Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-010232
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 132 §

Asemakaavojen ja asemakaavamuutosten laatimisesta ja käsittelystä perittävät maksut

Kaupunkiympäristölautakunta

Päätös

Kaupunkiympäristölautakunta päätti

  • hyväksyä asemakaavojen ja asemakaavamuutosten laatimisesta ja käsittelystä perittävät maksut ja maksujen määräytymisen periaatteet 1.1.2018 lukien liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti.
  • että maksut voidaan periä kaavan hyväksymisen tai kaavahakemuksen peruuttamisen jälkeen laskulla ilman erillistä päätöstä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Helsingin kaupungin 1.6.2017 voimaan tulleen hallintosäännön 10 luvun 1 §:n 2 momentin 1 kohdan mukaan toimialalautakunta päättää tai hyväksyy perusteet ja rajat, joiden mukaan viranomainen päättää hinnoista, maksuista, vuokrista ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun, korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta.

Maankäyttö- ja rakennuslain 59 §:n mukaan kunnalla on oikeus periä maanomistajalta tai haltijalta kaavan laatimisesta ja käsittelystä aiheutuneet kustannukset, jos asemakaava tai kaavan muutos on pääasiassa yksityisen edun vaatima ja laadittu maanomistajan tai haltijan aloitteesta.

Kaupunkisuunnittelulautakunta on viimeksi 19.5.2015 (157 §) hyväksynyt 1.1.2016 alkaen sovellettavat asemakaavasta tai sen muuttamisesta perittävät maksut.

Kaupunkiympäristön toimialan maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden asemakaavoitus-palvelu esittää asemakaavan ja kaavamuutoksen laatimisesta perittävien maksujen määräytymis- ja laskutusperusteiden tarkistamista sekä maksujen korottamista 1.1.2018 lähtien liitteenä olevan maksutaulukon mukaisesti. Keskimääräinen korotus on noin 30 %. Maksut ovat korotusten jälkeen pääsääntöisesti samaa suuruusluokkaa kuin mm. Espoossa ja Vantaalla.

Kaupunkiympäristön toimialan maankäyttö ja kaupunkirakenne -palvelukokonaisuuden asemakaavoitus-palvelu on katsonut muiden kaupunkien tavoin aiheelliseksi säätää laskutusperusteista, mikäli kaavahakemus peruutetaan hakijan toimesta kesken kaavoitusprosessin. Asemakaavoituspalvelu esittää seuraavaa porrastusta sen mukaisesti, missä vaiheessa kaavoitusprosessia peruutus tapahtuu. Jos hakija peruuttaa asemakaavahakemuksen, laskutetaan tehdystä työstä seuraavasti:

  • Jos peruutus tehdään ennen kuin kaavatyötä koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lähetetty osallisille, hakijaa ei laskuteta kaavatyöstä, mutta hakijalta voidaan laskuttaa erikseen sovittuja ulkopuolisella asiantuntijalla teetettyjä erillisselvityksiä tai –suunnitelmia.
  • Jos peruutus tehdään sen jälkeen, kun kaavatyötä koskeva osallistumis- ja arviointisuunnitelma on lähetetty osallisille, laskutetaan 40 % kaavoitusmaksusta ja täysimääräisesti siihen mennessä suoritetut kuulutukset.
  • Jos peruutus tehdään sen jälkeen, kun kaavaluonnos on julkaistu lautakunnan esityslistalla, laskutetaan 60 % kaavoitusmaksusta ja täysimääräisesti siihen mennessä suoritetut kuulutukset.
  • Jos peruutus tehdään sen jälkeen, kun kaavaehdotus on julkaistu lautakunnan esityslistalla, laskutetaan 100 % maksusta ja täysimääräisesti siihen mennessä suoritetut kuulutukset.

Maksutaulukon mukaan määräytyvät maksut voidaan laskuttaa kaavan hyväksymisen tai kaavahakemuksen peruuttamisen jälkeen ilman erillistä päätöstä.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 12.10.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, kun pöytäkirja on asetettu yleisesti nähtäväksi.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kaupunkiympäristön toimialajohtaja
Mikko Aho

Lisätietojen antaja

Arja Kasanen, tiimipäällikkö, puhelin: 09 310 37400

arja.kasanen@hel.fi

Marja Piimies, asemakaavapäällikkö, puhelin: 09 310 37329

marja.piimies@hel.fi