Asiakkuusjohtajan yleisötilaisuuksiin liittyvän toimivallan siirtäminen

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-006231
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 17

Asiakkuusjohtajan yleisötilaisuuksiin liittyvän toimivallan siirtäminen

Asiakkuusjohtaja

Päätös

Asiakkuusjohtaja päätti siirtää hallintosäännön 16 luvun 8 §:n 2 momentin 3 kohdan mukaisen toimivaltansa päättää maanomistajan suostumuksen antamisesta kokoontumislain mukaisen yleisötilaisuuden järjestämiselle sekä yleisen alueen muulle tilapäiselle käytölle kaupunkiympäristön toimialan palvelut ja luvat -palvelukokonaisuuden alueidenkäyttötiimin tiimipäällikölle.

Päätöksen perustelut

Kokoontumislain (530/1999) 13 §:n mukaisesti yleisötilaisuuden järjestämisen on hankittava järjestämispaikan omistajan tai haltijan suostumus paikan käyttämiseen tilaisuutta varten. Kokoontumislaissa tarkoitettuja yleisötilaisuuksia ovat muun muassa avoimet yleisötilaisuudet, näytökset ja kilpailut ja tarkemmin esimerkiksi juhlat, kulttuuritapahtumat, taide-esitykset, konsertit, näyttelyt, messut, näytökset, kilpailut, kulkueet ja tivolitapahtumat. Suostumuksen antamisessa on kyse sopimuksenvaraisesta asiasta eli sopimuksen tekemisestä kaupungin ja tilaisuuden järjestäjän välillä. Suostumuksen antamisella yleisen alueen muulle tilapäiselle käytölle tarkoitetaan sopimista esimerkiksi yksityistilaisuuksista.

Ehdotettu toimivallan siirto vastaa nykytilannetta, ja tarkoituksena on, että päätöksenteko tapahtuisi toiminnallisesti tarkoituksenmukaisella tasolla. Yleisötilaisuuksiin liittyviä sopimuksia tehdään vuosittain määrällisesti erittäin paljon.

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Suvi Kokkonen, lakimies, puhelin: 09 310 39952

suvi.kokkonen@hel.fi

Päättäjä

Pekka Henttonen
asiakkuusjohtaja