Etelä-Suomen aluehallintovirastolta haettava valtionavustus Helsinki DigiKult -hankkeelle
Päätös
Etelä-Suomen aluehallintovirastosta (AVI) haetaan valtionavustusta kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnon kehittämispalveluiden Helsinki DigiKult -hankkeelle nuorten tieto- ja neuvontatyöhön sekä digitaaliseen nuorisotyöhön. Hanke toteutetaan yhteistyössä nuoriso- ja kirjastopalveluiden kanssa tavoitteena, että nuoret pääsevät tutustumaan meneillään oleviin ajankohtaisiin teknologisiin kehityssuuntiin. Hankkeen kautta nuorille muodostuu käsitys siitä, mihin heidän omaa harrastussuuntautuneisuuttaan ja koulutuspolkujaan kannattaa jatkossa kehittää ja millaisia valmiuksia tulevaisuuden työelämä tulee odottamaan ja edellyttämään.
Hankkeen tavoitteena on myös, että nuoret perehtyvät digitalisaation soveltamiseen ja uusien digitaalisten innovaatioiden testaamiseen ja käyttöönottoon. Toiminta mallinnetaan jatkoa varten saatujen palautteiden ja kokemusten perusteella.
Hanke toteutetaan siten, että nuoriso- ja kirjastoalan ammattilaiset kokoavat 6-8 ryhmää eri puolilta Helsinkiä. Ryhmät kokoontuvat säännöllisesti ja esittelevät toimintaansa asiasta kiinnostuneille suuremmissa yhteistapaamisissa.
Toimintaa rakennetaan alueellisten kulttuuri- ja vapaa-aikapalvelujen ja kirjastojen tiiviissä yhteistyössä. Tarkoituksena on myös tukea lähekkäin toimivien kirjastojen ja nuorisotalojen keskinäistä yhteistyötä.
Hanke johdetaan kehittämispalvelujen kehittämisyksikössä, jossa hankkeelle nimetään vastuuhenkilö.
Hankkeen kesto: 1.4.2018 - 30.5.2019.
Kokonaiskustannukset: 105 400 euroa.
Haettava avustus: 50 000 euroa.
Omarahoitusosuus: 53 %, joka koostuu nuoriso-ohjaajien ja kirjaston media-alan ammattilaisten käyttämästä työajasta.
Mikäli Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) rahoituspäätös on myönteinen, hankkeelle avataan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan laskentajärjestelmään oma projektitunniste hankkeen menojen ja tulojen seuraamiseksi.
Varsinaisen avustushakemuksen Etelä-Suomen aluehallintovirastolle (AVI) laatii kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinto, joka vastaa mahdollisesta hakemuksen täydentämisestä, mahdollisista lisäaikojen hakemisista, avustuksen käytön raportoinnista ja muusta hankkeeseen liittyvästä viestinnästä Etelä-Suomen aluehallintoviraston (AVI) kanssa. Hankeasiakirjat on vietävä Ahjo-järjestelmään päätöksessä mainitulle diaarinumerolle.
Hankeasiakirjat allekirjoittaa kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallinnossa hallintojohtaja Helsingin kaupungin hallintosäännön 24 § 4 momenttiin perustuen.
Päätöksen perustelut
Rahoitusjohtajan 13.9.2017 tekemän päätöksen (64 §) mukaan kulttuurin ja vapaa-ajan toimialan hallintojohtaja päättää kulttuurin ja vapaa ajan toimialaan liittyvien valtionavustusten sekä niihin verrattavien etuuksien hakemisesta.
Päätös tullut nähtäväksi 15.12.2017
MUUTOKSENHAKUKIELTO
Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.
Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §
Lisätietojen antaja
Suvi Kuikka, erityissuunnittelija, puhelin: 09 310 64731
Anne Ojanperä, suunnittelija, puhelin: 09 310 79485
Paula Mantila, sihteeri, puhelin: 09 310 87721