Määrärahan myöntäminen hankevalmisteluun Euroopan Unionin rahoitusohjelmaan, Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin rahoitushaku

HEL 2017-013679
Asialla on uudempia käsittelyjä
20. / 622 §

Helsingin kaupungin liittyminen EIT Urban Mobility Associationin jäseneksi

Helsingin kaupunginhallitus

Päätös

Kaupunginhallitus päätti, että Helsingin kaupunki liittyy EIT Urban Mobility Association –yhdistyksen jäseneksi ”Tier 1” -jäsenyystasolla syyskuussa 2019.

Samalla kaupunginhallitus päätti myöntää kaupunginkanslian elinkeino-osaston käytettäväksi verkoston ensimmäisen vuoden 2019 jäsenmaksua varten tarvittavan 50 000 euron (alv 0%) määrärahan. Jäsenmaksu vuoden 2019 osalta maksetaan talousarvion kohdalta 1 30 01 Kaupunginhallituksen käyttövarat, projektirakenneosa 104020106303. Verkoston jäsenmaksut 2020 alkaen varaudutaan maksamaan talousarvion kohdalta 1 50 03 Maksuosuudet, korvaukset ja jäsenmaksut.

Samalla kaupunginhallitus päätti valtuuttaa kaupunginkanslian elinkeino-osaston edustamaan kaupunkia yhdistyksessä sekä valtuuttaa elinkeinojohtajan allekirjoittamaan yhteistyön toteuttamiseksi tarvittavat asiakirjat ja rahoitussopimuksen, hyväksymään vuosittaiset talous- ja toimintasuunnitelmat sekä tarvittaessa tekemään liittymisasiakirjoihin pieniä, teknisluonteisia muutoksia.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

EIT Urban Mobility Association (KIC)

Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutti (EIT) on Euroopan unionin vuonna 2008 perustama Euroopan innovointikykyä tukeva EU:n elin. Se tukee yritysosaamista ja uusia ideoita yhdistämällä johtavat yritykset, yliopistot ja tutkimuskeskukset ”osaamisen kolmioksi”, jolla voidaan muodostaa dynaamisia rajat ylittäviä kumppanuuksia eli innovointiyhteisöjä (KIC – Knowledge and Innovation Community). Näiden yhteisöjen avulla tiivistetään Euroopan laajuista yhteistyötä paitsi edellä mainittujen tahojen niin myös kaupunkien kuin muiden toimijoiden välillä.

KIC:ien tavoitteena on synnyttää innovaatiomyönteisiä ympäristöjä tuotekehitykselle, tutkijoille ja yrityksille sekä luoda uusia yrityksiä ja työpaikkoja. KIC kattaa koko innovaatioketjun koulutusohjelmista tuotteistamiseen, innovaatioprojekteihin ja kiihdyttämöihin. Yhteisen strategisen sateenvarjon alla toimintaa ja resursseja voidaan suunnata kohti yhteisiä tavoitteita. Innovaatioyhteisöjen rakenne mahdollistaa toiminnan suuntaamisen nopeasti ja joustavasti muuttuvan ympäristön tarpeisiin.

Tammikuussa 2018 julkaistiin EIT:n rahoitushaku kaupunkiliikenteen innovointiyhteisön synnyttämisestä, jonka tehtävänä on etsiä ratkaisuja älykkääseen ja kestävään liikenteeseen. Helsingin kaupunki osallistui rahoitushakuun kansliapäällikön päätöksellä 14.5.2018 § 121 osana ”Mobilus”-konsortiota 47 kumppanin kanssa. Vuoden 2018 marraskuussa EIT valitsi Mobilus-konsortion voittavaksi hakemukseksi, jonka jälkeen työ verkoston oikeudellisen rakenteen luomiseksi on alkanut hakijoiden välisenä yhteistyönä.

EU rahoitus Mobilus konsortiolle ja sen pohjalta syntyvälle EIT Urban Mobility KIC verkostolle on yhteensä noin 399 miljoonaa euroa 7 vuoden aikajaksolla. Toiminnan suunnitteluun, sekä rahoitushakuihin ja yhteisiin hankkeisiin osallistuminen edellyttää verkostoon liittymistä. Verkoston jäsenenä Helsinki voi hyödyntää rahoitusta omassa kehittämistoiminnassaan, alueen korkeakoulujen tutkimustoiminnassa sekä alueen yritysten innovaatiotoiminnan tukemisessa.

Helsinki on osallistunut yhtenä perustajajäsenenä vuoden 2019 aikana verkoston strategisten tavoitteiden asettamiseen sekä vuoden 2020 toimintasuunnitelman laatimiseen. Liittymällä verkoston jäseneksi ja maksamalla vuoden 2019 jäsenmaksun Helsinki saa oikeuden hyödyntää EIT rahoitusta vuonna 2020 ja pääsee samalla täysimääräisesti osallistumaan vuoden 2021 toimintasuunnitelman laatimiseen.

Urban Mobility KIC on valinnut viisi strategista tavoitetta, joiden pohjalta muodostetaan vuosittaiset toimintasuunnitelmat 1) kaupunkiympäristön arvon korostaminen ja elettävyyden parantaminen, 2) innovaatioiden edistäminen koulutuksella ja opetuksella, 3) liikkumisen käyttäjäkeskeisyyden edistäminen, 4) eurooppalaisen kilpailukyvyn ja markkinoiden kehittäminen sekä 5) markkinoiden ja käyttäytymisen muutoksen stimulointi osallisuutta edistämällä ja sääntelyä kehittämällä

Jäsenyyden hyödyt kaupungille

Helsingin kaupunkistrategian mukaan koko kaupunkia kehitetään alustana innovaatioille ja uusille kokeiluille sekä uutta luovalle elinkeinopolitiikalle. Lisäksi kaupunkistrategian mukaisesti Helsinki haluaa vahvistaa kansainvälistä profiiliaan muotoilun suurkaupunkina ja asemaansa osallisuuden ja avoimuuden kansainvälisenä edelläkävijänä. Edelleen kaupunkistrategian mukaisesti Helsinki pyrkii kokonaisvaltaisesti toimivan älykkään liikennejärjestelmän edelläkävijäksi, ja jotta tässä voidaan onnistua, on Helsingin rakennettava strategisia kumppanuuksia kansainvälisten toimijoiden ja muiden johtavien kaupunkien kanssa. Näiden tavoitteiden edistämiseksi Urban Mobility KIC -verkosto on erinomainen alusta.

EIT Urban Mobility KIC -verkosto kokoaa yhteen Euroopan johtavat kaupunkiliikenteen kehittäjätahot. Helsinki on profiloitunut kansainvälisesti yhtenä liikenteen kehityksen edelläkävijöistä ja sen innovaatiomyönteisyys, muotoilulähtöisyys ja kokeilukulttuuri herättävät maailmanlaajuista kiinnostusta. Kaupungin jäsenyys osana KIC-verkostoa vahvistaa tätä imagoa ja luo mahdollisuuksia uusien kumppanuuksien synnyttämiselle ja helsinkiläisen osaamisen viennille, uudelle liiketoiminnalle ja olemassa olevan liiketoiminnan laajentamiselle. Samalla verkosto mahdollistaa muiden toimijoiden kompetenssien täysimääräisen hyödyntämisen Helsingin omien liikennehaasteiden ratkaisemiseksi. Keskeinen osa KIC-toimintaa on myös City Club -työryhmä, joka vastaa osaltaan innovaatioprojektien haastekatalogin luomisesta. City Clubin keskeinen vastuu on kytkeä KIC-toiminta kaupunkien aitoihin kehittämishaasteisiin. Osallisuudellaan Helsinki varmistaa, että verkostossa käytettävä rahoitus kohdentuu niihin konkreettisiin haasteisiin, jotka koskettavat erityisesti Helsinkiä.

EIT Urban Mobility KIC tuo yhteen perustamisvaiheessaan 13 kaupunkia, 16 yritystä, 11 korkeakoulua ja 7 tutkimuslaitosta ympäri Eurooppaa. Helsingin mukana olo tässä yhteisössä luo mahdollisuuksia laajan osaamispoolin hyödyntämiselle, ja tukee siten täysin kaupunkistrategiassakin asetettuja kansainvälistymisen ja älykkään liikkumisen tavoitteita.

Liittyminen Urban Mobility Associationiin

Jäsenyys ja sen hyötyjen konkretisoiminen edellyttävät aktiivista osallistumista yhteistyöhön sekä eri ohjelmakokonaisuuksien suunnitteluun. Kaupunginkanslian elinkeino-osaston innovaatiot ja uudet kokeilut -yksikkö toimii Helsingin kaupungin vastuuyksikkönä verkostossa tehden tiivistä yhteistyötä muun muassa toimialojen ja Forum Virium Helsingin kanssa.

Urban Mobility KIC -verkostossa on kaksi jäsenyystasoa (tier 1 ja tier 2), jotka oikeuttavat eri tasoiseen osallistumiseen. Esityksen mukaisesti Helsingin kaupunki liittyisi verkostoon tier 1 -jäsenenä, jolla saadaan suurempi äänioikeus sekä rajoittamaton rahoituksen hakuoikeus. Tier 1 -jäsenyyden arvonlisäveroton jäsenmaksu on 50 000 € vuodessa. Verkostosta eroaminen on mahdollista, milloin tahansa. Mahdollinen eroaminen astuu voimaan irtisanoutumisvuoden lopussa.

Vuoden 2019 talousarvion noudattamisohjeen (kaupunginhallitus 17.12.2018 § 823) mukaan toimialan tai liikelaitoksen esityksestä kaupunginhallitus päättää kaupungin liittymisestä järjestöihin. Järjestöistä eroamisesta voi päättää toimialan tai liikelaitoksen päällikkö. Ehdotettaessa liittymistä uuteen järjestöön, tulee samassa yhteydessä pyrkiä tarkastelemaan hallintokunnan jäsenyyksiä kokonaisuutena ja mahdollisuutta luopua jostakin jäsenyydestä.

Helsingin kaupunki on ollut jäsenenä International Regions Benchmarking Consortium –nimisessä kaupunkiseutujen verkostossa. Verkoston toiminta on lakannut, ja Helsingin jäsenyydestä luopumisesta valmistellaan erillinen kansliapäällikön päätös syksyllä 2019.

Päätösesitys kaupungin liittymisestä Urban Mobility Associationiin on valmisteltu kaupunginkanslian elinkeino-osastolla.

Sulje

Kaupunginhallitus 26.08.2019 § 538

Päätös

Esittelijä poisti asian esityslistalta.

Käsittely

Esittelijä peruutti ehdotuksensa kokouksessa ennen kuin keskustelu asiasta oli alkanut.

Esittelijä
kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna
Lisätiedot

Kalle Toivonen, erityisasiantuntija, puhelin: 310 36178

kalle.toivonen@hel.fi

Keskushallinto Kaupunginkanslia Kansliapäällikkö 14.05.2018 § 121

Päätös

Kansliapäällikkö päätti hyväksyä Helsingin kaupungin osallistumisen kumppanina Euroopan innovaatio- ja teknologiainstituutin (EIT) rahoitushakuun Innovointiyhteisöstä eli Knowledge and Innovation Communitystä (KIC) rahoitushakemuksessa ”Mobilus”.

Samalla kansliapäällikkö päätti valtuuttaa kaupunginkanslian elinkeino-osaston kilpailukyky ja kansainväliset asiat yksikön toimimaan kaupungin edustajana kyseisessä rahoitushakemuksessa ja allekirjoittamaan hakemukseen tarvittavat asiakirjat. Lisäksi kansliapäällikkö päätti, että liittymisestä mahdolliseen tulevaan Urban Mobility Knowledge and Innovation Community (KIC) verkostoon tulee tehdä erillinen päätös.

Päätöksen perustelut

EIT tukee yritysosaamista ja uusia ideoita yhdistämällä johtavat yritykset, yliopistot ja tutkimuskeskukset, ”osaamisen kolmioksi”, jotta voidaan muodostaa dynaamisia rajat ylittäviä kumppanuuksia eli innovointiyhteisöjä (KIC). Niiden avulla tiivistetään Euroopan laajuista yhteistyötä paitsi edellä mainittujen tahojen niin myös kaupunkien ja muiden toimijoiden välillä.

KIC:ien tuloksena toteutuu innovaatiomyönteisiä ympäristöjä, joissa syntyy uusia tuotteita, yrittäjiä, yrityksiä, työpaikkoja ja tutkijoita. KIC kattaa koko innovaatioketjun aina koulutusohjelmista, tuotteistamiseen, innovaatioprojekteihin ja kiihdyttämöihin. Yhteisen strategisen sateenvarjon alla toimintaa voidaan suunnata kohti yhteisiä tavoitteita. Innovaatioyhteisöjen rakenne on sellainen, että ne voivat suunnata toimintaansa nopeasti ja joustavasti muuttuvan ympäristön tarpeisiin.

Tammikuussa 2018 julkaistiin EIT:n rahoitushaku kaupunkiliikkumisen innovointiyhteisöstä. Siinä etsitään ratkaisuja älykkääseen, kestävään ja läpileikkaavaan liikenteeseen. Helsinki on profiloitunut yhtenä liikenteen kehityksen edelläkävijöistä ja lisäksi kaupungin innovaatiomyönteisyys, muotoilulähtöisyys ja kokeilukulttuuri herättävät paljon kansainvälistä kiinnostusta. Useista kilpailevista hakemuksista parhaiten Helsingin tavoitteisiin sopivaksi arvioitiin Mobilus yhteenliittymä.

Rahoitushakemuksen valmisteluun on osallistunut noin 50 kumppania eri maista. Helsingin kaupunki on osallistunut valmisteluun yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Forum Virium Helsinki Oy:n kanssa. Kaupungin osallistumisella rahoitushakuun vahvistetaan Helsingin asemaa älykkään ja kestävän liikkumisen rintamalla ja samalla parannetaan Helsingin ja helsinkiläisten yritysten kilpailukykyä sekä mahdollistetaan uusien eurooppalaisten yhteistyösuhteiden syntymistä.

Lisätiedot

Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 310 36571

mirja.eklund@hel.fi

Iina Oilinki, johtava asiantuntija, puhelin: 310 23116

iina.oilinki@hel.fi

Keskushallinto Kaupunginkanslia Elinkeino-osasto Elinkeinojohtaja 22.12.2017 § 118

Päätös

Elinkeinojohtaja päätti viitaten kansliapäällikön 30.6.2017 §:ssä 56 (HEL 2017–007513) tekemään päätökseen, että keskitettyyn hanketoimintaan varatusta määrärahasta talousarviokohdasta 1 50 04 voidaan myöntää vuodelle 2017 enintään 35 000 euroa (projektinumero 1098040001) kilpailukyky ja kansainväliset asiat yksikölle Urban Mobility Knowledge and Innovation Community (KIC) verkoston rahoitusohjelman hakemuksen valmisteluun.

Samalla elinkeinojohtaja päätti allekirjoittaa valmistelua koskevan sopi-muksen.

Mahdolliseen tulevaan Urban Mobility Knowledge and Innovation Community (KIC) verkostoon liittymisestä tehdään erillinen päätös.

Päätöksen perustelut

Rahoitusohjelman valmisteluun osallistuu noin 50 kumppania eri mais-ta. Helsingin kaupunki osallistuu valmisteluun yhteistyössä Aalto-yliopiston ja Forum Virium Helsinki Oy:n kanssa. Valmisteluun osallistuvat kumppanit sitoutuvat sopimuksella yhteistyöhön sekä teknillisten, tieteellisten, taloudellisten ja sosiaalisten tavoitteiden asettamiseen ra-hoitusohjelman haun valmistelussa.

Knowledge ja Innovation Communityt (KIC) ovat yhteisöjä, jotka tuovat yhteen yritykset, tutkimuslaitokset ja yliopistot. Niiden avulla tiivistetään Euroopan laajuista yhteistyötä paitsi edellä mainittujen niin myös kau-punkien välillä. KIC:en lopputuotteena on innovaatiomyönteisiä ympä-ristöjä, joissa syntyy tuotteita, yrittäjiä ja yrityksiä, tutkijoita sekä työ-paikkoja. KIC kattaa koko innovaatioketjun aina koulutusohjelmista, tuotteistamiseen ja innovaatioprojekteihin kuin myös kiihdyttämöihin. Yhteisen strategisen sateenvarjon alla toimintaa voidaan suunnata koh-ti yhteisiä tavoitteita. Yhteisöjen rakenne on sellainen, että ne voivat suunnata toimintaansa nopeasti ja joustavasti muuttuvan ympäristön tarpeisiin.

Nyt valmistelussa olevassa kestävän kaupunkiliikkumisen KIC:ssä etsi-tään ratkaisuja älykkääseen, kestävään ja läpileikkaavaan liikentee-seen. Kilpailevia verkostoja on useita ja näistä parhaiten Helsingin ta-voitteisiin sopivaksi on arvioitu Mobilus yhteenliittymä. Helsinki on profi-loitunut yhtenä liikenteen kehityksen edelläkävijöistä. Myös kaupungin innovaatiomyönteisyys, muotoilulähtöisyys ja kokeilukulttuuri herättävät paljon kansainvälistä kiinnostusta. Helsingin osallistumisella Mobilus KIC:n strategiseen valmisteluun varmistetaan, että yhteistyöverkoston, jos se saa rahoituksen, toiminta on Helsingin liikkumisen kehittämisen tavoitteiden mukaista. Osallistumisella vahvistettaisiin Helsingin ase-maa älykkään ja kestävän liikkumisen rintamalla ja samalla parannet-taisiin Helsingin ja Helsinkiläisten yritysten kilpailukykyä sekä mahdollistettaisiin uusien yhteistyösuhteiden syntymistä Suomen ulkopuolella.

Lisätiedot

Mirja Eklund, EU-suunnittelija, puhelin: 310 36571

mirja.eklund@hel.fi

Kalle Toivonen, Projektipäällikkö, puhelin: 310 36178

kalle.toivonen@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 24.09.2019

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupunginhallitus.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

kansliapäällikkö
Sami Sarvilinna

Lisätietojen antaja

Santtu von Bruun, yksikön päällikkö, puhelin: 09 310 36258

santtu.vonbruun@hel.fi

Kalle Toivonen, erityisasiantuntija, puhelin: 09 310 36178

kalle.toivonen@hel.fi