Hankinta, työnohjauspalvelut sopimuskaudelle 1.8.2018-31.7.2020, sosiaali- ja terveystoimiala

HEL 2018-000917
Asialla on uudempia käsittelyjä
6. / 110 §
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Työnohjauspalvelujen hankinnan periaatteista ja ehdoista sekä hankintavaltuudesta päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta

Päätös

Sosiaali- ja terveyslautakunta päätti

A. hyväksyä sosiaali- ja terveystoimialan työnohjauspalvelujen kilpailutuksen periaatteet ja ehdot sekä oikeuttaa sosiaali- ja terveystoimialan tekemään tarjouspyyntöasiakirjoihin tarvittaessa välttämättömiä vähäisiä muutoksia.

B. oikeuttaa toimialajohtajan:
- tekemään hankinnasta päätöksen
- päättämään optiokauden käyttöönotosta
- allekirjoittamaan hankintapäätöksen perusteella solmittavat sopimukset
- päättämään sopimusten irtisanomisista ja purkamisista.

Käsittely

Vastaava hankinta-asiantuntija Tuomas Riihivaara, kehittämispäällikkö Ulla Tyyskä ja hankintapäällikkö Hannu-Pekka Polttila olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Päätös on ehdotuksen mukainen.

Sulje

Vastaava hankinta-asiantuntija Tuomas Riihivaara ja kehittämispäällikkö Ulla Tyyskä ovat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Hankintavaltuuksista päättäminen

Sosiaali- ja terveyslautakunta on 12.12.2017 § 334 päättänyt sosiaali- ja terveystoimialan viranhaltijoiden hankintavaltuuksista siten, että toimialajohtajan osalta vahvistettu hankintaraja on 1 000 000 euroa. Nyt tehtävällä päätöksellä lautakunta oikeuttaa toimialajohtajan tekemään hankinnasta päätöksen, jonka laskennallinen arvo on enemmän kuin 1 000 000 euroa.

Hankinnasta solmittavat sopimukset ja sopimusten allekirjoittaja

Helsingin kaupungin hallintosäännön 26 §:n mukaisesti lautakunnan päätösten perusteella tehtävät sopimukset allekirjoittaa esittelijä ja varmentaa valmistelija, ellei toimielin toisin päätä. Esittelijä pitää riittävänä, että sopimukset allekirjoittaa sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja.

Mikäli ilmenee tarvetta sopimuksen päättämiseen (irtisanomiseen tai purkamiseen), päätös on tehtävä riittävän nopeasti. Siksi on tarkoituksenmukaista, että myös sopimuksen päättämistä koskeva päätösvalta on sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtajalla.

Hankinnan taustaa

Työnohjauspalvelujen nykyinen sopimuskausi on päättymässä 31.7.2018. Työnohjaus on osa Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveystoimialan henkilöstön osaamisen kehittämisen kokonaisuutta.

Työnohjauksella pyritään parantamaan henkilöstön ammatillista osaamista ja edistämään työhyvinvointia. Työnohjaus on oman työn tutkimista, arviointia ja kehittämistä, joka tapahtuu työnohjaajan avulla. Se voi olla työhön, työyhteisöön ja omaan työrooliin liittyvien kysymysten, haasteiden, kokemusten ja tunteiden tulkitsemista ja jäsentämistä.

Työnohjausta käytetään vaativassa ja kuormitusta aiheuttavassa asiakas- ja potilastyössä sekä johtamis- ja esimiestyössä. Yksilötyönohjauksella tarkoitetaan työntekijän ja työnohjaajan välistä kahdenkeskeistä työnohjausta. Ryhmätyönohjaukseen osallistujat kootaan työnohjaustarpeen ja työnohjaukselle asetettujen tavoitteiden mukaan saman tai eri ammattiryhmien edustajista samasta tai eri työpisteistä. Työyhteisöohjaukseen osallistuu koko työpaikan henkilöstö esimiehineen. Mielenterveyspalveluissa työnohjauksen järjestäminen on lakisääteistä, ja sitä sääntelee mielenterveyslaki (14.12.1990/1116) sekä mielenterveysasetus (21.12.1990/1247).

Työnohjauspalvelut kilpailutetaan luokiteltuna seuraaviin neljään hankinnan kohteeseen:

1. Psykiatrian, mielenterveys- ja päihdetyön sekä psykoterapiatyötä tekevien a) yksilötyönohjaus ja b) ryhmätyönohjaus

2. Muun sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja/tai potilastyön a) yksilötyönohjaus ja b) ryhmätyönohjaus

3. Esimiesten ja johdon a) yksilötyönohjaus ja b) ryhmätyönohjaus

4. Työyhteisöjen työnohjaus.

Hankintamenettely ja valinnan perusteet

Hankintamenettelynä on Hankintalain (1397/2016) 32 §:n mukainen avoin menettely. Valinnan perusteena on kokonaistaloudellinen edullisuus, jossa hinnan painoarvo on 70 % ja laadun 30 %.

Laatua arvioidaan seuraavasti:

Kohde 1: Psykiatrian, mielenterveys-ja päihdetyön sekä psykoterapiatyötä tekevien a) yksilötyönohjaus ja b) ryhmätyönohjaus

1) Työnohjaajakokemus: Työnohjaajakokemus psykiatrian, mielenterveystyön, päihdetyön, psykoterapiatyön asiakas- ja/tai potilastyöstä

2) Työkokemus: Työnohjaajalla on osoitettavissa oleva työkokemus psykiatrian, mielenterveystyön, päihdetyön, psykoterapiatyön asiakas- tai potilastyöstä

Kohde 2: Muun sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja potilastyön a) yksilötyönohjaus ja b) ryhmätyönohjaus

1) Työnohjaajakokemus: Työnohjaajakokemus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja/tai potilastyöstä

2) Työkokemus: Työkokemus sosiaali- ja terveydenhuollon asiakas- ja/ tai potilastyöstä

Kohde 3: esimiesten ja johdon a) yksilötyönohjaus ja b) ryhmätyönohjaus

1) Työnohjaajakokemus: työnohjaajakokemus esimiesten ja johdon työnohjaustehtävistä

2) Työkokemus: Työkokemus esimies- ja johtotehtävistä

Kohde 4: Työyhteisöjen työnohjaus

1) Työnohjaajakokemus: kokemus työyhteisöjen työnohjauksesta

2) Työkokemus: työkokemus työyhteisöjen johtamisesta

Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä on esitetty tarjousten vertailuperusteet. Tarjouspyynnössä ja sen liitteissä on esitetty myös tarjoajalle ja tarjoukselle asetetut laadulliset vähimmäisvaatimukset (kelpoisuusvaatimukset), joiden on ehdottomasti täytyttävä koko sopimuskauden ajan. Tilaaja valvoo sopimusehtojen noudattamista. Puitejärjestelyyn hyväksytään niin monta tarjoajaa, että arvioitu palveluntarve saadaan täytettyä. Arvio puitejärjestelyyn valittavien palveluntuottajien määrästä käy ilmi tarjouspyynnöstä.

Esitys tarjouspyyntöasiakirjoiksi on tämän esityksen liitteinä. Hankintalain (1397/2016) 60 §:n ja 138 §:n mukaan hankintailmoitusta ei saa julkaista muualla ennen kuin se on julkaistu julkisten hankintojen internet-osoitteessa www.hankintailmoitukset.fi(Linkki johtaa ulkoiseen palveluun), joten tarjouspyyntöasiakirjoja ei julkaista internetissä.

Tehtävät sopimukset

Palvelu kilpailutetaan kahden (2) vuoden sopimuskaudelle. Sopimuskauden tavoiteltu alkamisajankohta on 1.8.2018. Perussopimuskauden jälkeen on mahdollista, Tilaajan niin päättäessä, jatkaa sopimusta enintään kahdella (2) vuodella.

Sosiaali- ja terveystoimiala varaa oikeuden irtisanoa sopimuksen kesken sopimuskauden, mikäli se on uuden sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämismallin vuoksi perusteltua.

Sosiaali- ja terveystoimiala ei sitoudu hankkimaan tiettyä määrää palvelua, vaan hankkii palvelun tarpeen mukaisesti.

Sulje

Sosiaali- ja terveyslautakunta 10.04.2018 § 96

Päätös

Asia poistettiin esityslistalta, koska esittelijä peruutti ehdotuksensa asiasta käydyn keskustelun jälkeen sosiaali- ja terveyslautakunnan hyväksymänä.

Käsittely

Vastaava hankinta-asiantuntija Tuomas Riihivaara ja kehittämispäällikkö Ulla Tyyskä olivat kutsuttuina asiantuntijoina läsnä kokouksessa tämän asian käsittelyssä.

Esittelijä Juha Jolkkonen poisti esityksen listalta.

Esittelijä
sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen
Lisätiedot

Ilkka Paukkunen, hankinta-asiantuntija, puhelin: 040 662 4463

ilkka.paukkunen@hel.fi

Ulla Tyyskä, kehittämispäällikkö, puhelin: 310 42210

ulla.tyyska@hel.fi

Tuomas Riihivaara, vastaava hankinta-asiantuntija, puhelin: 310 43217

tuomas.riihivaara@hel.fi
Sulje

Päätös tullut nähtäväksi 02.05.2018

MUUTOKSENHAKUKIELTO

Pöytäkirjan 105, 106, 107, 108 (A), 109 (A), 110 (A), 111 (A), 112, 113, 114, 115, 116, 120 ja 121 §:t.

Tähän päätökseen ei saa hakea muutosta, koska päätös koskee asian valmistelua tai täytäntöönpanoa.

Sovellettava lainkohta: Kuntalaki 136 §

OHJEET OIKAISUVAATIMUKSEN TEKEMISEKSI

Pöytäkirjan 108 (B), 109 (B), 110 (B), 111 (B) ja 117 §:t.

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen.
Oikaisuvaatimusaika

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava Helsingin kaupungin kirjaamoon määräajan viimeisenä päivänä ennen kirjaamon aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveyslautakunta.

Oikaisuvaatimusviranomaisen asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisena. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon oikaisuvaatimus kohdistuu
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • oikaisuvaatimuksen tekijä
  • millä perusteella oikaisuvaatimuksen tekijä on oikeutettu tekemään vaatimuksen
  • oikaisuvaatimuksen tekijän yhteystiedot
Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sulje

Esittelijä

sosiaali- ja terveystoimialan toimialajohtaja
Juha Jolkkonen

Lisätietojen antaja

Ilkka Paukkunen, hankinta-asiantuntija, puhelin: 040 662 4463

ilkka.paukkunen@hel.fi

Ulla Tyyskä, kehittämispäällikkö, puhelin: 050 3071403

ulla.tyyska@hel.fi

Liitteet (pdf)

1. Salassa pidettävä: Muu salassapidon peruste, Hankintalaki 60 § ja 138 §
2. Salassa pidettävä: Muu salassapidon peruste, Hankintalaki 60 § ja 138 §
3. Salassa pidettävä: Muu salassapidon peruste, Hankintalaki 60 § ja 138 §

Päätösasiakirjoissa on mainittu liitteitä, joita ei julkaista internetissä. Pois jätetään liitteet, jotka sisältävät salassa pidettäviä tietoja, joissa olevien tietojen julkistaminen voi vaarantaa yksityisyyden suojan, tai joita ei ole teknisistä syistä saatu sähköiseen muotoon. Keskeisimmät säädökset, joita asiassa sovelletaan, ovat laki viranomaisten toiminnan julkisuudesta (julkisuuslaki 621/1999), laki sähköisen viestinnän palveluista (917/2014), tietosuojalaki (1050/2018), laki sosiaali- ja terveydenhuollon asiakastietojen käsittelystä (703/2023) sekä laki julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016). Päätösasiakirjoja voi tiedustella myös Helsingin kaupungin kirjaamosta.