
Kiinteistölautakunta esitti kaupunginhallitukselle, että kiinteistölautakunta oikeutetaan myymään Jätkäsaari Invest Ab:lle (Y-tunnus 2622830-2) Helsingin kaupungin 20. kaupunginosan (Länsisatama) korttelissa nro 20803 sijaitseva noin 7 018 m²:n suuruinen asemakaavan muutoksen nro 12351 mukainen suunniteltu tontti nro 4, joka muodostuu rekisteritontista 91-20-803-4 ja liikennealueesta 91-20-9906-101, seuraavin ehdoin:
1
Kauppahinta on 10 376 800 euroa (476 euroa/k-m² x 21 800 k-m²), johon lisätään kahden (2) prosentin vuotuinen korko 1.3.2015 ja tämän kauppakirjan allekirjoittamispäivän väliseltä ajalta.
2
Edellä sanotusta korotetusta kauppahinnasta vähennetään liitteen nro 2 (kauppakirjan liite 1) mukaiset vanhan makasiinirakennuksen korjaamiseen liittyvät haitta-ainekustannukset siltä osin, kuin ne ovat hyvittämättä pitkäaikaisen maanvuokrasopimuksen nro 23616 perusteella tämän kauppakirjan allekirjoitushetkellä.
3
Kauppakirjan allekirjoittamisen edellytyksenä on, että hotellitontin alitse kulkevaa tulvareittiä ja hotellin katolla sijaitsevaa pumppaamon tuuletusputkea koskevat rasitesopimukset on allekirjoitettu, asemakaavan muutos nro 12351 on saanut lainvoiman ja kaupan kohteena oleva tontti on lohkottu ja rekisteröity.
4
Muilta osin noudatetaan liitteenä nro 1 olevan kauppakirjaluonnoksen ehtoja.
5
Tontin pitkäaikainen maanvuokrasopimus (nro 23616, vuokraustunnus L1120-95) merkitään päättymään kauppakirjan allekirjoitushetkellä.
Käsittely
Sami Haapanen: Muutan esitystäni seuraavasti:
Esityksen perustelujen kohtaan Tietoja kohteesta lisätään uusi seuraavan sisältöinen kolmas kappale:
Tontin vuosivuokra on 516 949,99 euroa, josta perittään 17.10.2021 asti 50 % ja tätä seuraavana kolmena vuotena 80 %. Vuokrakaudelta 1.4.2017 – 31.3.2018 perittävä vuokra on 158 475 euroa, kun edellä mainitulla tavalla alennetusta vuokrasta hyvitetään vielä makasiinirakennuksen puhdistamisesta aiheutuvia kuluja vuokrasopimuksen mukaisesti 100 000 euroa.
Esityksen perustelujen kohtaan Perustelut lisätään uusi seuraavan sisältöinen toinen kappale:
Tontin myyntiä voidaan pitää kaupungin kannalta perusteltuna ottaen huomioon maanvuokran kassavirran nykyarvon suhde esitettyyn kauppahintaan sekä tontista jatkossa myynnin jälkeen saatava kiinteistöverotulo (noin 0,1 milj. euroa/v). Tontin maanvuokran kassavirran nykyarvo 50 vuoden ajalta laskettuna (2 %:n inflaatio-olettama ja 7 %:n diskonttauskorko) on noin 7,9 milj. euroa, kun esitetty kauppahinta on tätä korkeampi eli noin 10,7 milj. euroa. Tämän lisäksi kaupunki saisi edellä mainitulla tavalla tontista kiinteistöveroa noin 0,1 milj. euroa vuodessa. Kiinteistöveron kassavirran 50 vuoden ajalta laskettu nykyarvo (2 %:n inflaatio-olettama ja 7 %:n diskonttauskorko) on noin 2 milj. euroa. Tällöin tontin myynnin nykyarvoksi saadaan yhteensä noin 12,7 milj. euroa (kauppahinta lisättynä kiinteistöveron kassavirran nykyarvolla). Myyntiä voidaan pitää perusteltuna ottaen myös huomioon kaupunginhallituksen kesäkuussa 2014 tekemä periaatepäätös maanmyynnin edistämiseksi, jonka mukaan toimitilatontit luovutetaan ensisijaisesti myymällä.
Hylkäysehdotus:
Sirkku Ingervo: Hylkäysehdotus: Esitysehdotus hylätään. Kaupungin kokonaisedun mukaista ei ole myydä erinomaisella paikalla olevaa Jätkäsaaren tornihotellin ja kongressikeskuksen tonttia.
Hylkäysehdotus raukesi kannattamattomana.
Sirkku Ingervo: Ilmoitan päätökseen seuraavan sisältöisen eriävän mielipiteen: Erinomaisilla paikoilla olevien tonttien myynti ei ole kaupungin edun mukaista. Siksi Jätkäsaaren tornihotellin ja kongressikeskuksen suunnitellun tontin myynti ei ole järkevää. Tontin voi myydä vain kerran. Tuskin Jätkäsaari Invest Ab tappiokseen tonttia ostaa.
04.05.2017 Pöydälle
20.04.2017 Pöydälle
Esittelijä
Lisätiedot
Jukka Helenius, vs. kiinteistölakimies, puhelin: 09 310 74013
Päätös tullut nähtäväksi 16.06.2017
VALITUSOSOITUS
Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.
Valitusoikeus
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
- kunnan jäsen.
Valitusaika
Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Valitusperusteet
Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että
- päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
- päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
- päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen
Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.
Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
00520 HELSINKI | |
Faksinumero: | 029 56 42079 |
Käyntiosoite: | Radanrakentajantie 5 |
Puhelinnumero: | 029 56 42000 |
Valituksen muoto ja sisältö
Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava
- päätös johon haetaan muutosta
- miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
- perusteet, jolla muutosta vaaditaan.
Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.
Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.
Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.
Valitukseen on liitettävä
- päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
- todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
- asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu
Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36028