Kansainvälisen toiminnan ja elinkeinomarkkinoinnin tiekartat 2018–2021
Päätös
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto hyväksyi kaupungin kansainvälisen toiminnan ja kansainvälisen elinkeinomarkkinoinnin tiekartat vuosille 2018–2021.
Käsittely
Asian käsittelyn aikana kuultavina olivat Outi Pekkinen ja Iina Oilinki. Asiantuntijat eivät olleet läsnä päätöksenteon aikana.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Helsingin kaupunkistrategiassa 2017–2021 todetaan, että Helsingin vetovoiman vahvistaminen sekä ulkomaisten yritysten, investointien ja matkailijoiden houkuttelu edellyttää kaupungin määrätietoista kansainvälistämistä. Lisäksi strategiassa todetaan, että kaupungille kansainvälisyys on arvo sinänsä, mutta myös elinkeinopolitiikan keskeinen tavoite.
Strategian mukaan kaupunkidiplomatiaa hyödynnetään elinkeinopoliittisten intressien edistämiseksi Aasiassa ja erityisesti Kiinassa. Helsinki priorisoi Pekingiä kumppanikaupunkina ja kehittää kaksoiskaupunkikonseptia Tallinnan kanssa sekä vahvistaa pohjoismaista yhteistyötä ja kaupunkisuhteita venäläisiin kaupunkeihin
Strategian tavoitteena on, että Helsinki on kansainvälinen, elävä ja kiehtova tapahtumien kaupunki. Helsinki panostaa kulttuurin ja urheilun suurtapahtumien sekä kongressien houkutteluun ja luomiseen sekä matkailun edistämiseen. Kaupunki vahvistaa Helsingin kansainvälistä profiilia muotoilun suurkaupunkina. Lisäksi Helsinki kohottaa omaa tavoitetasoaan maailman johtavien kaupunkien välisissä vertailuissa.
Hallintosäännön 8 luvun 2 §:n mukaan kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päättää kansainvälisiä asioita koskevista periaatteista ja seuraa niiden toteutumista.
Helsingin kaupunginkanslian elinkeino-osasto on laatinut syksyn 2017 aikana kaupungin kansainvälisen toiminnan tiekartan 2018–2021 kuullen kaikkia toimialoja, yhtiöitä ja muita sidosryhmiä. Kaupunginkanslian elinkeino-osasto on lisäksi laatinut kansainvälisen elinkeinomarkkinoinnin tiekartan 2018–2021. Tiekartan laadinnassa on hyödynnetty työpajoja ja haastatteluita.
Kansainvälisen elinkeinomarkkinoinnin tiekartta on osa kaupunginhallituksen 23.5.2016 § 505 hyväksymän brändikonseptin ja markkinointi-strategisten linjausten 2016–2020 toteuttamista.
Tiekarttojen tavoitteina on määritellä kansainvälisen toiminnan ja kansainvälisen elinkeinomarkkinoinnin toimenpiteiden sisällölliset ja maantieteelliset painotukset vuosille 2018–2021. Tavoitteina on tunnistettu seuraavat:
- Kasvattaa Helsingin vetovoimaa kestävällä ja tuottavalla tavalla
- Vahvistaa kaupungin kansainvälistä tunnettuutta
- Kehittää tavoitteellista brändilähtöistä kansainvälistä viestintää ja PR-työtä sekä saada alueen toimijat vahvistamaan ja hyödyntämään Helsingin brändiä
- Kasvattaa kilpailukykyä ja houkutella alueelle
- Uusia yrityksiä ja investointeja
- Osaajia
- Matkailijoita
- Kongresseja ja uusia suurtapahtumia
- Tehdä vaikuttavaa yhteistyötä muiden edelläkävijäkaupunkien kanssa
- Oppia parhailta – vertaisarvioida parhaat toimintatavat
- Vahvistaa kaupunkien asemaa yhdessä muiden isojen kaupunkien kanssa
- Vahvistaa kaupungin edunvalvontaa
Kaupungin kansainvälisessä toiminnassa keskeisiä toimenpiteitä ovat tavoitteellinen yhteistyö globaalien edelläkävijöiden kanssa (valitut kaupungit ja verkostot), toimivan kaupungin roolimallin haltuun ottaminen globaalissa urbanisaatiossa, elinkeinopoliittinen kaupunkidiplomatia (erityisesti Kiinassa, muualla Aasiassa, Venäjällä), Helsinki –Tallinna kaksoiskaupunkikehittäminen sekä vahva kansainvälinen edunvalvonta.
Kansainvälisen elinkeinomarkkinoinnin tärkeimpiä toimenpiteitä ovat tunnettuuden ja vetovoiman lisääminen viestinnän, PR:n ja digitaalisen markkinoinnin keinoin. Matkailumarkkinoinnissa tunnistetaan globaalit mikromarkkinat, jotka tavoitetaan kustannustehokkaasti digitaalisesti. Kasvua haetaan eritoten Aasiasta, kongresseista sekä Helsingin vetovoiman kasvattamisesta kaupunkilomakohteena (päämarkkinat Euroopassa).
Muita keskeisiä toimenpiteitä ovat helsinkiläisen osaamisen ja ekosysteemin markkinointi Designing Better Life –konseptilla Helsinki-tapahtumissa päämarkkina-alueilla Aasiassa ja lähimarkkinoilla kuten Tukholmassa ja Moskovassa, osaajien houkuttelu, startup- ja innovaatioekosysteemin tukeminen ja markkinointi sekä Invest-In houkuttelu.
Kokouksessa asiaa esittelevät kaupunginkanslian elinkeino-osastolta johtava asiantuntija Iina Oilinki ja markkinointipäällikkö Outi Pekkinen.
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto 09.10.2017 § 11
Päätös
Kaupunginhallituksen elinkeinojaosto päätti merkitä tiedoksi ajankohtaiskatsauksen kaupungin kansainvälisen toiminnan suunnitelman valmistelusta.
Käsittely
Asian aikana kuultavana oli Iina Oilinki. Asiantuntija poistui kuulemisensa jälkeen kokouksesta.
Esittelijä
Lisätiedot
Iina Oilinki, johtava asiantuntija, puhelin: 310 23116
Päätös tullut nähtäväksi 15.12.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Outi Pekkinen, markkinointipäällikkö, puhelin: 09 310 36279