Hankinta, Paciuksenkadun, Tukholmankadun ja Mannerheimintien rakentaminen, kokonaisurakka

HEL 2017-005286
Asialla on uudempia käsittelyjä
9. / 10 §

Paciuksenkadun, Tukholmankadun ja Mannerheimintien rakentaminen; urakoitsijan valinta

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti merkitä tiedoksi teknisen johtajan päätöksen 6.6.2017 (3 §) sekä oikeuttaa rakennuttaminen-palvelun tekemään urakkasopimuksen Paciuksenkadun, Tukholmankadun ja Mannerheimintien rakennustöistä Lemminkäinen Infra Oy:n kanssa 4 830 000 euron arvonlisäverottomasta kokonaishinnasta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Tekninen johtaja on tehnyt 6.6.2017 (3 §) hankintapäätöksen, joka ylittää teknisen johtajan päätösvaltuuden hankinta-asioissa. Helsingin kaupungin hallintosäännön 20 luvun 8 §:n mukaan poikkeuksellisissa tilanteissa ja jos kaupungin etu sitä välttämättä vaatii, hankinnasta saa päättää viranhaltija, jolla ei muutoin olisi toimivaltaa päättää kyseisestä hankinnasta. Tällaisen hankintapäätöksen tehneen viranhaltijan on saatettava päätöksensä viipymättä sen tiedoksi, jolle toimivalta hankintapäätöksen tekemiseen olisi kuulunut.

Esittelijä toteaa, että päätös oli välttämätöntä tehdä ennen jaoston ensimmäistä kokousta.

Sulje

Kaupunkiympäristön toimiala Rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuus Tekninen johtaja 06.06.2017 § 3

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 11.07.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

tekninen johtaja
Jaakko Stauffer

Lisätietojen antaja

Erkki Nurmi, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 38306

erkki.nurmi@hel.fi