Kasvatus- ja koulutuslautakunnan virkamatka Kööpenhaminaan 21.-23.3.2018

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-012615
Asialla on uudempia käsittelyjä
14. / 136 §

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan virkamatka Kööpenhaminaan 21.-23.3.2018

Kasvatus- ja koulutuslautakunta

Päätös

Kasvatus- ja koulutuslautakunta päätti tehdä virkamatkan Kööpenhaminaan 21.-23.3.2018 ja oikeuttaa varsinaiset jäsenet osallistumaan matkaan.

Virkamatkasta aiheutuvat välttämättömät kustannukset korvataan enintään kunnallisen yleisen virka- ja työehtosopimuksen sekä kaupunginjohtajan virkamatkoista antaman ohjeen mukaisina. Ansionmenetykset luottamushenkilöille korvataan luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteiden mukaisesti.

Matkakustannusten korvausten saamista varten virkamatkalla olleen on esitettävä matkalaskulomakkeen Lv 227 mukainen lasku välittömästi virkamatkan päätyttyä, kuitenkin viimeistään kahden kuukauden kuluessa virkamatkan päättymisestä. Matkalaskuun on liitettävä alkuperäiset tositteet syntyneistä kustannuksista silloin, kun tosite on saatavissa.

Virkamatkasta aiheutuvat kustannukset sekä mahdolliset luottamushenkilöiden taloudellisten etuuksien perusteiden mukaiset korvaukset maksetaan kasvatuksen ja koulutuksen toimialan määrärahoista.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginjohtajan päätöksen 11.2.2014 § 32 mukaan asianomainen lautakunta päättää jäsentensä virkamatkoista Pohjoismaihin, Baltiaan ja Venäjällä Pietariin ja Moskovaan suuntautuvista matkoista. Osallistumisoikeus koskee varsinaisia jäseniä.

Kasvatus- ja koulutuslautakunnan virkamatka on suunniteltu tehtäväksi Kööpenhaminaan 21.-23.3.2018. Matkan pääyhteistyökumppanina toimii Kööpenhaminan kaupungin opetusvirasto (Børne- og Ungdomsforvaltningen). Matkan tavoitteena on tutustua varhaiskasvatukseen, perusopetukseen sekä lukio- ja ammatilliseen koulutukseen. Painopisteenä on perehtyä pedagogisiin innovaatioihin ja ratkaisuihin. Tarkoituksena on myös tutustua erilaisiin oppimisympäristöihin.

Lautakunnan varsinaisten jäsenten lisäksi matkaan osallistuu kasvatuksen ja koulutuksen toimialalta toimialajohtajan määräämät henkilöt.

Matkan arvioidut kustannukset ovat noin 1500 euroa henkilöä kohti.

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 19.12.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kasvatus- ja koulutuslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kasvatuksen ja koulutuksen toimialajohtaja
Liisa Pohjolainen

Lisätietojen antaja

Jaana Lax, hallintoasiantuntija, puhelin: 09 310 55728

jaana.lax@hel.fi