Yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän merkitseminen rinnakkaiseksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi Malminkaari 21 edustalla
Yhdistetyn pyörätien ja jalkakäytävän merkitseminen rinnakkaiseksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi Malminkaari 21 edustalla
Päätös
Liikenne- ja katusuunnittelupäällikkö päätti, että merkitään Malminkaari 21 edustan yhdistetty pyörätie ja jalkakäytävä liikennemerkein ja tiemerkinnöin rinnakkaiseksi pyörätieksi ja jalkakäytäväksi noin 20 metrin matkalla alkaen Soidintien risteyksestä.
Kustannusennuste
RYA, Rake 800 €
Päätöksen perustelut
Kadun käyttäjiltä saatujen palautteiden perusteella jalankulun ja pyöräilyn liikennejärjestelyt ovat epäselvät Malminkaarella Soidintien risteysalueella. Malminkaarta pohjoiseen kuljettaessa sulkuviivalla erotettu rinnakkainen pyörätie ja jalkakäytävä muuttuvat Soidintien risteyksen jälkeen keskiviivalla erotetuksi yhdistetyksi väyläksi. Liikennejärjestelyiden selkeyttämiseksi rinnakkaista pyörätietä ja jalkakäytävää jatketaan risteyksen jälkeen noin 20 metrin matkalta, jolloin saadaan selvempi ohjautuvuus kävelijän ja pyöräilijän kannalta.
Päätös tullut nähtäväksi 11.12.2017
OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI
Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.
Oikaisuvaatimusoikeus
Oikaisuvaatimuksen saa tehdä
- se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
- kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika
Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.
Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.
Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.
Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.
Oikaisuvaatimusviranomainen
Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kaupunkiympäristölautakunta.
Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:
Sähköpostiosoite: | |
Postiosoite: | PL 10 |
00099 HELSINGIN KAUPUNKI | |
Faksinumero: | (09) 655 783 |
Käyntiosoite: | Pohjoisesplanadi 11-13 |
Puhelinnumero: | (09) 310 13700 (Yleishallinto) |
Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.
Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö
Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.
Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava
- päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
- miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
- millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
- oikaisuvaatimuksen tekijä
- millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
- oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja
Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.
Lisätietojen antaja
Juha Ruonala, liikenneinsinööri, puhelin: 09 310 37416