Tarkastuslautakunnan vuoden 2017 arviointisuunnitelma ja arviointikertomus

HEL 2017-005026
2. / 761 §

V 12.12.2018, Selvitys vuoden 2017 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti antaa kaupunginvaltuustolle tiedoksi esityslistan liitteenä olevan selvityksen vuoden 2017 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus sekä lauta- ja johtokunnat antoivat toukokuussa lausunnot tarkastuslautakunnalle vuoden 2017 arviointikertomuksessa esitetyistä toimenpidesuosituksista ja -kehotuksista. Näissä lausunnoissa esitettiin, mihin toimenpiteisiin toimialojen ja liikelaitosten oli tarkoitus ryhtyä arviointikertomuksen johdosta.

Kaupunginvaltuusto päätti 20.6.2018 tarkastuslautakunnan ehdotuksen mukaisesti merkitä tiedoksi tarkastuslautakunnan arviointikertomuksen vuodelta 2017 ja siitä saadut kaupunginhallituksen sekä asianomaisten lauta- ja johtokuntien lausunnot sekä kehotti kaupunginhallitusta antamaan joulukuun 2018 loppuun mennessä valtuustolle selvityksen siitä, mihin toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat tahot ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta.

Toimenpiteet, joihin toimialat ja liikelaitokset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen esitettyjen toimenpidesuositusten ja -kehotusten johdosta, on koottu liitteenä olevaan selvitykseen.

Sulje

Kaupunginvaltuusto 20.06.2018 § 202

29.05.2018 Ehdotuksen mukaan

10.04.2018 Ehdotuksen mukaan

03.04.2018 Ehdotuksen mukaan

14.11.2017 Ehdotuksen mukaan

19.06.2017 Ehdotuksen mukaan

29.05.2018 Ehdotuksen mukaan

23.05.2018 Ehdotuksen mukaan

16.05.2018 Ehdotuksen mukaan

15.05.2018 Ehdotuksen mukaan

14.05.2018 Ehdotuksen mukaan

08.05.2018 Esittelijän muutetun ehdotuksen mukaan

08.05.2018 Esittelijän ehdotuksesta poiketen

03.05.2017 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 04.12.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Juha Kesänen, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 36117

juha.kesanen@hel.fi