Rakenne- ja kalliotekninen suunnittelu puitejärjestelyn optiovuoden käyttöönotto (2018-2019)

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-007084
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 74

Rakenne- ja kalliotekninen suunnittelu puitejärjestelyn optiovuoden käyttöönotto (2018-2019)

Maankäyttöjohtaja

Päätös

Maankäyttöjohtaja päätti oikeuttaa maankäytön yleissuunnittelu palvelukokonaisuuden jatkamaan rakenne- ja kallioteknisen suunnittelun puitesopimuksia kaupunkiympäristön toimialan käyttöön entisin ehdoin yhden (1) vuoden ajaksi. Suunnittelun puitesopimuksia jatketaan seuraavien yritysten kanssa: Saanio & Riekkola Oy, A-Insinöörit Suunnittelu Oy ja Sitowise Oy (ent. Sito Oy.) Optiovuoden käyttö perustuu kaupunkisuunnittelulautakunnan 22.9.2015 tekemään päätökseen § 262.

Lisäksi maankäyttöjohtaja päätti hyväksyä puitesopimusten mukaiset yritysten esittämät veloitusperusteiden tarkistukset ja oikeuttaa maankäyttö ja kaupunkirakenneyksikön tekemään sopimuksiin perustuvia hankekohtaisia tilauksia kyseisiltä yrityksiltä 27.10.2018-26.10.2019 välisenä aikana.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton kokonaisarvo koko puitejärjestelykaudella on noin 1 miljoonaa euroa optiokaudet mukaan lukien.

Päätöksen perustelut

Kaupunkisuunnitteluviraston yleissuunnitteluosasto järjesti tarjouskilpailun rakenne- ja kallioteknisestä suunnittelusta vuonna 2015. Kaupunkisuunnittelulautakunta päätti oikeuttaa yleissuunnitteluosaston tekemään puitesopimukset kahdeksi vuodeksi.

Puitesopimuksen mukaan tilaaja voi jatkaa sopimuksia kahden vuoden ajan yhden vuoden kerrallaan (optiokausi). Rakenne- ja kallioteknisen suunnittelussa on meneillään ensimmäinen optiovuosi (Mkj 20.6.2017 § 25).

Tällä hetkellä toimialalla ei ole käytössä muita kallioteknisen suunnittelun sopimuksia. Muut toimialalla nykyisin voimassa olevat rakenneteknisen suunnittelun puitesopimukset eivät sisällä kaavoitusvaiheessa tarvittavaa rakenneteknistä yleissuunnittelua.

Sopimuskauden aikana yhteistyö puitesopimuskonsulttien kanssa on sujunut hyvin, ja uudella kilpailutuksella ei arvioida saatavan merkittävää kustannushyötyä tai muuta etua.

Puitesopimuksen jatkamisen yhteydessä toimittajilla on voimassa olevan sopimuksen mukaan oikeus tarkistaa veloitusperusteita. Yritykset ovat tarkistaneet veloitusperusteita SKOL-luokituksen ryhmittäin. Korotusesitykset on esitetty tarkemmin liitteissä 1–3. Tarkistukset ovat hyväksyttävissä.

Hankintaan sovelletaan 30.3.2007 (348) voimaan tullutta hankintalakia. Option käyttöönottopäätös perustuu hankintalain 30.3.2007/348 28 §:n 3 momenttiin. Hankintalain 28 §:n 3 momentin mukaan hankintayksikkö voi tehdä suorahankinnan, kun kyseessä on alkuperäisen toimittajan kanssa tehtävä uusi palveluhankinta, joka vastaa aikaisemmin avointa tai rajoitettua menettelyä käyttäen tehtyä rakennusurakkaa tai palveluhankintaa. Edellytyksenä on, että alkuperäistä hankintaa koskevassa hankintailmoituksessa on mainittu mahdollisesta myöhemmästä suorahankinnasta ja että lisäpalvelun tai uuden rakennusurakan ennakoitu arvo on otettu huomioon laskettaessa alkuperäisen sopimuksen kokonaisarvoa. Suorahankinta voidaan tehdä enintään kolmen vuoden kuluessa alkuperäisen sopimuksen tekemisestä.

Päätös tullut nähtäväksi 05.09.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Raila Hoivanen, diplomi-insinööri, puhelin: 09 310 37482

raila.hoivanen@hel.fi

Päättäjä

Raimo K Saarinen
maankäyttöjohtaja