Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen
Vahingonkorvausvaatimus, liukastuminen
Päätös
Kaupunkiympäristön toimialan hallintopäällikkö päätti hylätä hakijan vahingonkorvausvaatimuksen.
Päätöksen perustelut
Hakija on esittänyt kaupungille 25.5.2017 päivätyn 6 000,00 euron suuruisen vahingonkorvausvaatimuksen. Vaatimus koskee 2.2.2017 noin klo 16.00 Koskelantiellä sattunutta liukastumisvahinkoa. Vahingonkorvausvaatimuksen mukaan jalkakäytävä on vahinkoajankohtana ollut jäinen ja osittain hiekoitettu.
Kunnossapitolain mukaan kunnan velvollisuus on pitää katu liikenteen tarpeiden edellyttämässä tyydyttävässä kunnossa. Kunnossapidon tason määräytymisessä otetaan huomioon kadun liikenteellinen merkitys, liikenteen määrä, säätila ja sen ennakoitavissa olevat muutokset, vuorokaudenaika sekä eri liikennemuotojen, kuten moottoriajoneuvoliikenteen, jalankulun ja polkupyöräilyn, tarpeet sekä terveellisyys, liikenneturvallisuus ja liikenteen esteettömyys.
Ilmatieteen laitokselta saatujen tietojen mukaan lämpötila on vahinkopäivänä vaihdellut +0,7°C ja -1,8°C välillä. Vahinkoajankohtana lämpötila on ollut noin kaksi astetta pakkasella. Lumikertymää ei ole ollut. Lunta on vahinkopäivän aikana satanut 0,3 mm.
Kunnossapitopiiriltä saadun selvityksen mukaan vahinkopaikka on hiekoitettu vahinkopäivän aamuna klo 7.18. Säätilassa ei ole tämän jälkeen tapahtunut sellaisia muutoksia, jotka olisivat edellyttäneet ylimääräisiin kunnossapitotoimiin ryhtymistä.
Vahinkopäivänä vallinneet sääolosuhteet ja alueella suoritetut kunnossapitotoimet huomioon ottaen kaupunki katsoo, ettei se ole laiminlyönyt katujen kunnossapitolain mukaisia velvollisuuksiaan, eikä siten ole vahingonkorvausvelvollinen hakijalle aiheutuneesta vahingosta.
Sovelletut oikeusohjeet
Vahingonkorvauslaki (412/1974) 2 luku 1 §
Laki kadun ja eräiden yleisten alueiden kunnossa- ja puhtaanapidosta (669/1978) 1–4 §
Kaupunkiympäristön toimialajohtajan päätös 21.6.2017 § 57
Päätös tullut nähtäväksi 08.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Laura Kattelmäki, valmistelija, puhelin: 09 310 39930