Valtuutettu Mirita Saxbergin aloite harrastusten liittämisestä osaksi koulupäivää

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-010602
Asialla on uudempia käsittelyjä
17. / 139 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan lausunto kaupunginhallitukselle valtuutettu Mirita Saxbergin ym. valtuustoaloitteesta harrastusten liittämiseksi osaksi koulupäivää

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus-ja koulutuslautakunta antoi kaupunginhallitukselle seuraavan lausunnon:

Oppilaan päivä muodostuu aamutoiminnasta, opetuksesta, kerhoista ja iltapäivätoiminnasta. Harrastustoimintaa voidaan liittää osaksi koulupäivää koulupäivän aikana, ennen tai jälkeen koulupäivän. Harrastetoimintaa voidaan järjestää koulun kerhotoimintana tai ulkopuolisen tahon koulussa järjestämänä toimintana.

Kasvatuksen ja koulutuksen lautakunta pitää tärkeänä, että tunnistetaan harrastustoiminnan merkitys lasten ja nuorten terveelle kasvulle ja kehitykselle. On tärkeää, että kaupungin eri hallintokunnat jatkavat jo olemassa olevaa yhteiskehittelyä yhdessä kaupallisten ja yleishyödyllisten toimijoiden kanssa harrastustoiminnan toimintaedellytysten turvaamiseksi.

Kaupungin toimialauudistus mahdollistaa uusien asiakaslähtöisten toimintamallien kehittämisen. Kasvatuksen ja koulutuksen toimiala on käynnistänyt yhdessä Kulttuuri ja vapaa-ajan toimialan kanssa kehittämis- ja yhteistyösuunnittelun, jonka tarkoituksena on löytää uusia toimintamuotoja koulupäiviin sisältyvän harraste- ja liikuntatoiminnan kehittämiseksi. Kehittämistyössä hyödynnetään jo olemassa olevia laajoja toimijaverkostoja ja viranomaisyhteistyötä.

Koulujen järjestämä kerhotoiminta on perusopetuslain ja perusopetuksen opetussuunnitelman perusteiden mukaista toimintaa, joka kuuluu peruskoulun tehtäviin. Kaikille oppilaille suunnattu maksuton koulun kerhotoiminta on yksi keino, jonka avulla peruskoulu voi vähentää lasten ja nuorten välistä epätasa-arvoa. Yhtenä koulun kerhotoiminnan tavoitteena on lapsen ja nuoren pitkäjänteisen harrastuneisuuden herättäminen. Opetus- ja kulttuuriministeriö tukee erityisavustuksella koulujen kerhotoimintaa. Kerhotoiminnan tavoitteena on oppilaan koulupäivän kokonaisuuden tukeminen joustavilla kerhotoiminnan ratkaisuilla. Kaikille Helsingin kaupungin kouluille annetaan kerhorahaa.

Kerhotoiminnan lisäksi Helsingin kaupungin kaikki peruskoulut ovat rekisteröityneet valtakunnalliseen Liikkuva koulu -ohjelmaan vuonna 2017. Liikkuva koulu -ohjelma on osa Suomen hallituksen osaamisen ja koulutuksen kärkihanketta. Tärkeässä roolissa on ollut järjestökentän kanssa yhteisten toimintamallien rakentaminen koulupäiviin. Koulujen tasolla tavoitteena on ollut auttaa ja tukea koulujen omia muutosprosesseja ja löytää erilaisia, kuhunkin kouluun sopivia liikkumista ja aktiivista oppimista tukevia ratkaisuja ja toimintamalleja. Helsingin toimintamalli jakautuu ennen ja jälkeen koulupäivän toimintaan, välituntitoimintaan sekä toiminnallisiin oppitunteihin. Osassa kouluista on myös tehty koulupäivään rakennemuutosta pidempien välituntien saamiseksi.

Kouluissa on nykyisellään jo nyt paljon kerho- ja harrastetoimintaa, mutta se perustuu koulujen aktiivisuuteen ja vapaaehtoisuuteen. Uusi opetussuunnitelma tukee aktiivisen ja toiminnallisen koulupäivän rakentumista yhdessä oppilaiden kanssa siten, että koulujen olosuhteet ja sisällölliset ainekokonaisuudet huomioidaan. Aamu- ja iltapäivätoiminta sekä kerhot antavat mahdollisuuden oppilaalle vapaaseen harrastusmaiseen toimintaan ja harrastuksen löytämiseen. Monipuolinen harraste- ja kerhotoiminta tukee lasten ja nuorten tervettä kasvua, hyvinvointia ja oppimista. Helsingissä on hyvät mahdollisuudet rakentaa yhdessä kulttuuri- ja vapaa-aika toimialan kanssa harrastustoiminta osaksi koulupäivää. Koulupäivän jälkeistä harrastus- ja vapaa-ajan toimintaa koulun tiloissa kehitetään edelleen. Strategiakauden tavoitteena on kokeilla mallia, jossa jokaiselle koulupäivälle on saatavilla vähintään yksi vapaaehtoinen, ilmainen harrastustoiminta koulun tiloissa

Käsittely

Vastaehdotus:
Mirita Saxberg: Lisätään lausuntoon: "Jotta kaupunki voi tarjota mahdollisimman monipuolisia harrastusmahdollisuuksia koulupäivän välittömässä yhteydessä ja yhteistyössä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa, on selvitettävä näiden harrastustoiminnasta vastaavien tahojen resursointitarpeet, sekä edellytykset harrasteiden järjestämiseksi."

Mirita Saxbergin ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Vastaehdotus:
Mirita Saxberg: Lisätään lausuntoon: "Jotta vapaaehtoisen harrastustoiminnan voidaan katsoa olevan koulupäivän välittömässä yhteydessä, olisi toimialan selvitettävä, miten lapset liikkuisivat koulun ja harrastuspaikan välillä, mikäli se ei sijaitse omalla koululla."

Mirita Saxbergin ehdotusta ei kannatettu, joten se raukesi.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kasvatuksen ja koulutuslautakunnalta on pyydetty 24.1.2018 mennessä lausuntoa valtuutettu Saxbergin ym. valtuustoaloitteesta harrastusten liittämisestä osaksi koulupäivää.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.12.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Sara Törmänen, suunnittelija, puhelin: 09 310 86210

sara.tormanen@hel.fi