Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-013095
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 26
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Erityisavustuksen hakeminen lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan Villiä hurjempi länsi –hankkeelle

Hallintojohtaja

Päätös

Etelä-Suomen aluehallintovirastosta (AVI) haetaan valtionavustusta, erityisavustukset lasten ja nuorten paikalliseen harrastustoimintaan, kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kaupunginkirjaston Viliä hurjempi länsi -hankkeelle.

Hankeen tavoitteena on harrastustoimintamahdollisuuksien lisääminen läntisen ja keskisen alueen Helsingissä 7-18-vuotiaille lapsille ja nuorille. Harrastusmahdollisuuden tulee olla helposti saavutettava ja pysyvä, viikoittain toistuva kerho tai ryhmä, joka vahvistaa lapsen ja nuorten osallisuutta omaan yhteisöön ja alueen muihin lapsiin ja nuoriin. Tavoitteena on myös lisätä ohjattua, taiteellisesti ja kulttuurisesti korkealaatuista sanataidetoimintaa osana iltapäiväkerhopalvelua. Lisäksi tavoitteena on lisätä osallistamista harrastustoiminnan perusteena. Kohderyhmänä ovat 7-18-vuotiaat lapset ja nuoret sekä erityislapset.

Hankkeen kesto
1.8.2018-31.5.2019
Kokonaiskustannukset
38 000 euroa
Haettava avustus
33 000 euroa
Omarahoitusosuus
5 000 euroa (haettu Ruuti-budjetista, päätökset 7.12.2017)

Kannelmäen kirjasto koordinoi hanketta. Elokuvakerhon toiminnasta vastaa Kannelmäen nuorisotalo. Hankkeessa kumppaneina ovat liitteessä mainitut kirjastot, nuorisotalot, Kanneltalo ja koulut.

Mikäli AVI:n rahoituspäätös on myönteinen, avustus ohjataan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan laskentajärjestelmään, jonne perustetaan projektitunniste hankkeen menojen ja tulojen seuraamiseksi.

Varsinaisen avustushakemuksen AVI:lle laatii kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan kaupunginkirjasto, joka vastaa mahdollisesta hakemuksen täydentämisestä, mahdollisista lisäaikojen hakemisista, avustuksen käytön raportoinnista ja muusta hankkeeseen liittyvästä viestinnästä AVI:n kanssa. Hankeasiakirjat on vietävä Ahjo-järjestelmään päätöksessä mainitulle diaarinumerolle.

Hankeasiakirjat allekirjoittaa kaupunginkirjastossa kirjastopalvelujen johtaja Helsingin kaupungin kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan toimintasäännön 11 § 1 momenttiin perustuen.

Päätöksen perustelut

Rahoitusjohtajan 13.9.2017 tekemän päätöksen (64 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtaja päättää kulttuurin ja vapaa-ajan toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.

Päätös tullut nähtäväksi 22.12.2017

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

Sulje

Lisätietojen antaja

Helena Pättiniemi, hallintosihteeri, puhelin: 09 310 85516

helena.pattiniemi@hel.fi

Heini Oikkonen-Kerman, kirjastonjohtaja, Kannelmäen kirjasto, puhelin: 09 310 32889

heini.oikkonen-kerman@hel.fi

Päättäjä

Kirsti Laine-Hendolin
hallintojohtaja

Liitteet (pdf)

1. Villiä hurjempi länsi -hanke.pdf
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.