Poistumisturvallisuuden arviointi / Niemikotisäätiö, Kallion tuetut asunnot, Toinen linja 10, 00530 Helsinki

Ennen vuotta 2019 julkaistujen asioiden otsikkona näytetään päätöksen otsikko.
HEL 2018-001734
Asialla on uudempia käsittelyjä
§ 28
Tämä toimielin tai virka on lakkautettu

Poistumisturvallisuuden arviointi / Niemikotisäätiö, Kallion tuetut asunnot, Toinen linja 10, 00530 Helsinki

Pelastusjohtaja

Päätös

Poistumisturvallisuusselvitys ja sen perusteella tehty poistumisturvallisuuden arviointi koskevat Niemikotisäätiön kohdetta Kallion tuetut asunnot osoitteessa Toinen linja 10, 00530 Helsinki.

Pelastusviranomaisen arvion mukaan poistumisturvallisuus täyttää pelastuslain 18 §:ssä säädetyt vaatimukset.

Koska yksikössä ei ole ympärivuorokautista henkilökuntaa, on toiminnanharjoittajan vastuulla varmistua siitä, että asukkaat ovat toimintakyvyltään kykeneviä omatoimiseen pelastautumiseen omasta asunnosta riittävän nopeasti. Mikäli asukkaan toimintakyky laskee, tulee asukas siirtää toiseen asumisyksikköön, järjestää ympärivuorokautinen henkilökunta tai kohteen paloteknistä suojaustasoa on parannettava.

Ehdot:

Ehtoina riittävälle poistumisturvallisuudelle ja poistumisturvallisuuden ylläpitämiselle ovat päätöksen liitteenä olevat yleiset ehdot.

Poistumisturvallisuusselvityksen päivitys:

Poistumisturvallisuusselvitys on päivitettävä kolmen vuoden välein tai toiminnan muuttuessa olennaisesti.

Toiminnan muuttuessa olennaisesti, päivitetty selvitys on toimitettava pelastusviranomaiselle arvioitavaksi. Mikäli toiminnassa ei ole tapahtunut olennaisia muutoksia, poistumisturvallisuusselvityksen päivitys käsitellään määräaikaisen palotarkastuksen yhteydessä.

Päätöksen perustelut

Arviointiperusteina on käytetty seuraavia asiakirjoja ja havaintoja
- poistumisturvallisuusselvitys 9.2.2018
- määräaikainen palotarkastus 8.2.2018

Kallion tuetut asunnot on 35-paikkainen mielenterveyskuntoutujien tuetun asumisen yksikkö. Yksikössä on yksi viiden hengen soluasunto sekä 30 yksiötä, joissa asuminen on omatoimista. Toiminnanharjoittajan toimittaman poistumisturvallisuusselvityksen mukaan kaikki asukkaat ovat toimintakyvyltään omatoimisesti pelastautuvia. Yksikössä on henkilökuntaa paikalla virka-aikaan.

Yksikön soluasunto sijaitsee rakennuksen 1. kerroksessa ja se on muodostettu useita huoneistoja yhdistämällä. Soluasunto muodostaa oman palo-osaston ja asukkaiden huoneiden ovet ovat EI30 –palo-ovia, mutta huoneiden välisten rakenteiden palo-osastoinnista ei ole varmuutta. Yksiöt on palo-osastoitu asunnoittain. Soluasunnossa on sarjaan kytketyt palovaroittimet ja yksiöissä on yksittäiset paristokäyttöiset palovaroittimet.

Toiminnanharjoittajan selvityksen ja pelastusviranomaisen arvion mukaan asukkaiden poistuminen syttyneestä palo-osastosta on mahdollista turvalliseen poistumiseen käytettävissä olevan ajan puitteissa. Arvio perustuu:
- asukkaiden vain vähäisesti alentuneeseen toimintakykyyn
- palovaroitinten mahdollistamaan palon nopeaan havaitsemiseen
- asuntokohtaiseen palo-osastointiin

Toiminnanharjoittajan tulee kuitenkin jatkuvasti seurata asukkaiden toimintakykyä ja asukkaan toimintakyvyn laskiessa, tulee toiminnanharjoittajan ryhtyä toimenpiteisiin poistumisturvallisuuden varmistamiseksi.

Päätöksen säädösperusteet:

Pelastuslaki 379/2011 18 §, 19 §, 20 §, 21 §, 81 §

Päätös tullut nähtäväksi 30.04.2018

VALITUSOSOITUS

Tähän päätökseen haetaan muutosta hallintovalituksella.

Valitusoikeus

Tähän päätökseen saa hakea muutosta se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen).

Valitusaika

Valitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi postitse, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä.

Mikäli päätös on annettu tiedoksi sähköisenä viestinä, asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmen päivän kuluttua viestin lähettämisestä.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusviranomainen

Valitus tehdään Helsingin hallinto-oikeudelle.

Hallinto-oikeuden asiointiosoite on seuraava:

Sähköpostiosoite:    
Postiosoite:
Radanrakentajantie 5
 
00520 HELSINKI
Faksinumero:
029 56 42079
Käyntiosoite:
Radanrakentajantie 5
Puhelinnumero:
029 56 42000
Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa, joka on osoitettava valitusviranomaiselle, on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan muutosta
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi
  • perusteet, joilla muutosta vaaditaan.

Valituksessa on ilmoitettava valittajan nimi ja kotikunta. Jos valittajan puhevaltaa käyttää hänen laillinen edustajansa tai asiamiehensä tai jos valituksen laatijana on joku muu henkilö, valituksessa on ilmoitettava myös tämän nimi ja kotikunta.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava postiosoite ja puhelinnumero, joihin asiaa koskevat ilmoitukset valittajalle voidaan toimittaa.

Valittajan, laillisen edustajan tai asiamiehen on allekirjoitettava valitus. Sähköistä asiakirjaa ei kuitenkaan tarvitse täydentää allekirjoituksella, jos asiakirjassa on tiedot lähettäjästä eikä asiakirjan alkuperäisyyttä tai eheyttä ole syytä epäillä.

Valitukseen on liitettävä

  • päätös, johon haetaan muutosta valittamalla, alkuperäisenä tai jäljennöksenä
  • todistus siitä, minä päivänä päätös on annettu tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.
Oikeudenkäyntimaksu

Hallinto-oikeus perii muutoksenhakuasian käsittelystä 250 euron oikeudenkäyntimaksun. Mikäli hallinto-oikeus muuttaa valituksenalaista päätöstä muutoksenhakijan eduksi, oikeudenkäyntimaksua ei peritä.

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä lähetetään pyynnöstä. Asiakirjoja voi tilata Helsingin kaupungin kirjaamosta.

Sähköpostiosoite:
Postiosoite:
PL 10
 
00099 HELSINGIN KAUPUNKI
Faksinumero:
(09) 655 783
Käyntiosoite:
Pohjoisesplanadi 11-13
Puhelinnumero:
(09) 310 13700 (Yleishallinto)

Kirjaamon aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 08.15–16.00.

Sulje

Lisätietojen antaja

Marja Tuomisto, palotarkastaja, puhelin: 09 310 30527

marja.tuomisto@hel.fi

Päättäjä

Jari Korkiamäki
pelastusjohtaja