Tarkastuslautakunnan vuoden 2017 arviointisuunnitelma ja arviointikertomus

HEL 2017-005026
3. / 3 §

Kaupunginhallituksen valtuustolle antama selvitys vuoden 2017 arviointikertomuksen johdosta

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi kaupunginhallituksen valtuustolle 12.12.2018 antaman selvityksen vuoden 2017 arviointikertomuksen johdosta suoritetuista toimenpiteistä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuoden 2017 arviointikertomus käsiteltiin kaupunginvaltuustossa 20.6.2018. Tällöin valtuusto päätti kehottaa kaupunginhallitusta antamaan valtuustolle joulukuun loppuun mennessä selvityksen siitä, mihin
toimenpiteisiin toiminnasta vastaavat henkilöt ja tilivelvolliset ovat ryhtyneet arviointikertomuksen johdosta.

Valtuusto on merkinnyt kaupunginhallituksen laatiman selvityksen tiedoksi kokouksessaan 12.12.2018. Kaupunginhallitus totesi valtuuston esityslistalla, että selvityksessä on toimenpiteet, joihin toimialat ja liikelaitokset ovat ryhtyneet arviointikertomuksessa esitettyjen toimenpidesuositusten ja -kehotusten johdosta.

Sulje

Kaupunginvaltuusto 12.12.2018 § 413

20.06.2018 Ehdotuksen mukaan

26.11.2018 Ehdotuksen mukaan

10.04.2018 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 24.01.2019

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Minna Tiili, arviointipäällikkö, puhelin: +310931036545

minna.tiili@hel.fi