Marian sairaala, rakennus 5 muutos- ja korjaustöiden enimmäishinnan korottaminen
Päätös
Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto päätti hyväksyä Marian sairaalan rakennus 5:n muutos- ja korjaustöiden 1 500 000 euron enimmäishinnan toukokuun 2017 kustannustasossa korottamisesta siten, että hankkeen enimmäislaajuus on 2 600 brm² ja rakentamiskustannusten enimmäishinta arvonlisäverottomana 1 850 000 euroa HKA hintatasossa.
Päätös tehdään ehdolla, että kansliapäällikkö hyväksyy muuttuneen tarpeen.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Marian sairaalan rakennuksen 5 muutos- ja korjaustöistä on valmistunut 12.6.2017 päivätty hankesuunnitelma. Kaupunkiympäristölautakunnan rakennusten ja yleisten alueiden jaosto on hyväksynyt hankesuunnitelman 29.6.2017 siten, että sen enimmäishinta on arvonlisäverottomana 1 500 000 euroa toukokuun 2017 kustannustasossa ja enimmäislaajuus on 2 600 brm².
Hankepäätöksen jälkeen on todettu, että on tarkoituksenmukaista kasvattaa kerrosten yhteenlaskettu henkilömäärä 150:stä 240:een. Lisääntynyt henkilömäärä tarkoittaa kasvua mm. talotekniikkaan. Kokoontumistiloihin lisätään paikallisesti jäähdytys. Myös lukitus on tarkoituksenmukaista tehdä yhteiskäyttötarpeita palvelevaksi.
Hyväksytty hankesuunnitelma 12.6.2017
Hyväksytty hankesuunnitelma pitää sisällään rakennuksen vähäisiä toiminnallisia ja teknisiä muutoksia, joiden tavoitteena on mahdollistaa StartUp -toiminta pääosin tyhjillään olleessa rakennuksessa. Muutostöillä parannetaan rakennuksen 5 monikäyttöisyyttä poistamalla kevyitä väliseiniä ja selkeytetään rakennuksen tilajärjestelyitä. Yhdessä rakennusten 15 ja 2 kanssa rakennus 5 muodostaa entisen Marian sairaala-alueelle StartUp -keskittymän.
Kustannusten nousu
Urakka-alue on yhteensä enintään 2 100 htm² käsittäen rakennuksen kaikki kerrokset 1 - 3. Rakennuksen kellari ei sisälly urakkaan. Hankepäätöksen jälkeen on todettu, että on tarkoituksenmukaista kasvattaa kerrosten yhteenlaskettu henkilömäärä 150:stä 240:een.
Enimmäishinnan korotuksella saadaan tehdyksi tarvittavat rakennustyöt, sähkötyöt sekä LVIA-työt. Yhteensä lisäkustannuksia kertyy 350 000 euroa.
Hankkeen kustannukset
Hankkeen kokonaislaajuus on 2 600 brm². Hankkeen täydennetyt rakentamiskustannukset ovat yhteensä arvonlisäverottomina 1 850 000 euroa HKA hintatasossa.
Vuokra-arvio perustuu 0 %:n tuottotavoitteeseen, jota kaupunki on käyttänyt vastaavan tyyppisessä kehittämisvaiheessa olevien yhtiöiden vuokrauksissa.
Korjattu enimmäishinta ei vaikuta tässä tapauksessa kehittämisvaiheessa olevan kohteen kokonaisvuokraan, joka on noin 20 307 euroa/kk eli noin 243 784 euroa/vuodessa. Kokonaisvuokra 9,67 euroa/m²/kk koostuu 5,74 euron/m²/kk pääomavuokrasta sekä 3,93 euron/m²/kk ylläpitovuokrasta. Rakennuksessa oleva 292 htm² kellari ei sisälly hankkeeseen. Kehittämisvaiheen jälkeen pääomavuokra perustuu normaaliin 3 %:n tuottovaatimukseen ja vuosivuokra nousee vuoden 2017 hintatasossa laskettuna 430 324 euroon. Lopullinen vuokra tarkistetaan toteutuneiden rakennuskustannusten mukaan.
Hankkeen aikataulu
Jos hankehintaa päätetään korottaa 14.12. jaostossa saadaan vielä keskeneräiset tilat valmiiksi toukokuussa 2018.
Keskushallinto Kaupunginkanslia Kansliapäällikkö/U 12.12.2017 § 172
Keskushallinto Kaupunginkanslia Kansliapäällikkö/U 22.06.2017 § 44
29.06.2017 Ehdotuksen mukaan
Päätös tullut nähtäväksi 19.12.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Jarmo Raveala, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 23466
Hanna Lehtiniemi, hankesuunnittelija, puhelin: 09 310 87723