Maa-alueen myynti Vihdin Tervalammelta Vihdin Ratsutalli Oy:lle
Maa-alueen myynti Vihdin Tervalammelta Vihdin Ratsutalli Oy:lle
Päätös
Kaupunkiympäristöntoimialan tontit -yksikön yksikköpäällikkö päätti, että Helsingin kaupunki myy Vihdin Ratsutalli Oy:lle (1096983-5) rasituksista vapaana 132 000 euron kauppahinnasta Vihdin kunnassa sijaitsevan noin 1,4391 ha suuruisen kiinteistön Hummarinne 927-445-3-409 ja noin 11,5 ha suuruisen määräalan kiinteistöstä Eriksberg 927-445-3-403, liitteenä nro 1 olevan kauppakirjaluonnoksen mukaisin ehdoin.
Kaupunki ei vastaa ostajalle aiheutuneista kustannuksista, mikäli päätös oikaisuvaatimuksen, kunnallisvalituksen tai ylemmän toimielimen päätöksen johdosta muuttuu tai kumoutuu.
Lisäksi yksikköpäällikkö päätti oikeuttaa hallinto- ja tukipalveluiden kiinteistölakimiehen allekirjoittamaan edellä mainitun sopimuksen ja tekemään siihen tarvittaessa vähäisiä teknisiä korjauksia ja tarkennuksia.
Tausta
Vihdin Ratsutalli Oy on vuokrannut kaupan kohteena olevan kiinteistön Hummarinne vuoden 2032 loppuun asti ulottuvalla vuokrasopimuksella. Muut alueet Vihdin Ratsutalli on vuokrannut maanvuokrasopimuksella kuluvan vuoden loppuun. Vuokra-alueen yhteispinta-ala on noin 12,9 ha.
Kiinteistötiedot
Kaupan kohde kostuu noin 2,7 ha suuruisesta tontista lievealueineen, noin 1,3 hehtaarista reunametsiköistä ja tulva-alueista, sekä noin 8,9 hehtaarista varsinaista peltoa. Peltoalue rajoittuu osin Siuntion jokeen ja on täten osin melko alavaa.
Tervalammen osayleiskaavaluonnoksessa alue on pääosin merkitty maa- ja metsätalousalueeksi. Osayleiskaavaluonnoksen tavoitteiden mukaan alueella toimivien tallien toimintaedellytykset pyritään turvamaan.
Neuvottelutulos
Ostajan kanssa on päästy kauppakirjaluonnoksen mukaiseen neuvottelutulokseen. Kauppahinnasta tontin ja lievealueen osaksi on katsottu 40 000 euroa ja muun alueen osaksi 92 000 euroa.
Päätöksen perustelut
Kauppahintaa voidaan alueen sijainti ja luonne huomioon ottaen pitää kaupungin kannalta hyväksyttävänä ja alueen käypää arvoa vastaavana.
Päätös tullut nähtäväksi 07.12.2024
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Tom Qvisén, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 34201