Teknisen johtajan asuntojen rakennuttamista ja korjausrakennuttamista koskevan toimivallan siirtäminen
Teknisen johtajan asuntojen rakennuttamista ja korjausrakennuttamista koskevan toimivallan siirtäminen
Päätös
Tekninen johtaja päätti siirtää hallintosäännön 16 luvun 6 § 1 momentin 6 a - g kohtien toimivallat asuntojen rakennuttamiseen ja korjausrakennuttamiseen liittyen kokonaan kaupunkiympäristön toimialan rakennukset ja yleiset alueet -palvelukokonaisuuden asuntotuotantopäällikölle.
Päätöksen perustelut
Päätöksen mukaisen toimivallan siirron tarkoituksena on, että päätöksenteko tapahtuisi toiminnallisesti tarkoituksenmukaisella tasolla.
A. kohdan mukaan tekninen johtaja päättää rakennutettavien yhtiöiden perustamisesta ja luovuttamisesta. Aiemmassa organisaatiossa asuntotuotantotoimikunta perusti asuntojen rakentamista varten tarvittavat yhtiöt ja asuntotuotantotoimiston toimitusjohtaja allekirjoitti toimikunnan perustamien asunto-osakeyhtiöiden osakkeita koskevat kauppakirjat.
B. kohdan mukaan tekninen johtaja päättää perustamiensa yhtiöiden yhtiökokouksien edustajien, hallituksen jäsenien ja tilintarkastajien nimeämisestä. Aiemmassa organisaatiossa asuntotuotantotoimikunta määräsi kaupungin edustajat perustamiensa yhtiöiden yhtiökokouksiin ja nimesi jäsenet hallituksiin ja tilintarkastajat, kunnes rakennukset olivat valmistuneet ja ne oli luovutettu,
C. kohdan mukaan tekninen johtaja päättää asuntorakennuttamista ja asuntojen korjausrakennuttamista koskevista sopimuksista. Aiemmassa organisaatiossa asuntotuotantotoimikunta päätti urakoita, hankintoja, suunnittelutehtäviä ja muita palveluja koskevista sopimuksista.
D. kohdan mukaan tekninen johtaja päättää asuntojen rakennuttamiseen ja korjausrakennuttamiseen liittyvien lainojen hakemisesta. Aiemmassa organisaatiossa lainojen hakeminen oli jo delegoitu asuntotuotantotoimiston toimitusjohtajalle.
E. kohdan mukaan tekninen johtaja päättää yleissuunnitelmien ja pääpiirustusten hyväksymisestä. Aiemmassa organisaatiossa asuntotuotantotoimikunta hyväksyi toimikunnan johdolla rakennettavien rakennusten luonnospiirustukset ja asuntotuotantototoimiston toimitusjohtaja hyväksyi toimikunnan johdolla rakennettavien rakennushankkeiden pääpiirustukset.
F. kohdan mukaan tekninen johtaja päättää rakennusluvan hakemisesta. Aiemmassa organisaatiossa asuntotuotantototoimiston toimitusjohtaja päätti rakennuslupien hakemisesta.
G. kohdan mukaan tekninen johtaja päättää asumiseen ja rakentamiseen liittyvien avustusten hakemisesta sekä käyttää näissä asioissa kaupungin puhevaltaa. Aiemmassa organisaatiossa asuntotuotantotoimiston toimitusjohtaja haki kaupungin puolesta toimiston toimialaan kuuluvat valtionosuudet ja -avustukset sekä niihin verrattavat etuudet sekä käytti näissä asioissa kaupungin puhevaltaa.
Toimivallan siirto vastaa pitkälti aiemman organisaation aikaista tilannetta. Suuri osa asuntotuotantopäällikölle delegoiduista toimivalloista kuului aiemman johtosäännön ja delegointien mukaan asuntotuotantotoimiston toimitusjohtajalle joko kokonaan tai osittain. Päätöksen mukainen toimivallan siirto asuntotuotantopäällikölle sujuvoittaa asuntotuotantoprosessia.
Päätös tullut nähtäväksi 08.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Sisko Marjamaa, asuntotuotantopäällikkö, puhelin: 09 310 32300