Töölön raitiovaunuvarikon vesikaton ja julkisivun uudistamisen hankesuunnitelma
Päätös
Liikenneliikelaitoksen johtokunta päätti ehdotuksen mukaisesti hyväksyä Töölön raitiovaunuvarikon vesikaton ja julkisivun uudistamisen hankesuunnitelman siten, että hankkeen arvonlisäveroton enimmäiskustannus on 4.500.000 euroa, rakennuskustannusindeksi = 111,9 (2010 = 100), THI = 137,6.
Päätös on ehdotuksen mukainen.
Hallirakennuksen julkisivua ja vesikattoa on korjattu useaan otteeseen vuosikymmenten aikana. Vesikatto on uusittu kokonaisuudessaan vuonna 1989. Hallin julkisivut on kunnostettu edellisen kerran vuona 1994-1995, jolloin on tehty julkisivurappauksien paikkauskorjauksia. Julkisivujen pinnoitus on suoritettu kauttaaltaan käyttäen silikaattimaaleja. Vesikatteita on lisäksi uusittu ja korjattu vuosien varrella tarpeen mukaan kohdekohtaisesti arvioiden.
Julkisivut ovat kuitenkin korjauspaikkauksista huolimatta rapautuneet.
Hankkeen sisällöstä
Rakennushanke käsittää varikon julkisivun, vesikattojen, hallirakennuksen eteläisen julkisivun ajo-oviaukkojen avartamisen ja ovien uusimisen.
Hallirakennuksen kuntotutkimuksen perusteella on päädytty julkisivujen pintojen täydelliseen uusimiseen. Korjaustoimenpiteet käsittävät koko vanhan rappauspinnan poiston. Uudelleen rappauksen yhteydessä kaikki ja vesi- ja suojapellit uusitaan. Lisäksi kaikki julkisivujen ikkunat, ovet ja muut puuosat korjataan ja huoltomaalataan.
Hallien suuntaiset räystäskourut korjataan ja tiivistetään. Kaikki räystäspellit, peltiset kourut ja syöksytorvet uusitaan. Katon kattokuvut uusitaan ja hallien harjojen kattoikkunat muutetaan paloviranomaisten suosituksesta sähkökäyttöisiksi savunpoistoluukuiksi. Kattojen kermikatepinnat pinnoitetaan ruiskuttamalla ne kauttaaltaan kumibitumimassalla. Myös hallien suuntaiset rakenteelliset kattokourut tiivistetään kumibitumimassalla ruiskuttamalla. Katoille lisätään kaikki asetusten vaatimat turvalaitteet, lisäksi katolle avataan huolto-/kulkuluukku hallin III IV-koneparvelta.
Oviseinän välipilarit puretaan ja korvataan kapeammilla teräspilareilla, linjapilareita kavennetaan n.100mm kummaltakin puolelta. Vanhat trollikka-ovet korotetaan muiden ajo-ovien kanssa samaan korkoon purkamalla ovien yläpuolinen betonipalkki. Kaikki ajo-ovet koneistoineen turvalaitteineen ja ohjauskeskuksineen uusitaan. Em. toimenpiteillä mahdollistetaan uusien 27 metriä pitkien raitiovaunujen säilytys ja huolto hallirakennuksessa.
Rakennuspaikka ja rakentamiskelpoisuus
Muutostyöt ovat voimassa olevan asemakaavan mukaan mahdollisia toteuttaa. Muutoksilla on rakennuslupa ja Helsingin kaupunginmuseon hyväksyntä. Huomautuksia suunnitelmia vastaan ei ole esitetty.
Rakennustöiden toteutus ja varikon toiminta
Vesikaton ja julkisivun uudistamisen työvaiheiden aikana varikkotoiminta jatkuu keskeytyksettä.
Julkisivun uudistamisen aikana pitää varikon puoleisen Mannerheimintien jalkakäytävä hallin ja Frenckellin sormen osuudelta sulkea jalankulkijoilta, osoittamalla kulku Mannerheimintien itäiselle jalkakäytävälle. Myös Eino Leinon kadun pyörätien käyttöä joudutaan rajoittamaan ratapihan osuudella.
Julkisivujen ja kattojen uudistamisen aikaiset kaikki työmaan tilapäisjärjestelyt on sisällytetty hankkeeseen.
Töölön raitiovaunuvarikon julkisivujen ja vesikaton uudistamissuunnitelma sisältää lisäksi tarvittavilta osin piha-alueen uudistamisen.
Aikataulu
Ohjeellinen aikataulu on seuraava:
- toteutussuunnittelu on käynnissä
- rakennuslupa on saatu
- rakentaminen vesikaton osalta 2018
- rakentaminen julkisivut ja oviaukkojen avartaminen vuosina 2018–2020
Töölön raitiovaunuvarikon vesikaton ja julkisivun uudistaminen toteutetaan vaiheittain siten, että varikon toiminta häiriintyy mahdollisimman vähän. Lopullisesta rakentamisen aikataulusta päätetään yhdessä käyttäjän kanssa.
Päätös tullut nähtäväksi 01.12.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin liikenneliikelaitoksen johtokunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | helsinki.kirjaamo@hel.fi |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Esittelijä
Lisätietojen antaja
Ermo Mattila, projektipäällikkö, puhelin: 09 310 35586