Vaalitoimikuntien jäsenten määrääminen vuoden 2018 presidentinvaaliin

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-012633
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 25 §

Vaalitoimikuntien jäsenten määrääminen vuoden 2018 presidentinvaaliin

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus muutti 4.12.2017 asetettujen vuoden 2018 presidentinvaalin vaalitoimikuntien kokoonpanoa esityslistan tämän asian liitteen 1 mukaisesti.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Kaupunginhallitus asetti kokouksessaan 4.12.2017 vaalitoimikunnat ja valitsi jäsenet niihin vuoden 2018 presidentinvaalin ennakkoäänestysaikana suoritettavaa toimikuntaäänestystä varten. Osa vaalitoimikuntien jäsenistä on ilmoittanut olevansa estyneitä työn, matkan tai muun syyn takia toimimaan vaalitoimikunnassa. Toimikuntien kokoonpanoa tulee täydentää nimeämällä estyneiden tilalle uudet jäsenet.

Sulje

Kaupunginhallitus 04.12.2017 § 1091

Päätös

Kaupunginhallitus asetti 25 vaalitoimikuntaa vuoden 2018 presidentinvaalin yhteydessä laitoksissa järjestettävää ennakkoäänestystä varten.

Kaupunginhallitus valitsi jäsenet ja varajäsenet sekä puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat edellä mainittuihin vaalitoimikuntiin esityslistan liitteen 1 mukaisesti.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Timo Lindén, vs. apulaiskaupunginsihteeri, puhelin: 310 36550

timo.linden@hel.fi

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 310 64572

veera.reuna@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 29.01.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Timo Lindén, vs. kaupunginsihteeri, puhelin: 09 310 36550

timo.linden@hel.fi

Veera Reuna, keskusvaalilautakunnan sihteeri, puhelin: 09 310 64572

veera.reuna@hel.fi