Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-006839
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 52

Kaupunkiympäristön toimialajohtajan ennen 1.6.2017 päätettyjen sopimusten allekirjoittamista koskevan toimivallan siirtäminen

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja

Päätös

Kaupunkiympäristön toimialajohtaja päätti siirtää kaupunginvaltuuston 3.5.2017 (206 §) tekemän päätöksen nojalla toimivaltaansa allekirjoittaa sopimuksia, joiden allekirjoittamisesta on päätetty ennen 1.6.2017 ja allekirjoitusoikeus on annettu päätöshetken mukaisen organisaation viranhaltijalle, jota ei enää 1.6.2017 lähtien ole, seuraavasti:

Tonttipäällikkö tai hallinto- ja lakipalveluiden kiinteistölakimies

- allekirjoittaa kiinteistölautakunnan nimissä ennen 1.6.2017 tehtäviksi päätetyt sopimukset, ellei tässä päätöksessä ole toisin määrätty.

Rakennuttamispäällikkö

- allekirjoittaa ennen 1.6.2017 päätetyt tilahankkeiden rakennusurakkasopimukset, joiden allekirjoittajaksi on kiinteistölautakunta valtuuttanut kiinteistöviraston tilakeskuksen viranhaltijan, jota ei enää 1.6.2017 lähtien ole.

Rakennetun omaisuuden hallintapäällikkö

- allekirjoittaa ennen 1.6.2017 päätetyt sopimukset, joiden allekirjoittajaksi on kiinteistölautakunta valtuuttanut kiinteistöviraston tilakeskuksen viranhaltijan, jota ei enää 1.6.2017 lähtien ole.

Päätöksen perustelut

Kaupunkiympäristön toimialalla jäi useita ennen 1.6.2017 päätettyjä sopimuksia allekirjoittamatta, joiden allekirjoitusoikeus on annettu päätöshetken mukaisen organisaation viranhaltijalle, jota ei enää ole uuden organisaation astuttua voimaan. Tämän johdosta on kaupunginvaltuusto päättänyt 3.5.2017, että kansliapäällikkö ja toimialajohtaja tai heidän määräämänsä voivat allekirjoittaa ennen 1.6.2017 päätettyjä sopimuksia. Sopimusten merkittävän määrän vuoksi on kaupunkiympäristön toimialajohtajan tarkoituksenmukaista siirtää toimivaltaa päätöksen mukaisesti.

Päätös tullut nähtäväksi 08.12.2024

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Laura Mäkituomas, lakimies, puhelin: 09 310 36546

laura.makituomas@hel.fi

Päättäjä

Mikko Aho
kaupunkiympäristön toimialajohtaja