Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-013020
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 62

Maakaasuputken siirtämisen toteutussuunnittelun korvaaminen Gasum Oy:lle

Tonttipäällikkö

Päätös

Tonttipäällikkö päätti korvata Gasum Oy:lle sen 31.11.2017 päivätyn liitteenä 1 olevan sopimuksen mukaisesti maakaasuputkiston siirtämisen toteutussuunnittelun kustannuksia enintään neljäsataaneljäkymmentäkahdeksantuhatta euroa (448 000 e) (alv 0 %). Korvaus laskutetaan jokaisessa laskussa erikseen esitettävien toteutuneiden kustannusten perusteella.

Päätöksen perustelut

Gasum Oy:n maakaasuputkiston siirtotarve johtuu täydennysrakentamisesta, alueen liikennejärjestelyistä sekä Raide-Jokeriin varautumisesta. Suunnitelmalla pyritään samalla ennakoimaan tulevia maankäytön muutoksia ja välttymään johdon siirtämiseltä useaan kertaan. Maaomaisuuden kehittäminen ja tontit –palvelu korvaa ko. kustannukset, koska kyseessä on osittain tulevasta kaavamuutoksesta johtuva tonttien rakentamiskelpoiseksi saattaminen. Kaasuputkiston siirron toteutuksen kustannuksien korvaamisesta päätetään erikseen. (Projektinumero on 281330200000178)

Gasum Oy on toimittanut kiinteistövirastolle molempien osapuolten hyväksymän sopimuksen, johon kustannusten korvaaminen perustuu. Omistajana Gasum Oy:n on itse suunniteltava putkiston siirto, joten kaupunki korvaa suunnittelun kustannukset suoraan Gasum Oy:lle.

Päätös tullut nähtäväksi 20.12.2017

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Lisätietojen antaja

Merja Mäkipää, tekninen asiantuntija, puhelin: 09 310 36453

merja.makipaa@hel.fi

Päättäjä

Sami Haapanen
tonttipäällikkö