Hankintaoikaisuvaatimus (kenttäraportointipalvelun hankinta)

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2017-013667
Asialla on uudempia käsittelyjä
12. / 186 §

Hankintaoikaisuvaatimus (kenttäraportointipalvelun hankinta)

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti hylätä kenttäraportointipalvelun hankintapäätökseen kohdistuneen Finn-ID Oy:n hankintaoikaisuvaatimuksen.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Taustasäännökset

Hankintalain (1397/2016) 133 §:n mukaan asianosainen voi vaatia hankintaoikaisua hankintaa koskevasta päätöksestä.

Helsingin kaupungin hallintosäännön 19 luvun 4 §:n mukaan kaupunginhallituksen, sen jaoston ja sen alaisen viranomaisen päätöksestä tehdyn hankintaoikaisun käsittelee kaupunginhallitus.

Hankintaoikaisuvaatimus

Kenttäraportointipalvelun kilpailutuksessa tarjouksen antanut Finn-ID Oy on esittänyt hankintaoikaisuvaatimuksen määräajassa. Finn-ID Oy on saattanut asian myös valituksena markkinaoikeuteen.

Finn-ID Oy esittää, että kilpailutuksen voittanut tarjoaja (Geometrix Oy) on virheellisesti valittu kilpailutuksen voittajaksi. Perusteluna väitteelleen Finn-ID Oy esittää, että voittaja on osallistunut hankintamenettelyn valmisteluun ja että sillä sen vuoksi on ollut olennaista tietoa hankintamenettelyn kokonaisuudesta, jota muilla tarjoajilla ei ole ollut. Hankintaoikaisuvaatimus vaatimuksineen ja perusteluineen on kokonaisuudessaan tämän esityksen liitteenä.

Hankintamenettely

Ketään tarjoajista ei ole hankintamenettelyssä asetettu eriarvoiseen asemaan.

Ennen hankintamenettelyn aloitusta (ennen tarjouspyynnön julkaisemista) pyydettiin nykyistä sopimustoimittajaa Geometrix Oy:tä toimittamaan tarjouspyyntöasiakirjoihin liitettäväksi asiakirja, jossa kuvataan Helsingin kaupunkiympäristön kenttäraportointialustan integraatiot ympäröiviin järjestelmiin. Lisäksi asiakirjassa on kuvattu muutamia kenttäraportoinnin raportteja sekä dokumenttiaineistoa. Nämä kuvaukset koskevat jo toteutuneita vuosia 2013-2017. Kuvaukset eivät siten koske uuden kilpailutuksen toimintoja, rajapintoja tai raportteja, vaan ovat toimineet kilpailutuksessa faktatietona siitä, kuinka nyt voimassa olevalla sopimuskaudella on toimittu.

Tasapuolisen kilpailuttamisen kannalta on ollut välttämätöntä, että asiakirjassa kuvatut tiedot on julkaistu kaikille potentiaalisille tarjoajille avoimesti osana tarjouspyyntöasiakirjoja.

Asiakirja ja siihen sisältyvät tiedot on pyydetty Geometrix Oy:ltä, koska se on voimassa olevalla sopimuskaudella sopimusosapuolena toimittanut Helsingin kaupungille asiakirjassa mainitut palvelut. Näin ollen sillä on ollut hyvät valmiudet toimittaa nämä tiedot tarjouspyyntöä varten. Geometrix Oy on voimassa olevan sopimuksen mukaisesti vastuussa kenttäraportointipalvelun teknisen dokumentaation ylläpidosta ja toimittamisesta tilaajalle.

Hankintamenettelyä tai tarjouspyyntöasiakirjoja ei ole valmisteltu Geometrix Oy:n kanssa, vaan sitä on ainoastaan pyydetty toimittamaan yllä mainitun liitteen 7 faktatiedot muiden tarjoajien tutustuttavaksi.

Asiakirjaan on kirjattu sana "luottamuksellinen", mutta Geometrix Oy on todennut ennen tarjouspyynnön julkaisemista, että kirjaus ei ole aiheellinen. Asiakirja sisältää palvelun kuvauksen faktatietoa, joka on julkaistavissa osana tarjouspyyntöasiakirjoja.

Hankintayksiköllä on hankintalain mukaisesti harkintavaltaa asettaa hankinnan sisältö tarpeitaan vastaavaksi.

Hankintayksikkö ei ole pitänyt mitään tarjouksista poikkeuksellisen alhaisena. Hankintamenettelyssä ei minkään tarjouksen kohdalla edes harkittu hankintalain 96 §:n mukaista menettelyä, sillä mikään tarjouksista ei vaikuttanut poikkeuksellisen alhaiselta. Hankinnan voi toteuttaa annetuilla hinnoilla.

Kuuleminen

Hankintaoikaisuvaatimuksen johdosta on hallintolain mukaisesti kuultu Geometrix Oy:tä. Geometrix Oy:n lausuma on tämän esityksen liitteenä.

Päätelmä

Hankinnassa ei ole hankinnan suunnittelun eikä hankintamenettelyn aikana millään tavoin poikettu tarjoajien tasapuolisesta ja syrjimättömästä kohtelusta. Hankinta on toteutettu hankintalaissa ja muussa lainsäädännössä säädetyn mukaisesti. Asiassa ei ole ilmennyt mitään sellaista uutta tietoa, joka muuttaisi tätä käsitystä. Näin ollen hankintaoikaisuvaatimus ei anna aihetta muuttaa hankintajohtajan 13.2.2018 tekemää hankintapäätöstä.

Hankintaoikaisuvaatimus tulee sen vuoksi hylätä.

Sulje

Keskushallinto Kaupunginkanslia Talous- ja suunnitteluosasto Hankinnat ja kilpailuttaminen Hankintajohtaja 13.02.2018 § 7

Päätös

Hankintajohtaja päätti hyväksyä Geometrix Oy tarjouksen kokonaistaloudellisesti edullisimpina.

Hankintasopimus sopijapuolten välillä syntyy vasta myöhemmin erikseen allekirjoitettavalla sopimuksella. EU-kynnysarvot ylittävien hankintojen osalta hankintasopimus voidaan tehdä aikaisintaan 14 päivän kuluttua siitä, kun ehdokas tai tarjoaja on saanut tai hänen katsotaan saaneen päätöksen ja valitusosoituksen tiedoksi.

Hankinnan arvioitu arvonlisäveroton arvo on noin 1 200 000 euroa (alv 0 %) sopimuskaudelta, joka on neljä vuotta.

Päätöksen perustelut

Kilpailutus perustuu Helsingin kaupunginkanslian 22.12.2017 päivättyyn tarjouspyyntöön H126-17 / HEL 2017-013667 Kenttäraportointipalvelu. Hankinta on toteutettu avoimella menettelyllä.

Hankinnasta on julkaistu hankintailmoitus 22.12.2017 sähköisessä HILMA-ilmoituskanavassa www.hankintailmoitukset.fi. Lisäksi hankinnasta on julkaistu korjausilmoitus 22.1.2018.
Määräaika tarjousten jättämiselle päättyi 31.1.2018. Määräaikaan mennessä saapui 3 tarjousta: Geometrix Oy, Vincit Development Oy ja Finn-ID Oy.

Tarjoajien soveltuvuuden tarkastaminen

Tarjouspyynnössä on esitetty tarjoajan soveltuvuudelle asetetut
vaatimukset ja selvitysvelvollisuudet.
Kaikki tarjoajat täyttivät vaatimukset ja selvitysvelvollisuudet.

Tarjousten tarjouspyynnönmukaisuuden tarkastaminen

Kaikki tarjoukset olivat tarjouspyynnön mukaisia.

Tarjousten vertailu

Valintaperusteena oli kokonaistaloudellinen edullisuus.

Tarjouspyynnön Päätöksenteon perusteiden mukaan hinnan painoarvo on 80 pistettä ja laadun 20 pistettä.

Tarjousten vertailu hinta- ja laatupisteineen on tämän päätöksen liitteenä olevassa vertailutaulukossa. Vertailu osoittaa, että kokonaistaloudellisesti edullisimman tarjouksen on tehnyt Geometrix Oy.

Lisätiedot

Harri Kostio, Palvelupäällikkö, puhelin: (09) 310 31717

harri.kostio@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 16.04.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta.

Sovellettava lainkohta: Laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista 146 §

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Marja Sarmela, hankintalakimies, puhelin: 09 310 31651

marja.sarmela@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Finn-ID Oy, oikaisuvaatimus 27.2.2018
Liitettä ei julkaista internetissä.
2. Lausunto_allekirjoitettu.pdf
Liitettä ei julkaista internetissä.

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.