Kaupunginmuseo, Nuoret sodassa – draamapedagogisen ohjelman hankinta
Kaupunginmuseo, Nuoret sodassa – draamapedagogisen ohjelman hankinta
Päätös
Museonjohtaja päätti tilata Hakasalmen huvilan Vihan kevät, Helsinki 1918 -näyttelyyn suomen- ja ruotsinkielistä yläkouluille suunnattua draamapedagogista ohjelmaa Föreningen för Drama och Teater rf:ltä yhteishintaan 23 300 euroa (ALV 0%). Työryhmään kuuluu kaksi näyttelijää sekä käsikirjoittaja/ohjaaja Anne Sandström. DOT ry vastaa aineiston keruusta, ohjelman suunnittelusta, käsikirjoituksesta, esitysten harjoituksista, pukusuunnittelusta ja -vuokraamisesta, rekvisiittahankinnoista, esitystekniikan vuokraamisesta ja ohjelman toteutuksesta 13.2.–29.3. 2018
Päätöksen perustelut
Valinta tehtiin taiteellisin ja kielellisin perustein sekä nojautuen aikaisempaan hyvään yhteistyöhön. Kulttuurikeskus, Opetusvirasto ja kaupunginmuseo on tehnyt yhteistyötä DOT rf:n kanssa 2000-luvun alusta lähtien. DOT ry, on draamapedagogeista, näyttelijöistä, opettajista, ohjaajista ym. teatterin ja koulutuksen parissa työskentelevistä henkilöistä koostuva yhdistys, joka järjestää esityksiä, jatkokoulutusta ja räätälöityjä ohjelmia kouluille, teattereille, museoille ja muille organisaatioille.
Helsinki 1918 –näyttely on Vihan kevät -draamaprojektin ja valokuvainstallaation yhdistelmä, jonka toteuttavat kirjailija Sirpa Kähkönen, valokuvaajat Jan Kaila ja Japo Knuutila, ohjaaja Taru Mäkelä ja tuottaja, musiikkiteatterintekijä Reetta Ristimäki. Projektin tuottaa Helsingin kaupunginmuseo. DOT ry:n draamapedagoginen ohjelma Nuoret sodassa on erittäin tärkeä lisä tähän kokonaisuuteen, sillä Vihan kevät -koululaisnäytöksiä on ainoastaan 10 kpl.
Päätös tullut nähtäväksi 07.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Anna Finnilä, museolehtori, puhelin: 09 310 36632