Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala, Nuorisopalvelut, toiminta-avustukset 2018

HEL 2018-000120
Asialla on uudempia käsittelyjä
7. / 17 §

Toiminta-avustukset vuodelle 2018

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto

Päätös

Kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan nuorisojaosto päätti

  1. myöntää toiminta-avustusta liitteen mukaisesti helsinkiläisille varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksille yhteensä 774 000 euroa menokohdalta 473000 2931500508.

    Avustusta saavan on noudatettava nuorisolautakunnan hyväksymää nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä (https://www.hel.fi/kulttuurin-ja-vapaa-ajan-toimiala/fi/avustukset/nuorisotoiminnan_avustukset/).
  2. todeta että vuokra-avustukseen oikeuttavat menot on huomioitu avustussummassa nuorisojaoston päätöksen mukaisesti eli korkeintaan 300 euroa kuukaudessa.
  3. todeta että vuoden 2018 toiminta-avustus tulee selvittää vuoden 2019 toiminta-avustuksen haun yhteydessä tai viimeistään 28.2.2019 mennessä (edellisen vuoden toimintakertomus, tuloslaskelma ja tase sekä jäljennös tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta).
  4. todeta että Kanava nuoriso ry:n (nro 121) avustus maksetaan vahvistettua tilinpäätöstä vastaan (tuloslaskelma, tase ja jäljennös toiminnan/tilintarkastuskertomuksesta).
  5. todeta että Tieto on valtaa ry:n (nro 152) avustus maksetaan vahvistettua tilinpäätöstä vastaan (jäljennös edellisen vuoden tilin/toiminnantarkastuskertomuksesta)
  6. olla myöntämättä avustusta seuraaville varhaisnuoriso- ja nuorisoyhdistyksille:

    Sjöscoutkåren Seaboys r.f (nro 91)
    hylkäysperuste: yhdistyksen jäsenpohja ei täytä avustuksen saamisen ehtoja.

    Vuosaaren Vapaaehtoinen Palokunta Vuosaaren VPK ry nuoriso-osasto (nro 103)
    hylkäysperuste: yhdistyksen jäsenpohja ei täytä avustuksen saamisen ehtoja.

    Inkerikeskus ry (nro 119)
    hylkäysperusteet: yhdistys ei ole nuorisoyhdistys

    Kadia ry (nro 120)
    hylkäysperusteet: yhdistyksen hallinnossa ja taloushallinnassa on epäselvyyksiä.

    Koulutus- ja kehitysyhdistys Merihepo ry (nro 125)
    hylkäysperuste: yhdistyksen hallinto ja taloushallinta on puutteellista.

    Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry (nro 130)
    hylkäysperuste: nuorisopalvelut hankkii ostopalveluina suuren osan yhdistyksen toiminnasta ja muu yhdistyksen saama julkinen tuki on riittävä.

    Metrokappeli – Yhdistys ry / lasten ja nuorten toiminta (nro 138)
    hylkäysperuste: yhdistys ei ole nuorisoyhdistys.

    Muutoksii ry (nro 139)
    hylkäysperuste: yhdistyksen hallinnossa ja taloushallinnassa on epäselvyyksiä.

    Silta-Klubi (Kulttuurin ja kehityksen edistämisyhdistys ry) (nro 145)
    hylkäysperusteet: yhdistyksen hakemus on puutteellinen

    Taakuleeye Helping hand ry (nro 151)
    hylkäysperuste: yhdistyksen hallinnossa ja taloushallinnassa on epäselvyyksiä.

Käsittely

Asian aikana kuultavina olivat kumppanuuspäällikkö Markku Toivonen, nuorisosihteeri Tuulia Saves ja nuorisosihteeri Virpi Talasmäki.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vuoden 2018 toiminta-avustukset olivat haettavissa 28.2.2018 mennessä. Avustuksia haetaan kaupungin sähköisen asiointipalvelun kautta, mutta myös paperiset avustushakemukset hyväksytään. Tänä vuonna kaikki hakemukset toimitettiin sähköiseen asiointipalveluun. Hakemuksia tuli yhteensä 158 hakijalta (vuonna 2017: 173) joista yksi veti hakemuksensa pois ja kaksi käsiteltiin starttiavustuksena kevään aikana.

Avustusta saavista järjestöistä valittiin vuonna 2017 seitsemän järjestöä, joille hankittiin ulkopuolinen tilinpidontarkastaminen. Käytäntö on osoittautunut hyväksi ja myös järjestön omaa toimintaa tukevaksi ja kehittäväksi toiminnoksi, joten se esitetään tehtäväksi myös vuonna 2018. Lisäksi tilinpidontarkastuksen yhteydessä pyydettiin konsultaatioapua myös kahden muun yhdistyksen hakemusten kanssa (Kadia ry ja Koulutus- ja kehitysyhdistys Merihepo ry).

Nuorisoapalvelut on huomioinut jakoehdotuksessaan järjestöjen avustuksensaannin tarpeet nuorisoyhdistysten avustusohjesäännön mukaisesti. Tänä vuonna ei tehty yleiskorostusta, mutta osalle yhdistyksistä pystyttiin esittämään tasokorotuksia tai huomioimaan toiminnan laajuuden, nuorten osallisuuden ja vaikuttavuuden kasvu avustusta korottamalla. Muutaman yhdistyksen kohdalla on esitetty avustuksen vähentämistä suuren julkisen tuen vuoksi tai viime vuoden vähäisten toimintamenojen takia. Joidenkin yhdistysten kohdalla korotusta ei voinut esittää yhdistyksen hakusumman, jota ei voi ylittää, takia.

Kuluvana vuonna toiminta-avustusten piiriin siirtyi viisi uutta yhdistystä (Mahdin Nuoret ry, Iftiin Development Association ry, Helsingin nuoret ajattelijat ry, Puistolan Vapaaehtoinen Palokunta Puistolan VPK ry:n nuoriso-osasto ja Suomen Venäjänkielisten keskusjärjestön osasto – SmarTeens ry) ja osa vanhoista toimijoista putosi pois. Hakijayhdistykset edustivat laajalti helsinkiläistä varhaisnuoriso- ja nuorisotyökenttää ollessaan niin harraste- ja kulttuurijärjestöjä kuin monikulttuurisuustaustaisia tai puoluepoliittisia toimijoita.

Valmistelussa pyrittiin aiempien vuosien tapaan yhä joustamaan ja pyytämään puuttuvia liitteitä ja lisätietoja useamman kerran, mutta kaikki yhdistykset eivät saaneet toimitettua vahvistettua tilinpäätöstä tai pyydettyjä lisätietoja määräaikaan mennessä.

Valmisteluvaiheessa kaksi toiminta-avustushakemusta siirrettiin käsiteltäväksi projektiavustusten puolelle starttiavustuksina (Liikkuva yhteisö ry ja Uudet Kuviot ry). Kahdella hakijalla (Helsingin 4H-yhdistys ry ja Sjöscoutkåren Vikingarna rf) toiminta-avustuksiin esitetään sisällytettävän myös yhdistyksiltä saapuneet projektiavustukset. Hankkeiden todettiin olevan sen kaltaisia, että niiden tukeminen kuuluu yhdistysten vuosittaiseen tukemiseen.

Toiminta-avustusesityksessä on huomioitu vuokra-avustaminen avustusohjesäännön ja enintään 300 euroa/kk mukaisesti. Vuokra-avustukseen oikeuttavia menoja oli 42 hakijalla (vuonna 2017: 39). Nimikkotilojen haltijat löytyvät myös valmistelutaulukosta vuokra-avustukseen oikeuttavien menojen kohdalta. SDPL:n Helsingin ja Uudenmaan piiri ry:lle esitetään myönnettäväksi vuokra-avustusta, samoin myös Stadin Nuorisoseurat ry:lle, vaikka tämä haki sen lisäksi myös toiminta-avustusta. Toiminta-avustusta ei Stadin Nuorisoseurat ry:lle voitu esittää, koska sitä hakevat sen jäsenjärjestöt. Mukana on myös joitakin uusia vuokra-avustuksen saajia, joiden tiloissa tullaan kumppanuusyksikön resurssien puutteen vuoksi vierailemaan vasta kesän ja syksy aikana.

Nuorisopalvelut esittää hylättäväksi Kadia ry:n, Muutoksii ry:n, Koulutus- ja kehitysyhdistys Merihepo ry:n ja Taakuleeye Helping hand ry:n hakemuksia, koska yhdistysten hallinnollisissa toimintatavoissa ja/tai vahvistetuissa tilinpäätöksissä ja/tai tilinpidontarkastuksessa olleessa kirjanpidossa oli epäselvyyksiä, virheellisyyksiä ja puutteita.

Sjöscoutkåren Seaboys rf:n, Inkerikeskus ry:n ja Vuosaaren Vapaaehtoinen Palokunta Vuosaaren VPK ry:n nuoriso-osaston, Metrokappeli – Yhdistys ry:n lasten ja nuorten toiminnan hakemuksia esitetään hylättäväksi, koska ne eivät täytä jäsenpohjaltaan nuorisoyhdistyksen määritelmää ja/tai eivät ole eritelleet tilinpidossaan lasten- ja nuorten toimintaa.

Silta-Klubi (Kulttuurin ja kehityksen edistämisyhdistys ry:n) hakemusta esitetään hylättäväksi, koska yhdistys ei toimittanut tilinpäätöstä annettuun määräaikaan mennessä. Lisäksi Lasten ja nuorten puutarhayhdistys ry:n hakemusta esitetään hylättäväksi, koska nuorisopalvelut hankkii ostopalveluna suuren osan yhdistyksen toiminnasta ja yhdistys saa riittävästi muuta julkista tukea.

Tänä vuonna hylättäväksi esitettäviä hakemuksia oli yli puolet vähemmän kuin viime vuonna ja myös hakemuksia ylipäänsä tuli hieman vähemmän. Nuorisopalvelut oli edellisessä vuosiavustusten jaossa huolissaan etenkin monikulttuuristaustaisten järjestöjen hallinnollisista ja taloushallinnallista puutteista. Nuorisopalvelut järjesti kuluneen vuoden aikana yhden erillisen tapaamisen, kaksi erilaista avustuksiin keskittyvää infoiltaa sekä ja näiden lisäksi useita yhdistyksiä sai henkilökohtaista neuvontaa. Yhdistyksen hallintoon ja taloudenpitoon liittyvät epäselvyydet ovat kuitenkin yhä suurin syy siihen miksi monikulttuurisuustaustaiset yhdistykset eivät ole avustuskelpoisia.

Toinen seikka, joka avustusten hakijoille tuottaa hankaluuksia, on nuorisoyhdistyksen määritelmä, jossa jäsenistä/aktiivisesti toimijoista 2/3 tulee olla alle 29-vuotiaita ja toiminta-avustuksen kohdalla näistä vielä yli puolet tulee olla 7–28-vuotiaita.

Nuorisoyhdistysten avustusohjesääntöä tullaan päivittämään vuoden 2018 aikana ja helsinkiläisiä nuorisojärjestöjä tullaan päivittämiseen liittyen kuulemaan useilla erilaisilla tavoilla.

Hakemukset ovat lautakunnan varsinaisten ja varajäsenten nähtävillä nuorisojaoston kokouspaikassa 29.5.2018 klo 15.45 alkaen.

Sulje

Kulttuurin ja vapaa-ajan toimiala Nuorisopalvelukokonaisuus Itäinen nuorisotyö Kumppanuusyksikkö Kumppanuuspäällikkö 19.01.2018 § 4

Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 06.06.2018

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

nuorisoasiainjohtaja
Mikko Vatka

Lisätietojen antaja

Virpi Talasmäki, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 89132

virpi.talasmaki@hel.fi

Tuulia Saves, nuorisosihteeri, puhelin: 09 310 23056

tuulia.saves@hel.fi