Päiväkoti Suursuon uudisrakennuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottaminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-004139
Asialla on uudempia käsittelyjä
10. / 415 §

Päiväkoti Suursuon uudisrakennuksen hankesuunnitelman enimmäishinnan korottaminen

Helsingin kaupunginvaltuusto

Päätös

Kaupunginvaltuusto hyväksyi päiväkoti Suursuon uudisrakennuksen hankesuunnitelman indeksikorjatun enimmäishinnan korottamisen siten, että hankkeen rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 13 100 000 euroa huhtikuun 2018 kustannustasossa ja hankkeen enimmäislaajuus on 3 326 brm².

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Oulunkylän Suursuonlaitaan on tehty päiväkotia koskeva hankesuunnitelma sekä teetetty viitesuunnitelmat. Kolmikerroksinen betonirunkoinen uudisrakennus tulee kasvatuksen ja koulutuksen toimialan suomen- ja ruotsinkielisen päivähoidon käyttöön. Rakennus suunnitellaan noin 335 tilapaikan päiväkodiksi. Päiväkotirakennus korvaa alueella toimivan Suursuon päiväkodin ja ruotsinkielisen päiväkoti daghemmet Stigenin. Hankesuunnitelma on laadittu aiempien kiinteistöviraston tilakeskuksen, varhaiskasvatusviraston ja opetusviraston yhteistyönä.

Hankkeen kustannukseksi hyväksyttiin 11,2 miljoonaa euroa marraskuun 2016 kustannustasossa, mikä vastaa huhtikuun 2018 kustannustasossa noin 12,3 miljoonan euron kustannusta.

Hankesuunnitelman mukaisen enimmäishinnan kustannusten nousu johtuu yleisestä markkinoilla tapahtuneesta hintojen noususta, suunnitelmien tarkentumisen myötä selvinneestä rakennusmateriaalin ja työmäärän lisääntymisestä sekä toivomusponnen mukaisen ympärivuorokautisen toiminnan eli 24 h-toiminnan integroimisesta hankkeeseen yleissuunnittelu- ja toteutussuunnitteluvaiheessa. Yhteensä enimmäishinnan korotustarve on 757 279 euroa.

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 20.11.2018 antanut uudisrakennuksen rakennustöiden enimmäishinnan korottamisesta puoltavan lausunnon.

Sulje

Aikaisempi hankepäätös

Suursuon päiväkodin 25.4.2017 päivätty hankesuunnitelma on hyväksytty kaupunginvaltuustossa 30.8.2017 § 302 siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 3 326 brm² ja että rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 11 200 000 euroa marraskuun 2016 kustannustasossa.

Suursuon päiväkodin hakesuunnitelman lähtökohtana on kolmikerroksisen betonirunkoisen uudisrakennuksen rakentaminen kasvatuksen ja koulutuksen toimialan suomen- ja ruotsinkielisen päivähoidon käyttöön. Rakennus on suunniteltu noin 335 tilapaikan päiväkodiksi. Suunnitelmien mukaan uusi päiväkotirakennus korvaa alueella toimivan Suursuon päiväkodin ja ruotsinkielisen päiväkoti daghemmet Stigenin.

Kaupunginvaltuusto on samalla hyväksynyt valtuutettu Terhi Peltokorven toivomusponnen, että Suursuon päiväkodin jatkosuunnittelussa selvitetään päiväkodin tilojen toimivuus myös ilta- ja vuorohoitopäiväkotina.

Kaupunginvaltuuston päätös 30.8.2017 § 302 on liitteenä 1. Hankesuunnitelma on liitteenä 2.

Muutokset suunnitelmissa ja enimmäishinnan kustannustason nousun syyt

Toivomusponnen pohjalta kaupunkiympäristön toimiala on yhteistyössä kasvatuksen ja koulutuksen toimialan kanssa kehittänyt ympärivuorokautisen toiminnan mahdollistavan ratkaisun. Tämä on aiheuttanut muutoksia hankesuunnitelman mukaisiin toteutus- ja rakennuslupavaiheen suunnitelmiin. Rakennuksen ensimmäiseen kerrokseen on suunniteltu ympärivuorokautinen alue, jonka suunnittelussa on huomioitu muun muassa seuraavat seikat: poistumisturvallisuutta on parannettu uudella uloskäynnillä, wc-tiloja on riittävästi, yöpyville lapsille on kiinteät sängyt, keittiö on varusteltu vuorohoidon vaatimusten mukaisesti, ympärivuorokautisella alueella lapsilla on mahdollisuus käydä suihkussa, lasten ja hoitajien kalusteita ja varusteita on lisätty, yökäyttö on huomioitu lukituksessa.

Enimmäishinnan korotustarpeen aiheuttavien kustannusten muodostuminen:

• 24 h-toiminnan järjestämisen aiheuttamat muutokset 200 000 euroa

• kaivu- ja louhintamäärät kasvaneet suunnittelun tarkennuttua 200 000 euroa

• betonielementtirunko paikallavalurungoksi lisäraudoituksineen 120 000 euroa

• LVI-järjestelmien kustannukset nousseet suunnitelmien tarkennuttua 100 000 euroa

• runkoportaiden kustannukset nousseet suunnitelmien tarkennuttua 70 000 euroa

• rakennusvalvonnan edellyttämät hulevesijärjestelmät 50 000 euroa

• muut lisäkustannukset 17 279 euroa

Yhteensä enimmäishinnan korotustarve on 757 279 euroa.

Rahoitus

Hanke sisältyy vuoden 2019 talousarvioesityksen talonrakennushankkeiden rakentamisohjelmaan vuosiksi 2019 - 2028. Hanke on merkitty 11,2 miljoonan euron suuruisena vuosina 2018 - 2020 rakennettavana hankkeena. Hankkeen rahoitustarve 13,1 miljoonaa euroa otetaan huomioon rakentamisohjelmaa tarkistettaessa.

Vuokravaikutukset

Enimmäishinnan korottamisen vuokravaikutukset:

Korotusta tulee 3,73 euroa/htm²/kk.

Kaupunginvaltuuston päätöksen 30.8.2017 § 302 mukaan uudisrakennuksen kustannusten mukaisesti laskettu vuokra-arvio käyttäjälle olisi ollut 24,50 euroa/htm²/kk.

Enimmäishinnan korotuksen mukaan laskettu uudisrakennuksen (13,1 milj. euroa) vuokra-arvio käyttäjälle on 28,23 euroa/htm²/kk, josta pääomavuokran osuus on 22,47 euroa/htm²/kk ja ylläpitovuokran osuus 5,76 euroa/htm²/kk.

Uudisrakennuksen vuokranmaksun perusteena oleva huoneistoala on 2 684 htm². Päiväkodin vuokrakustannukset ovat kuukaudessa noin 75 769 euroa/kk ja vuodessa noin 909 232 euroa. Vuokrakustannukset yhtä tilapaikkaa kohden kuukaudessa ovat noin 226 euroa/kk (tilapaikkoja yhteensä 335).

Rakennetun omaisuuden vuokran laskentaperusteena on 3 % tuotto ja 30 vuoden poistoaika. Pääomavuokra tarkentuu toteutuneiden kustannusten mukaan ja ylläpitovuokra valmistumisajankohdan ylläpitovuokraa vastaavaksi.

Väistötilakustannus

Väistötiloilla ei ole vuokravaikutuksia hankkeelle.

Aikataulu ja toteutus

Uudisrakennushankkeen tavoiteaikataulun mukaisesti rakentaminen aloitetaan vuoden 2019 tammikuussa. Käyttöönoton osalta tavoite on 14.8.2020 mennessä.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto

Kasvatus- ja koulutuslautakunta on 20.11.2018 antanut uudisrakennuksen rakennustöiden enimmäishinnan korottamisesta puoltavan lausunnon. Lautakuntakunta toteaa, että hakesuunnitelman mukaiset muutokset on varhaiskasvatuksen ympärivuorokautisen päivähoidon palveluverkkotarkastelun myötä esitetty uudisrakennukseen suunniteltavaksi ympärivuorokautiseen päivähoidon toimintaan soveltuvat tilat.

Sulje

Kaupunginhallitus 26.11.2018 § 763

Päätös

Kaupunginhallitus esitti kaupunginvaltuustolle seuraavaa:

Kaupunginvaltuusto hyväksyy päiväkoti Suursuon uudisrakennuksen hankesuunnitelman indeksikorjatun enimmäishinnan korottamisen siten että hankkeen rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 13 100 000 euroa huhtikuun 2018 kustannustasossa ja hankkeen enimmäislaajuus on 3 326 brm².

14.08.2017 Ehdotuksen mukaan

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Maria Nelskylä, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto 23.10.2018 § 114

Esitys

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto esitti kaupunginhallitukselle edelleen esitettäväksi LPK Suursuo - DH Stigenin uudisrakennuksen rakennustöiden 11,2 milj. euron eli huhtikuun 2018 kustannustasossa 12 342 721 euron enimmäishinnan korottamista 757 279 eurolla siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 3 326 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta arvonlisäverottomana 13,1 milj. euroa huhtikuun 2018 hintatasossa.

Päätös tehtiin ehdolla, että kasvatuksen ja koulutuksen toimiala hyväksyy muuttuneen vuokran.

Esittelijä
tekninen johtaja
Jaakko Stauffer
Lisätiedot

Ari Hulkkonen, projektinjohtaja, puhelin: 310 27925

ari.hulkkonen@hel.fi

Päivi Etelämäki, projektinjohtaja, puhelin: 310 31871

paivi.etelamaki@hel.fi

Jarmo Raveala, yksikön päällikkö, puhelin: 310 23466

jarmo.raveala@hel.fi

Kaupunginvaltuusto 30.08.2017 § 302

Päätös

Kaupunginvaltuusto päätti kaupunginhallituksen ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Suursuon päiväkodin 25.4.2017 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 3 326 brm² ja rakentamiskustannukset ovat enimmillään arvonlisäverottomina 11,2 milj. euroa kustannustasossa 11/2016.

Samalla kaupunginvaltuusto hyväksyi seuraavat toivomusponnet:

1
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään jatkosuunnittelussa mahdollisuudet järjestää pienten lasten päivittäinen toiminta sekä ulkona että sisällä mahdollisimman rauhallisiin kokonaisuuksiin. Selvitetään mahdollisuudet pienryhmätoiminnan toteutumiseen aidosti esimerkiksi riittävällä määrällä kulkureittejä, sisäänkäyntejä ja ulkoilualueita. Hyödynnetään suunnittelussa palvelumuotoiluosaamista ja henkilökunnan ja käyttäjien palautetta ja kokemuksia kaupungin suurien päiväkotiyksikköjen toimivuudesta ja parannusehdotuksista. (Mari Holopainen)
 
 
2
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään Suursuon päiväkodin jatkosuunnittelussa päiväkodin tilojen toimivuus myös ilta- ja vuorohoitopäiväkotina. (Terhi Peltokorpi)
Käsittely

Keskustelun kuluessa ehdotettiin hyväksyttäväksi kaksi toivomuspontta.

Valtuutettu Mari Holopainen ehdotti valtuutettu Otso Kivekkään kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

1
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään jatkosuunnittelussa mahdollisuudet järjestää pienten lasten päivittäinen toiminta sekä ulkona että sisällä mahdollisimman rauhallisiin kokonaisuuksiin. Selvitetään mahdollisuudet pienryhmätoiminnan toteutumiseen aidosti esimerkiksi riittävällä määrällä kulkureittejä, sisäänkäyntejä ja ulkoilualueita. Hyödynnetään suunnittelussa palvelumuotoiluosaamista ja henkilökunnan ja käyttäjien palautetta ja kokemuksia kaupungin suurien päiväkotiyksikköjen toimivuudesta ja parannusehdotuksista.
 

Valtuutettu Terhi Peltokorpi ehdotti valtuutettu Sami Muttilaisen kannattamana hyväksyttäväksi seuraavan toivomusponnen:

2
Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään Suursuon päiväkodin jatkosuunnittelussa päiväkodin tilojen toimivuus myös ilta- ja vuorohoitopäiväkotina.
 

Kaupunginvaltuusto hyväksyi ensin yksimielisesti kaupunginhallituksen ehdotuksen.

Toivomusponsien hyväksymisestä äänestettiin erikseen.

1 äänestys

Valtuutettu Mari Holopaisen ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI.

JAA-ehdotus: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään jatkosuunnittelussa mahdollisuudet järjestää pienten lasten päivittäinen toiminta sekä ulkona että sisällä mahdollisimman rauhallisiin kokonaisuuksiin. Selvitetään mahdollisuudet pienryhmätoiminnan toteutumiseen aidosti esimerkiksi riittävällä määrällä kulkureittejä, sisäänkäyntejä ja ulkoilualueita. Hyödynnetään suunnittelussa palvelumuotoiluosaamista ja henkilökunnan ja käyttäjien palautetta ja kokemuksia kaupungin suurien päiväkotiyksikköjen toimivuudesta ja parannusehdotuksista.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 71
Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Jörn Donner, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Vesa Korkkula, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Maria Landén, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Laura Nordström, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jenni Pajunen, Pia Pakarinen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Mirita Saxberg, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 13
Harry Bogomoloff, Juha Hakola, Jussi Halla-aho, Atte Kaleva, Pia Kopra, Kauko Koskinen, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Wille Rydman, Juhani Strandén, Matias Turkkila, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Poissa: 1
Eero Heinäluoma

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Mari Holopaisen ehdottaman toivomusponnen.

2 äänestys

Valtuutettu Terhi Peltokorven ehdottama toivomusponsi JAA, vastustus EI.

JAA-ehdotus: Kaupunginvaltuusto edellyttää, että selvitetään Suursuon päiväkodin jatkosuunnittelussa päiväkodin tilojen toimivuus myös ilta- ja vuorohoitopäiväkotina.
EI-ehdotus: Vastustaa

Jaa-äänet: 72
Alviina Alametsä, Ted Apter, Pentti Arajärvi, Paavo Arhinmäki, Katju Aro, Sirpa Asko-Seljavaara, Eva Biaudet, Silja Borgarsdottir Sandelin, Fatim Diarra, Mika Ebeling, Tuula Haatainen, Jussi Halla-aho, Atte Harjanne, Joel Harkimo, Eveliina Heinäluoma, Kaisa Hernberg, Mari Holopainen, Veronika Honkasalo, Ville Jalovaara, Katriina Juva, Jukka Järvinen, Atte Kaleva, Arja Karhuvaara, Emma Kari, Otso Kivekäs, Mai Kivelä, Dan Koivulaakso, Laura Kolbe, Pia Kopra, Vesa Korkkula, Terhi Koulumies, Tuuli Kousa, Heimo Laaksonen, Johanna Laisaari, Petra Malin, Otto Meri, Silvia Modig, Abdirahim Mohamed, Elina Moisio, Sami Muttilainen, Seija Muurinen, Björn Månsson, Dani Niskanen, Laura Nordström, Mia Nygård, Maria Ohisalo, Jenni Pajunen, Matti Parpala, Jaana Pelkonen, Terhi Peltokorpi, Petrus Pennanen, Marcus Rantala, Tuomas Rantanen, Nasima Razmyar, Suldaan Said Ahmed, Daniel Sazonov, Satu Silvo, Anni Sinnemäki, Osmo Soininvaara, Juhani Strandén, Leo Stranius, Johanna Sydänmaa, Ilkka Taipale, Matias Turkkila, Thomas Wallgren, Reetta Vanhanen, Juhana Vartiainen, Mauri Venemies, Sinikka Vepsä, Sanna Vesikansa, Anna Vuorjoki, Ozan Yanar

Tyhjä: 12
Harry Bogomoloff, Jörn Donner, Juha Hakola, Kauko Koskinen, Maria Landén, Pia Pakarinen, Mika Raatikainen, Risto Rautava, Wille Rydman, Mirita Saxberg, Ulla-Marja Urho, Jan Vapaavuori

Poissa: 1
Eero Heinäluoma

Kaupunginvaltuusto hyväksyi valtuutettu Terhi Peltokorven ehdottaman toivomusponnen.

Esittelijä
Kaupunginhallitus
Lisätiedot

Timo Härmälä, kaupunginsihteeri, puhelin: 310 36028

timo.harmala@hel.fi

Varhaiskasvatuslautakunta 16.05.2017 § 57

Päätös

Varhaiskasvatuslautakunta päätti hyväksyä päiväkoti Suursuo-Stigenin tarveselvityksen ja antoi kiinteistölautakunnalle 25.4.2017 päivätystä hankesuunnitelmasta omalta osaltaan puoltavan lausunnon.

Esittelijä
varhaiskasvatusjohtaja
Satu Järvenkallas
Lisätiedot

Pirjo-Riitta Sihvonen, suunnittelija, puhelin: 310 43229

pirjoriitta.sihvonen@hel.fi

Kiinteistölautakunta 04.05.2017 § 204

Esitys

Kiinteistölautakunta esitti kaupunginhallitukselle Suursuon päiväkodin 25.4.2017 päivätyn hankesuunnitelman hyväksymistä siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 3 326 brm² ja rakentamiskustannukset ovat enimmillään arvonlisäverottomina 11,2 milj. euroa kustannustasossa 11/2016.

Päätös tehdään ehdolla, että varhaiskasvatusvirasto ja opetusvirasto antavat hankesuunnitelmasta puoltavan lausunnon.

Kiinteistölautakunta päätti oikeuttaa kiinteistöviraston tilakeskuksen jatkamaan tämän hankkeen suunnittelua odottamatta hankepäätöksen lainvoimaisuutta.

Esittelijä
tilakeskuksen päällikkö
Arto Hiltunen
Lisätiedot

Ari Hulkkonen, projektinjohtaja, puhelin: 310 27925

ari.hulkkonen@hel.fi

Irmeli Grundström, hankepäällikkö, puhelin: 310 42319

irmeli.grundstrom@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 05.01.2019

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus
  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianomainen)
  • kunnan jäsen.
Valitusaika

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa
  • päätös on muuten lainvastainen.
Valitusviranomainen

Kunnallisvalitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
helsinki.hao@oikeus.fi
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, jolla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
helsinki.kirjaamo@hel.fi
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Esittelijä

Kaupunginhallitus

Lisätietojen antaja

Maria Nelskylä, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 25251

maria.nelskyla@hel.fi