Tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajan yhteenvetoraportti vuoden 2017 tilintarkastuksesta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-005027
Asialla on uudempia käsittelyjä
3. / 40 §

Tilintarkastuskertomus ja tilintarkastajan yhteenvetoraportti vuoden 2017 tilintarkastuksesta

Tarkastuslautakunta

Päätös

Tarkastuslautakunta päätti merkitä tiedoksi tilintarkastuskertomuksen ja tilintarkastajan yhteenvetoraportin Helsingin kaupungin tilivuoden 2017 tilintarkastuksesta sekä toimittaa kyseiset asiakirjat kaupunginvaltuuston käsiteltäviksi vuoden 2017 arviointikertomuksen yhteydessä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kuntalain mukaan kunnan tilintarkastajien on viimeistään toukokuun loppuun mennessä tarkastettava julkishallinnon hyvän tilintarkastustavan mukaisesti kunkin tilikauden hallinto, kirjanpito ja tilinpäätös. Tilintarkastajan on annettava valtuustolle kultakin tilikaudelta kertomus, jossa esitetään tarkastuksen tulokset. Kertomuksessa on myös esitettävä, onko tilinpäätös hyväksyttävä ja voidaanko toimielimen jäsenelle ja asianomaisen toimielimen tehtäväalueen johtavalle viranhaltijalle (tilivelvollinen) myöntää vastuuvapaus. Helsingin kaupungin hallintosäännön 21 luvun 3 §:n mukaan tilintarkastuskertomus on annettava huhtikuun loppuun mennessä tarkastuslautakunnalle edelleen kaupunginvaltuustolle toimitettavaksi.

Kuntalain mukaan tilintarkastajan on tarkastettava, onko hallintoa hoidettu lain ja valtuuston päätösten mukaisesti, antavatko tilinpäätös ja siihen kuuluva konsernitilinpäätös tilinpäätöksen laatimista koskevien
säännösten ja määräysten mukaisesti oikeat ja riittävät tiedot kunnan tuloksesta, taloudellisesta asemasta, rahoituksesta ja toiminnasta sekä ovatko valtionosuuksien perusteista annetut tiedot oikeita. Lisäksi tilintarkastajan on tarkastettava, onko kunnan sisäinen valvonta ja riskienhallinta sekä konsernivalvonta järjestetty asianmukaisesti.

Kaupungin tilintarkastaja tilintarkastusyhteisö KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy, vastuunalainen tilintarkastaja JHT, KHT Jorma Nurkkala on 26.4.2018 päivätyssä Helsingin kaupungin kaupunginvaltuustolle osoitetussa vuotta 2017 koskevassa tilintarkastuskertomuksessa esittänyt tilinpäätöksen hyväksymistä ja vastuuvapauden myöntämistä tilivelvollisille tarkastetulta tilikaudelta.

Tilintarkastuskertomuksen lisäksi tilintarkastaja on antanut 3.5.2018 päivätyn JHT, KHT Jorma Nurkkalan ja JHT, HT Tuomas Koskiniemen allekirjoittaman yhteenvetoraportin Helsingin kaupungin vuoden 2017 tilintarkastuksesta.

Kokoukseen on kutsuttu kaupungin tilintarkastajan KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy:n edustajat JHT, KHT Jorma Nurkkala ja JHT, HT Tuomas Koskiniemi selostamaan vuoden 2017 tilintarkastusta ja vastaamaan tarkastuslautakunnan esittämiin kysymyksiin.

Sulje

Tarkastuslautakunta 13.02.2018 § 12

14.11.2017 Ehdotuksen mukaan

12.09.2017 Ehdotuksen mukaan

05.06.2017 Ehdotuksen mukaan

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 14.05.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

va. tarkastusjohtaja
Timo Terävä

Lisätietojen antaja

Arto Ahlqvist, tarkastuspäällikkö, puhelin: +358931036580

arto.ahlqvist@hel.fi