Kaupunkiympäristölautakunnan toimivallan siirtäminen, hallintosääntö 16 luku 1 § 2 mom. 17 kohta

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-006999
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 7 §

Kaupunkiympäristölautakunnan toimivallan siirtäminen, hallintosääntö 16 luku 1 § 2 mom. 17 kohta

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti siirtää määräaikaisesti 31.5.2018 saakka lautakunnan toimivaltaa päätti lausuntojen antamisesta muille kunnille kaava-asioissa (hallintosääntö 16 luku 1 § 2 mom. 17 kohta) seuraavasti:

1 Yleiskaavapäällikkö päättää

- lausuntojen antamisesta muille kunnille kaava-asioissa, jos kysymys ei ole periaatteellisesti merkittävästä tai taloudellisesti laajakantoisesta asiasta.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Ennen 1.6.2016 voimassa olleen ja 1.6.2017 kumoutuneen kaupunkisuunnittelulautakunnan johtosäännön 6 §:n 20 kohdan mukaan toimivalta antaa lausuntoja muiden kuntien pyytämistä asemakaava- ja asemakaavan muutosehdotuksista on ollut kaupunkisuunnittelulautakunnalla. Muita kaavoja ja kaavamenettelyvaiheita koskien toimivalta antaa lausuntoja on ollut 1.6.2017 kumoutuneen kaupunginhallituksen johtosäännön 14 §:n mukaan kaupunkisuunnittelutointa johtavalla apulaiskaupunginjohtajalla. Mikäli kysymys on ollut periaatteellisesti merkittävästä tai taloudellisesti laajakantoisesta asiasta, toimivalta on ollut kaupunginhallituksella.

Voimassa olevassa hallintosäännössä on siirretty kaupunkiympäristölautakunnalle toimivaltaa antaa lausuntoja muille kunnille kaava-asioissa. Hallintosäännön 16 luku 1 §:n 2 momentin 17 kohdan mukaan ellei toimivallasta ole muutoin säädetty tai määrätty, lautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranhaltija päättää, antaa lausuntoja muille kunnille kaava-asioissa, ellei kysymys ole periaatteellisesti merkittävästä tai taloudellisesti laajakantoisesta asiasta. Lautakunta voi siirtää toimivaltaansa edelleen viranhaltijalle.

Kunnat voivat pyytää lausuntoja kaava-asiassa vireilletulo-, osallistumis- ja arviointisuunnitelma-, kaavaluonnos- tai kaavaehdotusvaiheessa. Toimivallan siirto yleiskaavapäällikölle muissa kuin periaatteellisesti merkittävissä tai taloudellisesti laajakantoisissa asioissa on tarkoituksenmukaista ottaen huomioon asioiden käsittelyn nopeuttaminen ja sujuvoittaminen. Kaupunginhallitukselle jää toimivalta päättää lausunnoista muilta osin.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 28.06.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Kaisu Tähtinen, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 37035

kaisu.tahtinen@hel.fi