Liikuntalautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Jätkäsaaren liikuntapuiston hankesuunnitelman hyväksymisestä

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-005362
Asialla on uudempia käsittelyjä
2. / 105 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Liikuntalautakunnan esitys kaupunginhallitukselle Jätkäsaaren liikuntapuiston hankesuunnitelman hyväksymisestä

Liikuntalautakunta

Esitys

Liikuntalautakunta päätti esittää kaupunginhallitukselle, että kaupunginhallitus hyväksyy Jätkäsaaren liikuntapuiston 28.4.2017 päivätyn hankesuunnitelman siten, että hankkeen rakentamiskustannusten enimmäishinta on arvonlisäverottomana 13 036 000 euroa maaliskuun 2017 kustannustasossa.

Esitys on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Jätkäsaaren liikuntapuisto

Uusi liikuntapuisto monipuolistaa ja parantaa lähialueen asukkaiden virkistysaluetarjontaa ja tarjoaa hyvällä sijainnilla helposti saavutettavan liikuntapaikan kaupunkilaisille.

Jätkäsaaren liikuntapuisto tarvitaan koko eteläistä Helsinkiä palvelevaksi liikuntapuistoksi. Liikuntapuisto lisää liikuntamahdollisuuksia Helsingin keskustan tuntumaan, julkisen liikenteen verkoston ulottuville. Liikuntapuisto tarjoaa lähiympäristön kouluille ulkoliikuntamahdollisuudet ja puiston pohjoisimpia osia voidaan hyödyntää välituntikäytössä.

Kaava mahdollistaa liikuntapuiston rakentamisen Jätkäsaaren kaupunkirakenteessa näkyvälle, keskeiselle paikalle ja hyvien joukkoliikenneyhteyksien varrelle. Liikuntapuiston mitoituksessa on huomioitu että eteläisen kantakaupungin liikuntapalvelutarjonta on vähäisempää kuin esikaupungeissa. Liikuntapuistoja ei ole vaan asukkaita palvelevat Selkämerenpuiston, Tehtaanpuiston, Johanneksen, Väinämöisen ja Kaisaniemen yksittäiset isommat kentät.

Jätkäsaaren liikuntapuisto tarjoaa monipuoliset liikuntamahdollisuudet sekä lähialueen asukkaille että kilpa- ja harrastustoiminnalle ja tarjoaa ulkoliikuntatilat myös lähiympäristön kouluille.

Jätkäsaaren liikuntapuiston hankesuunnitelma

Liikuntapuistoon on sijoitettu kaksi täysikokoista urheilukenttää ja niiden toimintaa tukeva pukusuoja- ja huoltorakennusta. Toinen kentistä voidaan kattaa talvikausiksi ja toista voidaan käyttää talvisin tekojääratana. Kenttien lisäksi liikuntapuistoon on suunniteltu toteutettavaksi monipuolinen lähiliikuntapaikka, jossa on vapaata palloittelunurmea, pienempiä pelikenttiä sekä skeittipaikka.

Hankkeessa tavoitellaan turvallista ja kestävää liikuntapuistoa, joka palvelee monipuolisesti lähiasukkaita, koululaisia ja urheiluseuroja. Kentät ja liikuntapaikat täyttävät mitoitukseltaan ja tekniseltä laatutasoltaan harrastajatason ja junioreiden kilpailutason kriteerit.

Hankkeen rahoitus

Hanke sisältyy kaupunginvaltuuston 30.11.2016 hyväksymään liikuntatoimen rakentamisohjelmaan vuosiksi 2017 - 2026. Hankkeen suunnittelulle ja toteutukselle on varattu rahoitusta yhteensä 7,8 milj. euroa vuosille 2019 - 2023. Hankkeen edellyttämä 13,036 milj. euron rahoitustarve on huomioitava vuosille 2018 - 2027 laadittavaan rakentamisohjelmaan.

Hankkeen toteutus ja aikataulu

Hanke on tavoitteena suunnitella siten, että esirakentaminen alkaa vuoden 2017 aikana ja liikuntapuiston ensimmäinen vaihe valmistuu syksyllä 2019, samalla kun Jätkäsaaren peruskoulun päärakennus valmistuu. Kohteen toteutusvastuu on kaupunkiympäristön toimialalla ja ylläpitovastuu on liikunnan palvelukokonaisuudella.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 23.05.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 91 §

Sulje

Esittelijä

osastopäällikkö
Kirsti Laine-Hendolin

Lisätietojen antaja

Matti Kuusela, suunnittelupäällikkö, puhelin: 09 310 87783

matti.kuusela@hel.fi

Rauno Pekonen, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 87788

rauno.pekonen@hel.fi