Pilaantuneen maan kunnostustyön korvauspäätöksen muuttaminen, Hankasuontie 11 a

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-011971
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 60

Pilaantuneen maan kunnostustyön korvauspäätöksen muuttaminen, Hankasuontie 11 a

Tonttipäällikkö

Päätös

Tonttipäällikkö päätti muuttaa 10.11.2017 (48 §) tekemäänsä päätöstä
seuraavalla tavalla:

Pilaantuneen maan kunnostuskustannuksia korvataan Kiinteistö Oy Hankasuontie 11 a:lle 3 211,19 euroa (kolmetuhattakaksisataayksitoista euroa yhdeksäntoista senttiä) (alv 24 %).

Muilta osin noudatetaan edellistä päätöstä.

Päätöksen perustelut

Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit -palvelu korvaa vuokralaiselle pilaantuneen maaperän puhdistamisesta aiheutuvat ylimääräiset kustannukset. Toimenpiteistä ja yksikköhinnoista on sovittu ennen niiden toteuttamista.

Projektinumero on 2813302000001200203.

Kaupunginhallituksen johtamisen jaosto on 22.5.2017 (97 §) päättänyt
siirtää kaupunkiympäristölautakunnan hallintosäännön 10 luvun 1 § 3
momentin 1 kohdan toimivaltaa päättää hinnoista, maksuista, vuokrista
ja korvauksista sekä vapautuksesta toimialalle kohdistettavan maksun,
korvauksen ja muun saatavan suorittamisesta kaupunkiympäristötoimialan palvelujen päälliköille siten, että palvelun päällikkö päättää palvelun vastuualueeseen kuuluvista korvauksista.

Korvauspäätöksen muutos

Alkuperäinen korvauspäätös on tehty arvonlisäverottomalla summalla.
Vuokralainen, jolle korvaus maksetaan, on maksanut työstä arvonlisäveron. Korvauspäätös on tarpeen korjata tältä osin.

Päätös tullut nähtäväksi 19.12.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Elina Härkönen, ympäristösuunnittelija, puhelin: 09 310 33952

elina.harkonen@hel.fi

Päättäjä

Sami Haapanen
tonttipäällikkö