Kuva, kaupunginmuseo, induktiovahvistimien ja palvelupistesilmukoiden hankinta
Kuva, kaupunginmuseo, induktiovahvistimien ja palvelupistesilmukoiden hankinta
Päätös
Museonjohtaja päätti hankkia kaupunginmuseon Aleksanterinkatu 16 asiakastiloihin induktiovahvistimet ja palvelupistesilmukat Laatukuuluu Oy:lta, tarjouksen perusteella enintään yhteishintaan 17708,57 € (alv 0 %). Hankintaan sisältyy myös optiona tarjottu Hakasalmen huvilan palvelupistesilmukka.
Päätöksen perustelut
Kaupungin esteettömyysasiamiehen suosituksesta päätettiin selvittää induktiovahvistimien ja palvelupistesilmukoiden hankkimista Aleksanterinkadun toimipisteeseen. Päätetiin hankkia induktiovahvistimet toimittajalta, joka pystyy testaamaan järjestelmän IEC-60118-4 laatukriteerien mukaan ja on näyttöä julkisten tilojen järjestelmien toimittamisesta.
Toimittajan tulee myös pystyä tekemään standardin mukainen induktiosilmukan kuuluvuuskartta. Päätöksen tueksi tehtiin alustava tilannekartoitus Aleksanterinkadulla. Laatukuuluu Oy täyttää kaikki edellä mainitut kriteerit.
Päätös tullut nähtäväksi 24.11.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Harri Kuisma, kiinteistö- ja turvallisuusvastaava, puhelin: 09 310 23487