M100 –junien peruskorjauksen hankesuunnitelman esittäminen valtuustolle

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-004725
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 72 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

M100 –junien peruskorjauksen hankesuunnitelman esittäminen valtuustolle

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta (HKL)

Päätös

Liikennelaitos -liikelaitoksen johtokunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että se esittäisi valtuustolle hyväksyttäväksi 42:n M100 -junayksikön peruskorjauksen hankesuunnitelman 30.200.000,00 euron arvonlisäverottomaan enimmäishintaan (kustannustasossa 3/2017). Tämän lisäksi tilaajan oman työn ja ulkopuolisen asiantuntijatyön kustannusarvio koko hankkeen toteutuksen ajalta on yhteensä 990.000,00 euroa (alv 0 %).

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin liikennelaitos -liikelaitoksen M100-sarjan metrojunakalustoon kuuluu kolme (3) v. 1977 toimitettua M101-sarjan kaksivaunuista junayksikköä (nk. nokkajuna) ja kolmekymmentäyhdeksän (39) v. 1979-1984 toimitettua M107-sarjan kaksivaunuista junayksikköä (nk. sarjajuna) eli yhteensä 42 junayksikköä.

M100-sarjan hankinnan yhteydessä määritelty tavoitteellinen käyttöikä on 40 vuotta, mikä täyttyy lähivuosina. Peruskorjauksen tärkein päämäärä on varmistaa, että junien käyttöä voidaan jatkaa luotettavasti 2020-luvun loppuun saakka. Tällöin M100-sarjan junat saavuttavat keskimäärin lähes 50 vuoden käyttöiän.

Peruskorjauksen toteuttaminen antaa mahdollisuuden lykätä uusien junien hankintaa. Metron automatisointi on tämän hetken arvion mukaan ajankohtaista 2020-luvun lopulla. Uuden kaluston (M400) hankinta ja metron automatisointi on järkevää toteuttaa samanaikaisesti, jolloin uudet metrojunat voidaan tilata ilman ohjaamoa ja muutenkin automatisointiin yhteen sovitettuina.

Hanke toteutetaan vuosina 2018-2021 siten, että kaikki junayksiköt on peruskorjattu ennen kuin Länsimetron Kivenlahden jatkeen liikennöinti alkaa. Hankinta käynnistetään vuonna 2017.

M100-junien liikennöintikustannukset ovat alhaiset, eikä niihin ole sitoutunut suurta pääomaa. M100-sarjan käyttöiän jatkaminen mahdollistaa HKL:lle karttuneen kunnossapito-osaamisen, erikoistyökalujen ja varaosavaraston täysimääräisen hyödyntämisen.

Peruskorjauksella tähdätään junien kaupallisen ilmeen nykyaikaistamiseen, kuljettajien työympäristön parantamiseen ja junien tekniikan kunnostamiseen sekä huollettavuuden kehittämiseen. Peruskorjauksen tärkeimpiä toimenpiteitä ovat mm.:

  • junien ulkomaalaus (vanhan maalikerroksen poistaminen)
  • ohjaamon uudistaminen (uusi kuljettajan istuin, ergonomian ja varustelun parantaminen, jne.)
  • matkustamon uudistaminen (yhtenäinen tila pyörätuolimatkustajia ja polkupyörien kuljettamista varten, valaistuksen uusiminen, ilmanvaihdon tehostaminen, jne.)
  • huolto- ja korjaustoimenpiteet (ulko-ovien peruskorjaus, ilmakanavien puhdistus)
  • tekniikan parantaminen (uusitaan mm. ohjaamon ilmastointilaite, ajopöydän merkkilampputaulu, tuulilasin pyyhkijöiden koneistot, ajovalot jne.)
  • matkustajainformaatiojärjestelmän uusiminen (ml. uudet sisä- ja ulkonäytöt)

Peruskorjattavien vaunujen keskimääräinen käyttöaika on noin 10 vuotta, joten hankinnan poistovaikutus on 3.100.000,00 euroa/vuosi. HKL vakuuttaa raitiovaunut kaupungin vakuutusrahaston kautta. Vakuutusrahastomaksu on 0,1 % omaisuuden arvosta; 10 vuoden aikana vakuutusrahastomaksuja kertyy noin 200.000,00 euroa.

HKL rahoittaa hankkeen lainarahoituksella. Korkokulut ovat yhteensä noin 1.700.000,00 miljoonaa euroa (korkokanta 1 % ja laina-aika 10 vuotta).

HKL:n nykyisen liikennöintisopimuksen mukaisesti HKL laskuttaa metrovaunujen peruskorjauksen poistot, korot ja vakuutusrahastomaksun HSL:ltä.

HKL;n investointisuunnitelmassa 2017-2026, jonka HKL:n johtokunta hyväksyi 16.8.2016, metrovaunujen (M100- ja M200-vaunujen) peruskorjauksiin on budjetoitu yhteensä 20.000.000,00 euroa (2017: 7.000.000,00 euroa; 2018: 7.000.000,00 euroa; 2019: 6.000.000,00 euroa). HKL:n vuoden 2017 tulosbudjetissa, jonka HKL:n johtokunta hyväksyi 8.12.2016, metrovaunujen peruskorjauksiin on budjetoitu 4.800.000,00 euroa vuodelle 2017.

Vuoden 2017 aikana valmisteltavassa HKL:n investointisuunnitelmassa 2018-2027 tullaan tarkentamaan metrovaunujen peruskorjauksien budjetointia vuosille 2018-2021. M100-vaunujen peruskorjauksen arvioidaan jakaantuvan eri vuosille seuraavasti:

2017: 3.200.000,00 euroa
2018: 7.000.000,00 euroa
2019: 7.000.000,00 euroa
2020: 7.000.000,00 euroa
2021: 7.000.000,00 euroa

Vuonna 2016 alustavien suunnitelmien pohjalta laaditussa HKL:n tarjousarviossa vuodelle 2017 ei oltu huomioitu junien sähkökäytön modernisointia. Hankesuunnitelman laatimisessa on päädytty moottorien sähkökäytön uusimiseen IGBT-teknologiaan.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 05.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

yksikön johtaja
Artturi Lähdetie

Lisätietojen antaja

Tuomo Pietilä, projekti-insinööri, puhelin: 34776

tuomo.pietila@hel.fi