Kaupunkiympäristölautakunnan maankäyttösopimuksen hyväksymistä koskevan toimivallan siirtäminen
Kaupunkiympäristölautakunnan maankäyttösopimuksen hyväksymistä koskevan toimivallan siirtäminen
Päätös
Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päätti siirtää kaupunkiympäristölautakunnan hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 momentin 9 kohdan toimivaltaa päättää maankäyttösopimuksen hyväksymisestä kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa kaupunkiympäristötoimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tonttipäällikölle seuraavasti:
Tonttipäällikkö
- Päättää maankäyttösopimuksen hyväksymisestä ja siihen liittyvistä aluejärjestelyistä 1 500 000 euron kokonaisarvoon saakka.
Toimivalta siirretään siihen asti, että uusi toimielin on tehnyt uuden tätä asiaa koskevan päätöksen, mutta kuitenkin enintään 30.9.2017 asti.
Käsittely
Vastaehdotus: Otso Kivekäs
Toimivalta siirretään siihen asti, että uusi toimielin on tehnyt uuden tätä asiaa koskevan päätöksen, mutta kuitenkin enintään 30.9.2017 asti.
Kannattaja: Veronika Honkasalo
Johtamisen jaosto hyväksyi yksimielisesti Otso Kivekkään vastaehdotuksen mukaisesti muutetun ehdotuksen.
Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto päättää siirtää kaupunkiympäristölautakunnan hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 momentin 9 kohdan toimivaltaa päättää maankäyttösopimuksen hyväksymisestä kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa kaupunkiympäristötoimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tonttipäällikölle seuraavasti:
Tonttipäällikkö
- Päättää maankäyttösopimuksen hyväksymisestä ja siihen liittyvistä aluejärjestelyistä 1 500 000 euron kokonaisarvoon saakka.
Helsingin kaupunginvaltuuston 3.5.2017 (§ 206) hyväksymän hallintosäännön 16 luvun 1 § 2 momentin 9 kohdan mukaan kaupunkiympäristölautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää maankäyttösopimuksen hyväksymisestä kaupunginhallituksen vahvistamissa rajoissa. Kaupunginhallitus päätti 22.5.2017, että kaupunkiympäristölautakunta tai sen määräämä päättää maankäyttösopimuksen hyväksymisestä 2 miljoonan euron kokonaisarvoon saakka.
Kaupunginvaltuusto päätti 22.6.2016 (§ 196), että kaupunginhallituksen johtamisen jaosto voi tehdä hallintosäännön toimeenpanoon liittyviä muiden toimielinten kuin kaupunginvaltuuston ja kaupunginhallituksen toimivaltaan kuuluvia päätöksiä ennen hallintosäännön voimaantuloa.
Kaupunkiympäristölautakunnan toimivaltaa esitetään delegoitavaksi kaupunkiympäristötoimialan maankäyttö- ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelun tonttipäällikölle siten, että tämä päättää maankäyttösopimuksen hyväksymisestä ja siihen liittyvistä aluejärjestelyistä 1 500 000 euron kokonaisarvoon saakka.
Maankäyttösopimuksen hyväksymistä koskevaa toimivaltaa ei ole aiemmin määritelty johtosäännöissä. Tonttipäällikölle esitettävän toimivallan euromääräinen raja on sama kuin kiinteistöjen ja rakennusten hankkimisessa ja luovuttamisessa sekä kiinteistöjen hallintaan oikeuttavien osakkeiden hankkimisessa. Ehdotetun toimivallan siirron tarkoituksena on, että päätöksenteko tapahtuisi hallinnollisesti tarkoituksenmukaisimmalla tasolla.
Päätös on voimassa kaupunginhallituksen määrittelemien rajojen voimassaolon ajan siten, että asia on tarkoitus käsitellä uudestaan 30.9.2017 mennessä tai kun kaupunginhallitus on määritellyt rajat uudestaan.
Päätös tullut nähtäväksi 07.07.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Marko Karvinen, strategiapäällikkö, puhelin: 09 310 36257
Silja Hyvärinen, hallintojohtaja, puhelin: 09 310 38619