Valtuutettu Seppo Kanervan aloite roska-astioista Lauttasaaren Länsiulapanniemelle
Valtuutettu Seppo Kanervan aloite roska-astioista Lauttasaaren Länsiulapanniemelle
Päätös
Kaupunginhallitus päätti katsoa valtuutettu Seppo Kanervan aloitteen loppuun käsitellyksi.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Valtuutettu Seppo Kanerva ja yhdeksän muuta valtuutettua esittävät aloitteessaan, että Lauttasaaren Länsiulapanniemelle lisättäisiin roska-astioita vuosittain kesäajaksi.
Hallintosäännön 30 luvun 11 §:n 2 momentin mukaan kaupunginhallituksen tulee antaa vastaus aloitteeseen, jonka on allekirjoittanut vähemmän kuin 15 valtuutettua.
Aloitteessa mainitulla Länsiulapanniemen alueella on tarvetta roska-astioille. Kaupunkiympäristön toimiala kartoittaa ylläpidon ym. kannalta soveltuvat paikat siten, että roska-astiat voidaan asentaa keväällä 2018.
Kaupunkiympäristölautakunta 31.10.2017 § 188
Lausunto
Kaupunkiympäristölautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:
Lauttasaaressa sijaitseva Länsiulapanniemi on metsäinen viheralue, jossa sijaitsee Sotainvalidien Veljesliiton Helsingin Sotainvalidit ry:lle vuokrattu kesämaja-alue.
Länsiulapanniemeen johtaa huoltoajoreitit, jotka palvelevat erityisesti kesämajojen asukkaita, mutta niiltä pääsee myös kaupungin viheralueille. Niemen voi kiertää merenrantaa pitkin osin polkumaista reittiä kulkien. Polkumaisten raittien varsilla ei ole roska-astioita, koska yleisille alueille sijoitettavien roska-astioiden tyhjentäminen edellyttää huoltoajoneuvon pääsyn astian luo. Länsiulapanniemen rantavyöhykkeestä on tullut aiempaa suositumpi ajanviettopaikka lämpiminä kesäpäivinä, minkä lieveilmiönä alueen roskaantuminen on lisääntynyt.
Länsiulapanniemen viheralueen osalta mahdollisten uusien roska-astioiden paikat kartoitetaan vuonna 2017. Mahdolliset uudet roska-astiat hankitaan ja asennetaan kevään 2018 aikana.
Esittelijä
Lisätiedot
Pekka Engblom, puistovastaava, puhelin: 310 38525
Päätös tullut nähtäväksi 05.12.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Kristiina Matikainen, kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36035